Oman arvostuksensa takia ihminen on valmis yllättäviin uhrauksiin

Ihmisyksilöt kaipaavat arvostusta ihmisyhteisönsä piirissä.  Se on kai ihmislajille ominainen luonteenpiirre, sellainen jota ei voi poistaa, vaan se on pysyvä osa ihmisyyttä.  

Tietenkin eri yksilöillä on eroja tässäkin asiassa, kuten muissakin asioissa, toiset on parempia juoksemaan kuin toiset.  Kaikki eivät pysty Lasse Virenin kaltaisiin suorituksiin. Kaikissa muissakin asioissa ihmiset ovat erilaisia, toiset kaipaavat yhteisön ja lähipiirin arvostusta enemmän kuin toiset.

 

  • Arvostus on ihmisille yhtä tärkeää kuin ruoka, juoma, vaatteet, tai esimerkiksi vapaa-aika.
  • Ihmiset ovat valmiita uhraamaan paljon, jotta heitä arvostettaisiin.  Ostetaan kalliimpia vaatteita kuin mitä on tarpeen ja mihin on varaa, koska se saa ihmisen näyttämään hyvältä ja arvokkaalta muiden silmissä.  
  • Ostetaan kalliimpi auto kuin mitä olisi liikkumisen tarpeen kannalta tarpeellista, koska halutaan näyttää varakkailta muiden silmissä. Varakasta arvostetaan enemmän kuin vähemmän varakasta.
  • Varakkuutta pyritään näyttämään myös muulla tavalla, asunnon koko, asunnon sijainti, sen kalustus, matkustelu, erilaiset vapaa-ajan härpäkkeet,  Ne ovat kaikki tarkoitettu paitsi käyttöön, myös näytöksi varakkuudesta.
  • Toki ulkonäköön satsataan muutenkin kuin vaatteilla.  Kuntosalilla ei käydä vain terveydellisistä syistä, vaan halutaan myös muskeleita, laihdutetaan ulkonäön takia, käydään kampaajalla,  meikataan,  botoksia laitetaan huuleen, tehdään kauneusleikkauksia, 
  • Ihmissuhteisiin panostetaan myös.  Tärkeiden ihmisten kanssa halutaan olla paremmissa väleissä kuin vähemmän tärkeiden ihmisten kanssa, ei välttämättä siksi että tärkeät ihmiset olisivat mukavampaa seuraa, vaan sen takia että suhteet tärkeisiin ihmisiin korostavat omaa tärkeyttä.

Jos oma tärkeys ei riitä, pitää korostaa oman yhteisön tärkeyttä, se on isänmaallisuutta se.  Isänmaa koetaan jopa niin tärkeäksi että sen eteen voi yksilö uhrata vaikka oman henkensä. 

Minä ymmärrän sen että oman perheenjäsenen kunian puolesta voisi joku ajatella uhraavansa oman henkensä.  Se on biologista ja vaistonvaraista uhrautumista.  Oman  perheen jäsenten puolustamiseen, jopa hänen kunniansa takia  koetaan tärkeäksi, se on luonnollista, mutta se että puolustetaan isänmaan arvostusta, jopa sodalla,  jopa oman henkensä uhraten on vähän  liioiteltua minusta.


Entäs minä itse? 

Toki olen samanlainen kuin kaikki muutkin.  Varmaan haluaisin arvostusta minäkin. Varmaan lapsena kaipasin kovasti vanhempieni ja sisarusteni arvostusta.  Sainkohan minä sitä?  Kenties sain, en oikein tiedä, mutta en oikein kokenut saavani.

Sen takia varmaan ajattelin että olkoon,  ehkä pärjäilen muutenkin, vaikkei minua arvostettaisikaan.  Mitä sillä arvostuksella tekisi?  Ei sitä voi syödä, eikä sitä voi pukea päälleen, eikä sitä voi käyttää maksuvälineenä kaupassa. 


Toki ymmärrän että ihmiset kaipaavat arvostusta ja jos haluan tässä maailmassa edes jotenkin pärjätä, minun pitää yrittää arvostaa muita ihmisiä, vaikka minua ei arvostettaisikaan. 

Jos ei arvosta jotain ihmistä, mutta silti pitäisi sen ihmisen kanssa pärjätä, pitää ainakin yrittää teeskennellä arvostusta, vaikkei arvostaisikaan, se on kanssakäymisen edellytys.

Toki pitää myös aina muistaa että vaikka joku osoittaa minua kohtaan arvostusta, vaikkapa nyt autokauppias, joku puhelinmyyjä, tai joku muu palveluammatissa oleva, se ei todennäköisesti ole mitään aitoa arvostusta, mutta onhan se kohteliaisuutta ja eihän se haittaa.


Venäläiset kokevat varmaan kovaa puutetta arvostuksesta, koska he maansa arvostuksen takia ovat lähteneet oikein sotapolulle. No, eihän se ole mikään uusi asia ihmiskunnan historiassa, ei mikään uusi normaali, vaan tuiki tavallinen ja normaali asia, vaikka se nyt meistä tuntuukin perin kummalliselta.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu