Nykyiset naispoliitikot ja ne entiset.  Pitääkö poliitikon olla jotenkin erikoinen?

Nykyiset naispoliitikkoihimme tuntuvat olevan entisiin naispolitikkoihimme verraten eri laija.  Ei ne mitään vieraslajia ole vaan tuntuvat oikein tutuilta, kotoisilta.  Ne entiset naispoliitikot, ne olivat joku vieraslaji.  

Elisabeth Rhen,  Riitta Uosukainen, Jutta Ziliacus, Anneli Jäätteenmäki.  

Eivätkös kuulostakin erilaisilta.  No, minusta ainakin kuulostaa. Minä en luovuttaisi hallitusvaltaa noille.  Nykyiset naispoliitikkoihimme sen sijaan näyttävät sopivan hallitseviin asemiin ihan luonnikkaasti,  yhtä luonnikkaasti kuin miespoliitikot, kenties luonnikkaammin.

Mitä niissä entisissä naispoliitikoissa sitten oli vikana?  En sanoisi että niissä sinänsä mitään vikaa,  olivat vain omanlaisiaan, kuten me kaikki olemme, mutta eivät  olisi sopineet hallitsemaan samoin kuin nämä nykyiset naispoliitikot sopivat siihen tehtävään.

Uosukainen lasketteli sujuvasti ja jatkuvasti ajatusvirtaa hän oli vastakohta sellaisille poliitikoille kuten Koivisto, Lipponen, tai Saarikangas.  Ziliacus ja Rhen olivat alunpitäen ruotsinkielisiä hienostorouvia, tai ainakin kuulostivat sellaisilta.  Jäätteenmäki oli tyyppinä enemmän pohojalaasemäntä.

Nykyiset naispäättäjät vaikuttavat entisiin naispoliitikkoihin verrattuna varsin tavallisilta, varsin vähän erikoisilta.  Ehkä ennen naispoliitikon piti olla vähän erikoinen, saadakseen huomiota ja suosiota.


Nojaa.  Eräissä puolueissa ja eräissä maissa erikoisuus on edelleen äänestäjien mieleen, sekä Suomessa että ulkomailla.  Ajatellaan vaikkapa Trumppia tai Johnsonia.  Ovathan ne varsin erikoisia.  Kyllä Suomenkin eduskunnasta niitä erikoisia löytyy,  sekä miehiä että naisia. Se mitä minä äänestän ei kuitenkaan voi olla mitenkään erikoinen, vaikka minä itse olenkin erikoinen.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu