Puheenjohtajatentit

Minullakin on ollut joskus huumorintajua. 

Olen nuorempana pitänyt TV:n erilaisia huumoriohjelmia hauskoina.  Sittemmin huumorintajuni on kadonut.  Esimerkiksi Turhapuro- juttuja pidin ensimmäisten juttujen jälkeen pelkästään typerinä ja pahempaakin sanottavaa voisin vielä keksiä.  Vieäkin pahempaa sanottavaa minulla olisi näistä putous- hommeleista, mutta en sano.

Joppe Ruonansuun ja kummeleiden touhuissa on aina välillä ollut minusta jonkinlaista huumoriakin, mutta ei niin paljon että kannattaisi varta vasten ryhtyä niitä katsomaan.


Minun huumorin nälkääni tyydyttämään ovat riittäneet hyvin pitkälle erilaiset vaalitentit ja muut sellaiset ohjelmat joissa poliitikot ottaa yhteen.  Huumorin huippua edustavat minulle eduskunnasta lähetettävät kyselytunnit, joissa ei ole toimittajia mukana estämässä huumorin hörsyilyä.


Jotenkin vain tuntuu siltä että nekin vitsit on jo kaikki kuultu ja ajattelen että tämäniltaisen puheenjohtajatenttiteatterin seuraaminen olisi vähän samaa kuin katsoisi jotain vanhaa Peteliuksen tai Ruonansuun huumori- ohjelmaa.  Ne oli kyllä hyviä ensimmäistä kertaa katsottuna, mutta jos ne katsoo useampaan kertaan, alkaa jo vähän haukotuttamaan.


Voisin ajatella että jättäisin itse puheenjohtajatentit väliin ja katsoisin vain arvostelut, mutta nekin on yleensä ympäripyöreitä ja varovaisia ja ennalta arvattavia, kun arvostelija ei joko halua vaikuttaa mielipiteisiin, tai sitten pelkää mokaavansa jotenkin.

Nämä arvostelijathan ovat yleensä median edustajia, jotka ajattelevat ennen kaikkea sitä mitä heidän lukijansa heidän arvostelustaan ajattelevat.


Joten, tulee kai niitä vaalitenttejä taas jonkin verran seurattua, jos ei muusta syystä, niin vaikka siksi ettei töllöstä ole parempaakaan viihdettä tarjolla.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu