Sijoitusneuvojien epäkiitollinen tehtävä

Sijoitusneuvojien tehtävänä on neuvoa ihmisiä siinä minne elämän varrella hankitut kaiken varalta kootut säästöt kannattaisi sijoittaa.  Ei ole helppoa ei.

Oma sijoitusneuvojani soitti ja esitti aikaa jolloin voisimme keskustella.  Suostuin, mutta ilmoitin että kenties se on kuitenkin turha tapaaminen.  Kun edellisen kerran keskustelimme, hän esitti kaikenlaisia sijoituksia koska säästötileillä rahalle ei tipu korkoa, eikä tuottoa ja inflaatio syö pikkuhiljaa tilille sijoitetun rahan ostovoiman.

Muistutin että en ottanut neuvoja edellisellä kerralla vastaan ja että sijoittaminen johonkin rahastoihin olisi syönyt pääomaa vielä enemmän kuin mitä inflaatio sitä pystyy kuluttamaan.

Hän ei väittänyt vastaan, myönsi että päätös olla sijoittamatta mihinkään oli se paras päätös.

Muutenkaan en ole kokenut että näistä neuvojista olisi ollut mitään hyötyä, mutta hehän tekevät vain työtään ja työssään heidän tehtävänsä on ennen kaikkea katsoa työnantajansa, eli pankin etua.  Mutta ymmärrän toki että pitäähän sitäkin työtä jonkun tehdä ja jos kieltäydyn neuvonnasta, haittaan hänen työtään, sitä mistä hän palkkansa saa.

Niinpä edessä on sitten pohdintaa siitä että mihin oikein kannattaisi rahansa panna, missä olisi se paras turva.  Vastaus on ettei sitä turvaa missään ole. Turha edes kuvitella että rahalle olisi olemassa joku turvasatama, mutta olisihan se mukavampaa jos voisi edes kuvitella että olisi.

Tai sitten pitäisi vain yrittää olla ajattelematta koko asiaa ja vaikka käyttää rahansa johonkin missä siitä on iloa tai hyötyä tässä ja nyt.

Siinäkin on vain niin kova miettiminen että ostaisiko sähköllä, vaiko fossiilisella kulkevan menopelin.  Vaikka eihän sekään pohtiminen mitään hyödytä,  se kun on jokatapauksessa varma keino päästä eroon rahoistaan, varmempi keino kuin säästötilit, rahastot, tai osakeomistukset.