Pakolaisia Suomen rajojen tuntumassa,  pyrkimässä Suomeen 

Onko niitä? Tuleeko niitä?  Kuka niitä toivoo sinne?  Ketä ne hyödyttäisivät?

Otsikko ja alun kysymykset tuntuvat kummallisilta, oudoilta, ei oikein tähän maailmaan, ei meidän ajatusmaailmaamme kuuluvilta asioilta.

Mutta kyllä ne asiat tähän meidän todellisuuteemme vain kuuluvat. Kyseiset kysymykset ovat olleet pitkään ajankohtaisia ja realistisia Kreikassa, Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa.  Ne ovat maita joihin pakolaiset muualta ovat halunneet tulla.


Itäisessä Euroopassa on pitkä rivi maita jotka eivät pakolaisia kiinnosta, ne eivät ole kiinnostavia niissä vallitsevan pakolaisvastaisen mielialan takia.  Vihamielisyys eri näköisiä ja muita kieliä puhuvia kohtaan on Puolassa, Unkarissa ja myös Balttian maissa sitä luokkaa ettei sinne kannata mennä, jos on eri näköinen kuin unkarilaiset, puolalaiset, slovakit, tai baltit.

Suomi on eri asia. Suomessa vallitsee länsimainen ihmiskäsitys, Suomessa ei erotella ihmisiä rodun perusteella niin paljon kuin muissa itäisissä kulttuureissa, joissa ollaan primitiivisempiä.

No,  onhan Suomessakin oma primitiivinen vähemmistönsä, mutta se on pieni vähemmistö. eikä edusta kansaa.



Suomi olisi siis poikkeuksellisen hyvä kohde samanlaiselle hybridivaikuttamiselle jota Valkovenäjän diktaattori Venäjän diktaattorin tuella ja myötävaikutuksella parast-aikaa toteuttaa Puolan rajalla.  

Puolan rajalle on pikavauhtia koottu esteitä ja sinne on tuotu paljon joukkoja, jotka estävät Lähi-Idästä rahdattujen ihmisten tunkeutumisen Puolaan ja sitä kautta muualle EU:n alueelle. Todennäköistä on etteivät nämä ihmiset missään mielessä halua asettua Puolaan, missä ne kohtaisivat vihaa ja vainoa paikallisen asujaimiston taholta.


Suomen rajat ovat auki, eli siellä ei ole piikkilankaa tiellä, eikä muita esteitä.  Esteiden pystyttäminen tulisi huomattavan kalliiksi, eikä pitkää rajaa ole helppo miehittää kuten talvisodassa ja estää luvaton maahan tunkeutuminen.  Jos esteitä pystytetään vain tietyille raja-alueille, aukot olisi helppo paikantaa ja suunnata pakolaisvyöry avoimiin kohtiin rajaa. 

Suomi olisi tällaiselle hybridivaikuttamiselle paljon suotuisampi kohde kuin joku Puola.  Ihmiset ovat Suomessa ystävällisiä ja suhtautuvat eri näköisiin ihmisiin samalla tavoin kuin samannäköisiin ihmisiin,  ainakin suurimmaksi osaksi.  Suomi on paikka jonne pakolaiset voisivat asettua ja Suomen rajat muualle EU:hun ovat auki.


Mikä siis estää Putinia perustamasta kuljetuspalvelua Lähi-Idästä Suomen rajoille. Putin voisi tienata pakolaisiksi pyrkivillä, viedä heidän rahansa ja ruokkia suomalaisten  muukalaisvihaa ja muukalaisvihalla ratsastavia puolueita, jotka samalla ovat myös hyvin EU- kriittisiä.

EU- kriittisyyden vahvistaminen EU:n sisällä on Putinin politiikan päätavoitteita, miksi hän ei siis käyttäisi niitä keinoja mitä hänellä on, EU- vastaisuuden lietsomiseksi ja EU- vastaisten puolueiden tukemiseksi Suomessa ja muualla EU:n alueilla?  Ei Putinilla ole mitään sellaisia moraalisia estoja mitkä estäisivät häntä toimimasta haluamallaan tavalla.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu