Onko sosiaaliturva rahan haaskausta? Entäs poliisien resurssien rahoitus?

Yleensä pidetään poliisin toiminnan rahoittamista tärkeänä, sillä tavalla turvataan yhteiskuntarauha.

Sosiaaliturvalla saadaan aikaan se ettei kilpailuyhteiskunnassa heikoimmin pärjänneiden tarvitse henkensä pitimiksi turvautua rikollisuuteen.  

Jos sosiaaliturvasta leikataan, tarvitaan enemmän poliisiresursseja, Vankilat täyttyvät ja sekin vie  valtion resursseja, eikä tule halvaksi. lisäksi yhteiskunnan hyväosaisten turvallisuus järkkyy, kun maassa on nälkää näkeviä, jotka pyrkivät lievittämään nälkäänsä rikollisin menetelmin. Sosiaaliturvan leikkaamisella aikaansaatavaksi tarkoitettua rahallista hyötyä ei ehkä saavuteta.  

Onko hallituksen virkamiehillä laskelmat valmiina sosiaaliturvan leikkausten taloudellisista vaikutuksista?

Jos poliisi tarvitsee työhönsä lisää resursseja, ne rahat pitää ottaa jostain muusta kuin kilpailuyhteiskunnan häviölle jääneiden toimeentulosta.  Ehdotan kilpailuyhteiskunnan voittajien, hyväosaisten, verotuksen kiristämistä, sillä niitähän varten poliisit on olemassa, turvaamassa heidän turvallisuuttaan. Heikommat ovat heitteillä,  mutta sehän  on heidän kohtalonsa.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu