Raha, inflatio ja reaalitalous

En käytä otsikossa nimitystä rahatalous, koska raha ei ole taloutta, se ei ole mitään muuta kuin oikeus reaalitalouden hyödykkeisiin. Reaalitalouden hyödykkeet ovat niitä asioita mitä tarvitsemme, tai ainakin haluamme, vaikka emme tarvitsisikaan. Raha on vain pääsylippu näihin reaalimaailman iloihin.


Joillakin ihmisillä on vähän rahaa, he kärsivät puutetta ja he tarvitsisivat sitä enemmän, voidakseen nauttia reaalitalouden tuotteista haluamallaan tavalla.

Joillakin ihmisillä on tarpeeksi rahaa, he voivat saada sen mitä haluavatkin, heidän rahansa riittävät siihen, eivätkä he tarvitse enempää.

Joillakin ihmisillä on rahaa enemmän kuin tarpeeksi. Heidän rahansa riittäisivät paljon suurempaan määrään reaalitalouden hyödykkeitä kuin mitä he käyttävät. Ne ylimääräiset rahat laitetan jemmaan, pahan päivän varalle, pankkitileille, sijoituskohteisiin, tai verottajalta piiloon veroparatiiseihin.

Sillä ylimääräisellä varallisuudella joka on sijoituspääomaa investoidaan uuteen tuotantoon, eli sillä luodaan uutta realitaloutta, uutta kulutusta ja uusia työpaikkoja. Rikkaiden ylimääräinen varallisuus on erittäin tärkeä osa sitä systeemiä jossa elämme, tätä kapitalismia.


Tässä meidän kapitalistisessa systeemissämme on myös se sääntö että jokaisen pitää hankkia itse ne pelimerkit, sen rahan, jolla pääsee osalliseksi reaalitalouden hyödykkeiden käytöstä. Rahaa saa myymällä joko  omaa työtään muille, tai ostamalla työtä muilta ja myymällä työnteon avulla aikaansaadut reaalitalouden tuotteet.

Yrittäjän oma elanto tulee tässä tapauksessa työnteon hinnan ja myytyjen reaalitalouden tuotteiden myyntihinnan erotuksesta. Reaalitalouden tuotteiden myynnistä saatu tulo pitää olla suurempi kuin tuotteen tekemiseen tarvittavasta työstä maksettava hinta, erotus on yrittäjätuloa,


Jos yrittäjä ei saa tuloa yrittämisestä, hänen yritykselläänkään ei ole mitään arvoa, kukaan ei maksa mitään yrityksestä joka ei tuota. Yrityksen myynnistä saa korkeintaan tuotantovälineiden hinnan, rakennusten ja konekannan hinnan. Jos yritys tuottaa hyvin, sen hinta perustuu tuotannon kannattavuuteen, tulevien voittojen odotusarvoon, tuotantovälineiden konekannan lisäksi.  Sen takia tuottavat yritykset usein myydään siinä vaiheessa kun myyntihinta takaa yrittäjälle mukavan loppuelämän ilman turhaa työn tekemistä ja turhaa riskinottoa. Tämä pääoma voidaan myös sijoittaa edelleen, mutta turvallisemmin, hajauttamalla, jolloin riski on pienempi kuin jos rahat olisivat yhdessä yrityksessä.


Jos yritys ei voi toimia kannattavasti, se syö ensin omat pääomansa, sijoittajien pääomat ja lopuksi myös kiinteän omaisuuden arvon, joka on yrityksen pyörittämiseksi otetun velan takeena. Seurauksena on konkurssi, jossa yrityksen omistajat voivat menettää kaiken, (ellei rahaa ole parempina aikoina laitettu jonnekin jemmaan piiloon) ja muut sijoittajat ja velkojat kärsivät tappioita.

Jonkun yrityksen kaatuminen on toisille yrityksille voitto, ne perivät konkurssiyrityksen asiakkaat ja kenties saavat vielä tuotantovälineetkin konkurssipesästä pilkkahinnalla. Tuotanto siis jatkuu, niiden reaalielämän hyödykkeiden osalta joilla on kysyntää, kuten ennenkin.

Se mitä konkurssissa tapahtuu ei siis ole mikään uhka reaalitalouden tarvikkeiden tuottamisen kannalta, työntekijätkin löytävät paikan uuden yrittäjän palveluksessa.  Konkurssissa vain yrittäjä vaihtuu ja omistusoikeudet muuttuvat. Raha, eli oikeudet reaalitalouden tuotteiden käyttöön siirtyy taskusta toiseen, yrittäjältä toiselle ja toiselta rahan sijoittajalta, eli kapitalistilta, toiselle kapitalistille.


Ongelma tässä systeemissä on siinä että jotkut yrittäjät ja jotkut kapitalistit ovat taitavampia kuin toiset kapitalistit ja toiset yrittäjät ja raha, eli oikeudet reaalitalouden tuotteiden käyttöön tuppaavat keskittymään näille harvoille taitaville pelureille, eivätkä nämä rikkaat pysty näitä rahojaan edes käyttämään omaksi hyödykseen, koska heillä on jo kaikkea.

Jos on paljon rahattomia köyhiä, joilla ei ole siis oikeutta reaalitalouden tuotteisiin, eikä harvoilla rikkailla ole niiden tuotteiden käyttöön mitään tarvetta, reaalitalouden tuotteet eivät käy kaupaksi, tuotanto yskii, eikä sellainen yrittäminen jolla näitä tuotteita tuotetaan kannata, tehtaat suljetaan ja ihmiset joutuvat työttömiksi.

Se on lamaa se. Vaikka rahaa olisi, se on siellä jossain veroparatiisissa jemmassa, kun kapitalistien ei kannata käyttää sitä rahaa investointeihin, kun reaalitalouden tuotteilla ei ole menekkiä.


Ratkaisu tähän asiaan on vain siinä että rahaa tehdään lisää ja se jaetaan jollain konstilla niille joilla on tarvetta  reaalitalouden tuotteille,  niille jotka käyttävät sen rahan, eiväkä laita sitä jemmaan. Se puolestaan nostaa kulutusta, herättelee tuotantoa ja tuotanto tuo uusia työpaikkoja. Rikkaidenkin rahat tulevat peliin mukaan kun niitä kannattaa taas tuottavasti investoida reaalitalouden tuotteiden tuotantoon.

Koska rahaa näin tule markkinoille monelta taholta, rikkaiden aarrekammioista ja keskuspankkien painamana, se aiheuttaa valitettavasti realitalouden tarvikkeiden ylikysyntää ja inflaation. Se on sangen ikävää, mutta siihen pitäisi nyt varautua, mutta miten ………   jos ei ole mitään mitä tarvitsee hankkia ……  ennen kuin hinnat nousevat?

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu