Onko median vapaus Suomessa vaarassa
Hallitus on historiallisen epäsuosittu.
Brutaali tulos MT:n kyselyssä: Petteri Orpon hallitus sai täystyrmäyksen, tutkijakin hämmästyi
Miksi ihmiset jotka äänestivät nykyisiä hallituspuolueita ja vaalien jälkeen iloitsivat vaalituloksesta, ovat nyt kääntäneet hallitukselle selkänsä?
Kyselyyn vastaajista vain 6,8 prosenttia kertoi olevansa hallituksen toimintaan erittäin tyytyväisiä, ja melko tyytyväisiä oli 18,6 prosenttia.
Vastaajista enemmistö, yhteensä 61,7 prosenttia, oli tyytymättömiä.
Tällainen tulos tässä vaiheessa, kun hallitus ei ole vielä ennättänyt tehdä oikeastaan muuta kuin lomailla, kalastella ja olla mattopesulla, on ennennnäkemätön.
Perussuomalaiset näyttävät nimenneen päävihollisensa ja se on odotettu. Hallituksen epäsuosioon syypää on vapaa media. Tämä on erittäin huolestuttavaa. Onko median asema nyt Suomessa uhattu?
Persut on toiseksi suurin puolue ja hallituspuolue ja se käy täydellä voimallaan taisteluun vapaata mediaa ja median vapautta vastaan. Puoluekokouksessa Riikka Purran päävihollinen ei perinteiseen tapaan olleet mamut, eli maahanmuuttajat, vaan vapaa suomalainen media.
Kuten Ulla Appelsiini Ilta-sanomissa kirjoittaa
Koko tämä ristiriita keskittyy tietenkin yhteen sanaan, se sana on rasismi. Kun muut haluavat puhua persujen rasismista, persut haluavat kieltää sen sanan käytön. Ihan alusta asti persut eivät ole hyväksyneet sitä sanaa oman toimintansa ja omien tavoitteidensa kuvaamiseen, vaan ovat itse käyttäneet sanaa maahanmuuttokriittisyys, mikä kuitenkaan ei kuvaa asiaa oikealla tavalla. Olisi ihan hyvä että asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä.
Toisaalta hallituksessa ei puhuta oikealla nimellä myöskään sosiaalietuuksien kiristämisestä. Sen oikea nimi on köyhien kyykyttäminen, mutta hallitus haluaa puhua hyvinvointivaltion pelastamisesta, kannustinloukkujen purkamisesta ja työllisyyden parantamiseen tähtäävistä toimista.
En äänestänyt persuja. Yhtään lakia ei ole säädetty median vapauden kaventamiseksi. Silti huuto on valtava median sananvapauden kaventamisesta. Yhtään sananvapautta kaventavaa lakia ei ole säädetty. Media opposition tuella on vaatinut lakia muiden sananvapauden rajoittamiseksi.
Muutamien lehtien päätoimittajat, JSN puheenjohtaja, Journalistiliiton puheenjohtaja ja taistolaistaustaiset aktivistitoimittajat ovat julistaneet itsensä koko median ja toimittajakunnan puolesta puhujaksi ja edustajaksi, vaikka oikeasti he eivät voi puhua kaikkien toimittajien puolesta. Suomessa median vapautta ei voi enää kaventaa. Median riippumattomuus on jo kadonnut ja poliittinen ajojahti on jo käynnissä.
Hallituksen kannatus on alhaalla, kun opposition toiminta on sellaista kuin on. Huonoa oppositiopolitiikkaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Suomessa median vapautta ei voi enää kaventaa. Median riippumattomuus on jo kadonnut ja poliittinen ajojahti on jo käynnissä.”
Onkohan minulla väärä muistikuva, kun muistelen että Ulla Appelsiini olisi ollut ennen jotenkin persumyönteinen, tai ainakin persumyönteisempi, vähän niinkuin tämä ns tutkija, tämä piilopersu, tämä Jokisipilä, joka on nyt ilaissut kamalan huolestumisensa siitä että jos hallitus kaatuu, niin miten käy persuille.
Et varmaankaan tarkoita Jokisipilän esiintymisiä eri medioissa, kun puhut riippumattomuuden katoamisesta, tarkoitat varmaan Ulla Appelsiinia, joka näyttää vaihtaneen leiriä.
Kun media on vapaa, se voi julkaista mitä itse haluaa, sekä mieluista, että epämieluista, asiallista ja asiatonta, tekstiä ja kuvia.
Tulee mieleen kuvat Stubista shotseissa ja pyörivänä tikkatauluna. Jos media olisi hienotunteeisesti jättänyt kuvat julkaisematta ei olisi tullut mitään kohua, eikä arvovaltatappiota Stubille ja kokoomukselle.
Ehkä se Stubin nuolitaulukuva olisi voitu jättää julkaisematta, tai Kanervan tekstiviestittelyt, tai Marinin biletyskuvat, mutta persujen rasismista puhuminen ei taatusti ole asiatonta journalismia.
Ilmoita asiaton viesti
”…muistelen että Ulla Appelsiini olisi ollut ennen jotenkin persumyönteinen, tai ainakin persumyönteisempi, vähän niinkuin tämä ns tutkija, tämä piilopersu, tämä Jokisipilä…”
—
Ulla on aina ollut keskitien kulkija ja on edelleen. Jos Ullan kohde vaihtuu vastakkaisen puolueen jäseneen ja näet tuon leirin vaihdoksena, niin se kertoo enemmän sinusta kuin Ullasta.
Ilmoita asiaton viesti
”Ulla on aina ollut keskitien kulkija ja on edelleen.”
Ehkä. Muistelen vain jotain Ullan kirjoittamia juttuja joista oli noussut jonkinlainen hässäkkä mediassa. En vain nyt kuolemaksenikaan muista mistä oli silloin kysymys, eikä näillä minun lähes olemattomilla muistikuvillani kaiveta mitään netin mustasta kaivosta.
Ilmoita asiaton viesti
”Suomessa median vapautta ei voi enää kaventaa.”
Olipas harvinaisen harhainen ja vaarallinen maailmankuva, Suomen eduskunta on lakeja asettava ja säätävä toimielin – sääntelyn keskus toisin sanoen, jolla on todellakin toimivaltaa ja edellytyksiä käsittämättömän nopeastikin muuttaa vapaan tiedonkulun periaatteita.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä on varsinaisen sodankäynnin ensimmäinen vaihe? Vaikka en sotatieteiden maisteri olekaan, voin itseoppineena sanoa sen sisältävän avainkohteiden pommittamista, johon kuuluu huoltoyhteydet ja viestintä.
Toimittajiin kohdistuva painostaminen on huolestuttavaa, tiedon vapaus on päätöksenteon kulmakivi, se on kansalaisen silmät ja korvat, tutkiva toimitustyö on kansanvallan yksi kantavista tukipilareista ja vallan kolmijaon – riippumaton oikeus, sekä säätävä – ja toimeenpaneva valta- vahtija sekä tarkkailija.
Ilmoita asiaton viesti
”Toimittajiin kohdistuva painostaminen on huolestuttavaa.”
Joo, ensin tulee tämä maalittaminen, sitten tulevat vakavammat uhkailut, kiristäminen ja lopulta suoranainen väkivata niitä kohtaan jotka kirjoittavat ”väärin” asioista.
Mutta kun mediasodan toisena osapuolena on hallituspuolue, voivat käyttöön tulla myös lainsäädännölliset toimet.
Ilmoita asiaton viesti
Niin kuin olen aiemmin todennut, Perussuomalaisten vihjailut verovaroin kustannetun Yleisradion määrärahojen leikkauksista oli huolestuttavaa, sillä myös Yle:ä kohtaan he yleensä esittävät väitteitä ”puolueellisuudesta”tai ”vihervassarimädätyksestä.”
Henkilökohtaisesti teoriassa Yleisradio voitaisiin muuttaa vaikka pelkäksi vuorokauden ympäri toimivaksi uutiskanavaksi, josta ei tule mitään ”pimppikirjoja” – jota herra Propagandaministeri Tynkkynen aikoinaan arvosteli ”verovarojen hussaamisesta”(kyseisen ohjelman budejtti 5000 euroa), mutta juuri tämä painostaminen ja hyökkääminen, jonka juuret ulottuvat aina Yle:n Jessikka Aron vainoamisaikoihin saa karvat nousemaan pystyyn, kun arvostelijoina on Junttapuolue Perussuomalaiset.
Ilmoita asiaton viesti
”Henkilökohtaisesti teoriassa Yleisradio voitaisiin muuttaa vaikka pelkäksi vuorokauden ympäri toimivaksi uutiskanavaksi.”
Joo, sellainen YLE:n toimittama puhekanava, joka voisi toimia sekä radion että TV:n puolella, olisi mukava.
Mutta eihän se puhekanavan idea toiminut edes radion puolella ja nyt sen jäänteetkin lopetetaan.
Kansalaiset eivät ilmeisesti piittaa asiaohjelmista, vaan kaipaavat leivän lisäksi vain sirkushuveja, joita ei nyt tuoteta sirkusareenalla, vaan mediassa, ennenkaikkea TV:ssä.
Olkoot siis niin minun puolestani. Maksan kyllä mielelläni YLE- veroa, mutta mielestäni MTV:tä tarvitaan YLE:n vastapainona ja olen ollut huolissani siksi ettei MTV oikein näytä pärjäävän taloudellisesti.
Ehkä, jos YLE:n rahoitusta pienennettäisiin, se antaisi enemmän tilaa mainosrahoitteiselle tuotannolle.
Ilmoita asiaton viesti
Valtionkanava, eli verorahotteinen kanava on vain yksi toimija, mainosrahoitteiset ovat myös toimijoita, jotka voivat tarjota viihdettä koko mainosrahan edestä.
Veroluonteisissa maksuissahan on sellainen ongelma, että niitä on mahdotonta kilpailuttaa, joten periaatteellisella tasolla ymmärrän yskän Yle-verosta, mutta silti en välttämättä koe tarvetta muuttaa nykyistä mallia – siis näin henkilökohtaisella tasolla.
Ilmoita asiaton viesti
Tähän Arton blogiin sopii oikein hyvin Janne Seppäsen blogikirjoitus MEDIAKRITIIKILTÄ LOPPUU HAPPI.
Ilmoita asiaton viesti
Logiikka näyttää olevan, että koska kritiikillä on seurauksia, kritiikkiä ei pidä esittää, vaikka kritisoitavaa onkin.
Sananvapausajattelijat puolustavat oikeutta kritisoida, että kritiikkiä synnyttävät ongelmat saadaan korjattua, jolloin vältytään kritiikiltä ja seurauksilta. Maailma menee siten parempaan suuntaan. Kritiikin kieltäminen johtaa sananvapauden menettämiseen ja lehdistönvapauden katoamiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Päinvastoin.
”Uutismediaan kohdistuvan kritiikin tilan kaventuminen ja sen korvautuminen kritiikiksi itseään kutsuvalla öyhötyksellä on vain yksi merkki liberaalin demokratian kriisistä, jota on todella syytä pysähtyä miettimään.
Miten olemme tähän päätyneet? Mihin olemme menossa? Kenen etuja nykyinen asiantila palvelee?
Jos katsotaan tilannetta argumentoivan mediakritiikin kannalta, sillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin olla entistä julkisempaa, perustellumpaa ja purevampaa. Jos journalistin ohjeisiin sitoutuneen uutismedian kritiikistä luovutaan poliittisen hyväksikäytön pelossa, peli on hävitty lopullisesti.”
Ilmoita asiaton viesti
Peli on jo menetetty. Vapaalla medialla on tärkeä rooli demokratiassa. Vapaalla medialla on vain yksi tehtävä markkinataloudessa. Ensimmäinen voi tapahtua vain jälkimmäisen asettamien ehtojen rajoissa.
Ilmoita asiaton viesti
Peliä ei onneksi ole menetetty, vaikka Purra & Co yrittävät kovasti tehdä vapaasta mediasta poliittista pelinappulaa itselleen.
Onneksi meillä on vapaa media, joka ei alistu olemaan PS:n käsikassara, vaan huomatessaan epäkohtia, entistä enemmän terästää otettaan kertoessaan niistä meille.
Ilmoita asiaton viesti
”Kritiikin kieltäminen johtaa sananvapauden menettämiseen ja lehdistönvapauden katoamiseen.”
Niin, mikäpäs sitä ihmisten ja puolueiden esittämää kritiikkiä toisi esiin, ellei juuri media.
Median käsissä on siis kaikenlaisen kritiikin julkituonti.
On väärin kuvitella että media esittää jotain kritiikkiä, kuten Purra ja kumppanit yrittävät esittää. Media vain esittää sitä kritiikkiä jota lukijat ja erilaiset yhteiskunnalliset toimija, mm. Purra itse tuovat esiin.
Purran kritiikki nyt vain kummallisesti kohdistuu mediaan, joka vain tuo kritiikin esiin, ei itse luo kritiikkiä.
Median tehtävänä on tuoda esiin myös mediaan itseensä kohdistuva kritiikki, tottakai.
Mesia ei voi täyttää tehtäväänsä kaikenlaisen kritiikin välittäjänä jos valtiovalta keksii asettaa medialle jotain rajoitteita kritiikin esittämisen suhteen. Joitakin rajoitteita on asetettukin, mm, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, josta näkyvät persut ovat saaneet oikeustuomioita.
Medialle voitaisiin asettaa rajoitteita myös väärän tiedon jakamisen suhteen ja jokin taho, kuten valtiovalta, voisi ottaa tehtäväkseen määritellä mikä on väärää tietoa.
Ilmoita asiaton viesti
”Valtiovalta voisi ottaa tehtäväkseen määritellä mikä on väärää tietoa.”
Blogistista kuoriutuu vähitellen niin putinisti, natsi kuin kommunistikin totalitarismin ihailijana 😂
Ilmoita asiaton viesti
”Blogistista kuoriutuu vähitellen niin putinisti, natsi kuin kommunistikin totalitarismin ihailijana 😂”
Kommentoija ei näköjään tunnista sarkasmia.
Onneksi on tuo hymiö. Se pelastaa. 🙄
Mutta laitetaanko tähän asiaakin.
Mediaa on turhaa syyttää mistään. Median tehtävä on vain välittää viestejä ihmisten välillä. Vapaa media välittää sekä kehut että kritiikin vapaasti. Epävapaalle medialle, kuten Suomen Uutisille, on laitettu erilaisia suodattimia.
Media sinänsä on syytön mihinkään persuja vastaan esitettyyn kritiikkiin. Purran kritiikin kohde on täysin väärä jos se kohdistuu mediaan. Kritiikki pitäisi kohdistaa itse kritiikkiin ja niihin jotka kritisoivat.
Ilmoita asiaton viesti
JSN-kriteerit on aika päiviä sitten heitetty romukoppaan. Kun yksi älämölömedia luo otsikon, toinen painaa sen saman sisältöisenä, mutta isommalla fontilla. Jälkikäteen some korjaa ylilyönnit, mutta aivopesu on jo suoritettu.
Kun jonku kirjottaa jotain paskaa Ylilaudalla, toinen sen tviittaa X:ssä. Hyvässä lykyssä tviitti saa joitakin tuhansia katselukertoja. Media uutisoi sen ”some kiehuu” -kaneetilla.
Medialle some on ”vapaudu rajoitteista” -kortti. Aina voidaan mennä sen taakse, että uutisoidaan vain somen älämölöstä, mutta ikään kuin olisi faktaakin. Marin joutui jauhojengi-kohun keskelle ja selittelemään kokaiini-huuruista biletystään. Oliko oikein. Media ei tehnyt tehtäväänsä, vaan keksi otsikoita.
Ilmoita asiaton viesti
”Medialle some on ”vapaudu rajoitteista” -kortti. Aina voidaan mennä sen taakse. ”
Onhan se ”kansanradiokin”. olemassa ja sitä tuottaa YLE ja ainakin Järviradio.
Somea voisi verrata vähän niinkuin kansanradioon, näitä meidänkin tuotoksiamme siis.
Tavallaan on oikean median tehtäväkin tuoda esiin mitä ”kansa” jaarittele. Pitäisikin kirjoittaa siitä mistä somessa kohistaan. Tietenkin ”oikea media” laittaa nämä somekohut lainausmerkkeihin ja antaa niistä sopivat kommentit.
Ilmoita asiaton viesti