Saa nähdä miten käy tämän hallitustekeleen kanssa
Persuissa on selkeästi porukkaa joka pystyisi hallitussopimuksen yhdessä oikeistopuolueiden kanssa neuvottelemaan ja myös toimimaan hallituksessa rakentavalla tavalla, aivan kuten Siniset toimivat Sipilän hallituksessa. Minun nähdäkseni persuissa on nyt jopa pätevämpää porukkaa kuin silloin.
Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä että persuista osa ei oikein ole tällaiseen hallitusyhteistyöhön kypsää. Tai sitten tapahtunut hallitusneuvottelujen ja hallitussopimuksen valmistelun häirintä on tahallista ja suunniteltua.
Mikä lie sen häirinnän tarkoitus? Veikkaan että tarkoitus on vain saada kannattajakunta pysymään tyytyväisenä ja nähdään että tällainen häiriköinti on se keino jolla kannattajat saadaan pysymään tyytyväisinä.
Yhtäkkinen muodonmuutos räyhäävästä rähinäremmistä ministeripuolueeksi voisi olla kannattajakunnalle liikaa, koska nimenomaan se rähinä on sitä mitä persut haluaa, eikä suinkaan sopuisa yhteistoiminta niiden vanhojen puolueiden kanssa joiden vastustaminen on tähän asti ollut koko persujen politiikan ydintä.
Sen lisäksi persujen kannattajat haluavat tietenkin sellaisia tuloksia joita heille on luvattu, joita ei tietenkään tule, koska heille on syötetty koko ajan pajunköyttä, väärää informaatiota ja turhia toiveita, samoin kuin brexitistit syöttivät englantilaisille.
Nämä turhat odotukset paljastuvat turhiksi vasta vähitellen, ajan myötä, jos tästä porvaripuolueiden yhteishallituksesta nyt jotain sattuisi tulemaan.
Vihertaistolaisten, vasemmistokommunistien ja ay-vasemmistososialistien kanssa Orpo saa paaaaljon helpommin yksimielisen hallituksen muodostettua. Rkp tulee siinä mukana aivan itsestään.
Ilmoita asiaton viesti
Ei hätää! Jos epäonnistuvat nämä, siellä odottaa kuningatar-prinsessa-kansainvälinen superstar joukkoineen vuoroaan. Sitähän kommunistit Saramo ja Honkasalo kieli pitkällä ennakoivat julkisuuteen tänään. Ja Eva Biodetkin on sitten onnellinen.
Ilmoita asiaton viesti
”Ei hätää! Jos epäonnistuvat nämä, siellä odottaa kuningatar-prinsessa-kansainvälinen superstar joukkoineen vuoroaan.”
Parempi olisi jos demokraattisessa järjestelmässä voittajat pystyisivät muodostamaan hallituksen. Sitäpaitsi on ihan terveellistä että päättäjät vaihtuvat välillä.
Sitäpaitsi, toivon mukaan, todellinen valta on siellä ministeriöissä, joiden virkamiehiä ei ole valittu populistisin perustein, kansalaisten turhiin toiveisiin perustuen. He antoivat ohjeet edelliselle hallitukselle ja sitä edelliselle ja toivottavasti tulevillekin.
Politikot ovat oikeasti vain niitä jotka esiintyvät julkisuudessa ja päättävät siitä uskovatko he niitä jotka ovat päätöksentekoon pätevä, vai tekevätkö ne omin päin jotain muuta kuin mitä suositellaan.
Surullista jos kehitysapu pitää lopettaa, mutta jos se on hallitussovun edellytys, niin silloin se on niin. Onhan se perin itsekästä, mutta toki se vähän auttaa näitä sopeutustoimia.
Ilmoita asiaton viesti
Minä en tulkitse persujen tavoitetta näin: ”koska nimenomaan se rähinä on sitä mitä persut haluaa”.
Kai ne kannattajat ihan oikeasti haluavat vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan eikä pelkästään rähinöidä aiheesta. Ehkä fiksummat ovat jo huomanneet, ettei tuo ”itku-potku-rähinä” ole rakentavaa eikä ainakaan auta tavoitteen saavuttamisessa.
Orpo ja Purra kertoivat, että on sovittu siitä, että neuvottelut käydään Säätytalolla eikä somealustoissa. On siinä pj Purralla hommaa saada viesti perille omassa joukossa, mutta luulen että hänellä riittää ”munaa” pistää muutama häiritsijä kuriin niin, että hallituksen muodostuminen ei ehkä olekaan ihan vain sattuma. Orpo on yllättänyt positiivisesti rationaalisesta tavastaan hoitaa neuvotteluja hyvin suunniteltuna prosessina.
Ilmoita asiaton viesti
”Orpo on yllättänyt positiivisesti rationaalisesta tavastaan hoitaa neuvotteluja hyvin suunniteltuna prosessina.”
Orpo haluaa oikeistohallituksen, jotta voisi toteuttaa leikkauksensa ja veronalennuksensa. Sitä hallitusta ei synny jos ei ole mahdollisimman rationaalisella tavalla pyrkimässä siihen.
Myös Purra ja monet persut ovat tällaiseen rationaalisuuteen varmasti kyvykkäitä ja ehkä halukkaitakin. Ongelma on siinä ettei persut ole luonteeltaan rationaalinen puolue, vaan populistinen puolue ja rationaalisuus ei oikein sovi persujen ulkokuvaan.
Sen takia ajattelin että tällainen epärationaalinen neuvottelujen häirintä voi olla ihan harkittuakin. Puolueen on pakko yrittää pitää yhteyttä kannattajiinsa. Jos puolue muuttuisi yhdessä yössä epärationaalisesta rationaaliseksi, voisivatko äänestäjät enää tunnistaa sitä omaksi puolueekseen.
Orpon pitää vain niellä nämä epärationalisuudet ja sivuuttaa ne, jos aikoo saada haluamansa hallituksen kasaan.
Ilmoita asiaton viesti
Totta, populistin ei tarvitse olla rationaalinen mutta olen kuitenkin havaitsevinani pj Purrassa hivenen rationaalisuutta. Muuntuuko se sitten yhteistyökyvyksi vai jäävätkö persut ”rähinälinjalle”, jää nähtäväksi.
Joka tapauksessa Orpolla ei ole helppoa saada yhteistyökykyinen hallitus aikaan, näistä vaihtoehdoista PS, RKP, KD.
Ilmoita asiaton viesti
”olen kuitenkin havaitsevinani pj Purrassa hivenen rationaalisuutta.”
Purra on omien tavoitteidensa suhteen hyvinkin rationaalinen. Sitä en ole vielä päättänyt mitä mieltä minä olen siitä onko Purra idealisti, siis idealistinen Halla-aholainen, kuten Halla-aho, vai onko hän vain huvikseen pelaamassa tätä peliä, koska se häntä jostain syystä kiinnostaa.
Kummassakin tapauksessa Riitta Purra toimii hyvin rationaalisesti ja jopa hänen epärationaalisetkin puheensa ovat rationaalisia siinä mielessä mikä niiden tarkoitus on. Tarkoitus on tietenkin hommata persujen keskuudessa henkilökohtaista kannatusta, mikä kannatus sitten vie hänet sinne minne vie, kenties ministeriksi, kenties muualle.
Ilmoita asiaton viesti
RKP on vaa’ankieliasemassa ja havittelee punamultahallitusta kaikin keinoin. Ei siis ole vaikea veikata, miten tässä lopulta käy.
Ilmoita asiaton viesti
”Ei siis ole vaikea veikata, miten tässä lopulta käy.”
Joo, vaikeata veikata miten käy, mutta punamultaa ei tule, se on kyllä aika selvää.
Sinipuna on mahdollinen, jos Orpo kyllästyy persujen pullikointiin, joskin sekin on Orpolle ja kokoomukselle erittäin vastenmielinen vaihtoehto.
Kaikissa mahdollisissa vaihtoehdoissa on yksi iso ongelma, nimittäin persut.
Persut on ongelma hallituksessa ja oppositiossa, hallituksessa pienempi ongelma, koska hallituspuolueen toimesta on vaikeampi levittää väelle valheita, turhia toiveita ja kiihkokansallismielisyyttä, jos ei ole sellaisessa asemassa että pystyy hallitsemaan myös mediaa, kuten Putin tai Orban.
Ilmoita asiaton viesti
RKP vie kokoomusta kuin kuoriämpäriä. Orpo haluaisi porvarihallituksen, mutta Henriksson sinipunan. Orpo olisi molemmissa toki pääministeri, mutta Henriksson pelaa upporikasta ja rutiköyhää ja tekee mitä tahansa saadakseen persut ulos. Tähän saakka tuo taktiikkaa näyttää onnistuneen, koska myös valtamedia on valinnut puolensa tässä persujen ja RKP:n taistossa. Kumpi siis on hallitusnevotteluiden todellinen kippari, Orpo vai Henriksson?
Ilmoita asiaton viesti
Persuthan ne toivoo neuvottelujen kariutuvan. Eivät alunperinkään muuta halunneet.
Jos persut olisivat halunneet oikeistohallitusta jossa he ovat mukana he eivät olisi laittaneet räyhähenkiä neuvottelupöytiin. Esim Peltokangas on tunnettu räyhähenki ja Tynkkynen tunnettu erikoisista tempauksista.
Ilmoita asiaton viesti
Olet oikeassa, Sini: persut eivät näytä haluavan hallitukseen, ellei se tee – ja eihän se tee – lainkaan perussuomalaista politiikkaa. Tällä PS tähtää neljän vuoden päähän ja oppositiopersujen järkyttävään jytkyyn – ja sitä kautta pääministeripuolueen asemaan.
RKP:n ja persujen nokittelu hyödyttää siis lopulta niitä molempia.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ne halua hallitukseen tekemäään perussuomalaista politiikkaa. Niille kelpaa vain sabotaasi tai diktatuuri. Mikään yhteistyö ei kelpaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Mikään yhteistyö ei kelpaa.”
Samaa mieltä. Rivipersut tähtäävät persuvaltioon, persujen yksinvaltaan ja muiden puolueiden hiljentämiseen somessa ja mediassa.
Yhteistyö ei siis voi kelvata persuille.
Tässä on vain se ongelma että monet persut, kuten Riikka Purra, haluaisivat kovasti olla ministereitä, eikä yksinvalta onnistu 20 prossan kannatuksella. Pitää siis nöyrtyä yhteistyöhön jos haluaa olla ministeri.
Ilmoita asiaton viesti
Ei halua Purra miniateriksi. Hänhän nuo pöydät on kattanut. Tynkkyset ja peltokankaat ovat sinne houkuteltu turhilla ministerihaaveilla kaatamaan neuvottelut.
Ilmoita asiaton viesti
Purra haluaa kyllä ministeriksi, mutta ministeriksi ei pääse jos ei ole kansalaisten kannatusta.
Tynkkyset, Peltokankaat ja Halla-ahot ovat niitä jotka tuo persuille ääniä tyhjillä puheillaan ja lupauksillaan, joille ei sitten löydy realista katetta, kun persut eivät voi hallita yksin, niin kauan kun muilla puolueissa on 80% kaikista eduskuntapaikoista.
Tämä tietenkin ärsyttää ja suututtaa näitä Peltokankaita ja Tynkkysiä, mutta minkäs teet.
Ilmoita asiaton viesti
Persujen systemaattinen ja räikeä kaksoisviestintä jota media ei ole yhtään käsitellyt ei edistä mitään yhteistyötä.
He eivät sitä lopeta. Suomen haasteet eivät heitä kiinnosta. He käyttävät demokraattista puoluelaitosta autoritäärisen liikkeensä kasvattamiseen eikä Suomen hyväksi. Kansalliset edut ovat heille yksi hailea.
Ilmoita asiaton viesti
”He käyttävät demokraattista puoluelaitosta autoritäärisen liikkeensä kasvattamiseen eikä Suomen hyväksi. Kansalliset edut ovat heille yksi hailea.”
Yes! Persuus on sairaus, johon ei ole lääkettä.
Voi olla että Hjalliksen Liike Nyt on perustettu jonkinlaiseksi vaihtoehdoksi, syötiksi niille jotka haluaa ”persumaista” politiikantekoa. Siinä juonessa voi olla mukana kokoomus ja demarit ja kenties muitakin.
Mutta syötti ei ole oikein tehonnut, eikä Hjallis ole pystynyt oikein vaikuttamaan. Ehkä kansalaiset ovat tajunneet että Hjalliksen Liike Nyt on pelkkää feikkiä. Sitä ne eivät ole huomanneet että Riikka Purra ja monet tärkeät persut ovat feikkipersuja.
Tiedä sitten ovatko nämä Peltokankaat ja Tynkkyset aitoja persuja nekään, ehkä ovat, ehkä ei, mutta ne on kuitenkin tarpeeksi vakuuttavia.
Ilmoita asiaton viesti