Riittääkö hallituksella saldo?

Julkisen sektorin työntekijät vaativat itselleen huomattavasti suurempia palkankorotuksia kuin mitä heidän palkkojensa maksajat, vientiteolisuudessa työskentelevät saavat.

Toki hoitajat, poliisit, opettajat ja muut julkisella sektorilla työskentelevät ovat yhteiskunnan kannalta välttämättömiä, myös vientisektorilla työskentelevät tarvitsevat välttämättä näiden julkisella sektorilla ahkeroivien palveluksia, mutta riittääkö kunnilla ja valtiolla saldo?

Lakkoilevien julkisen alan työntekijöiden pitäisi palkkavaatimuksiaan esittäessään mainita keneltä he haluavat lisäpalkkansa oikein velottaa.

Otetaanko valtion ja kuntien julkisen sektorin  palkankorotuksiin tarvitsemat lisärahat vientiteollisuuden työntekijöiltä, eläkeläisiltä, vai siirretäänkö vain verotusta tuleville sukupolville, kuten tähänkin asti on tehty?

Monet suomalaiset ovat ihan myötämielisiä sekä poliiseille, opettajille, että myös hoitajille ja muille ja toivoisivat että kaikki saisivat palkankorotuksia, mutta olisivatko he yhtä myötämielisiä jos ymmärtäisivät että ne lisärahat on kaivettava heidän omasta lompakostaan, eikä suinkaan kuvitellulla tavalla valtion pohjattomasta rahakirstusta, siellä kun ei ole ollut lantin lanttia pitkään aikaan.

Jos suomalaiset ovatkin suvaitsevaisia ja myötämielisiä hoitajien ja muiden palkkavaatimuksille,  ovatko hoitajat ja muut myötämielisiä muille suomalaisille, vaiko vain muiden suomalaisten lisäverotukselle?

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu