Suomen valtiontalouden alijäämää on 5% kansantuotteesta
”Valtiontalous kyntää syvällä” – alijäämä viisi prosenttia bruttokansantuotteesta
Tuo ylläoleva on siis otsikko ja linkki kokoomuspuoluetta ja sen politiikkaa kannattavasta verkkolehdestä, verkkouutisista.
On tietenkin hyvä asia etä talouden ongelmia nostetaan esiin, jotta kansalaiset tietäisivät miten maassa menee, mutta onko huolta, mikä on oikeasti aiheellinen ja oikea huoli, paisuteltu mediassa vähän liikaa?
Jos ajatellaan yksityistä kansalaista, jonka menot ovat kasvaneet niin että ne ovat viisi prosenttia suuremmat kuin tulot, tilanne on toki kestämätön pitemmällä tähtäimellä, mutta asia olisi aika helposti korjattavissa, joko nostamalla tuloja, tai pienentämällä menoja.
Jos ihmisen vuositulot olisivat vaikkapa 30 000 € nettona, viiden prosentin alijäämä merkitsisi siinä taloudessa 1500 euroa vuodessa. Talouden tasapainottamiseksi pitäisi siis joistain menoista raapia pois 1500€ vuodessa, vähän toista sataa kuussa ja noin 4 € päivässä.
Ihmiselle jäisi edelleen rahaa käyttöön 28 500€ vuodessa, 2 375€ kuussa ja 79€ päivässä. Kyllä silläkin rahalla pitäisi vielä ihan hyvin pärjätä.
Tietenkin talous voitaisiin tasapainottaa myös hankkimalla jostain lisätuloja sen 1500€ vuodessa, toista sataa kuussa ja 4€ päivässä.
Ei tuo alijäämä minusta niin kovin dramaattiselta vaikuta.
Tällä samalla tavalla nykyisen valtiontalouden vajeen tasapainottaminen vaikuttaisi myös keskituloisen ihmisen talouteen.
Jos kyse on isompituloisesta henkilöstä, tämä 5%:n tasapainotus ei näyttäisi niinkään vaikealta kuin mitä se on keskituloisen kohdalla.
Jos kyse on pienempituloisesta ihmisestä, tilanne on vaikeampi, mutta myös uhraukset ovat nettosummiltaan paljon pienempiä ja pienempituloiset ovat ennestään tottuneita kärsimyksiin.
Tämä meidän kokoomusvetoinen oikeisto-äärioikeisto-hallituksemme pyrkii kuitenkin ratkaisemaan ongelmaa oman ideologiansa mukaisesti. Sen ideologian mukaan koko ongelma pyritään ratkaisemaan säästämällä pienituloisten toimeentulosta ja parantamalla parempituloisten toimeentuloa.
Oikeiston ja äärioikeiston äänestäjät kokevat tämän oikeudenmukaiseksi tavaksi ratkaista ongelma, mutta eihän se onnistu jos samalla kun pienempituloisten toimeentulosta tingitään rahaa jaetaan enemmän paremmin toimeentuleville.
Eihän se homma tietenkään näin voikaan onnistua.
Asia olisi yksinlertaisesti ratkaistavissa jos sekä isompituloisten, että pienempituloisten toimeentulosta leikattaisiin saman verran, eli sen 5%. Sillä se valtiontalous saataisiin helposti tasapainotettua.
Mutta eihän se valtiontalouden tasapainottaminen olekaan nyt, kovasta retoriikasta huolimatta, nykyisen oikeisto-äärioikeisto-hallituksen poliittinen tahtotila.
Oikeistolaiset ja äärioikeistolaiset poliitikot, jotka muodostavat hallituksen ja joilla on myös eduskunnan tuki ja kannatus, haluavat nyt palkita omia äänestäjiään ja rangaista niitä jotka eivät ole heitä äänestäneet.
Näin ollen valtiontalouden epätasapaino, samoin kuin valtion velkaantuminen jatkunee entiseen malliin ainakin tämän vaalikauden.
Eli valtiontalouden 5 % alijäämä on varsin mitätön.
Ilmoita asiaton viesti
”Eli valtiontalouden 5 % alijäämä on varsin mitätön.”
Valtintalouden tarkoitus ei ole tuottaa voittoa, joten toisin kuin yritysten, valtion ei tarvitse koko ajan tehdä voittoa ja myös yritystalous voi ajoittain olla tappiollista, kunhan voittoa tulee pitemmällä tähtäimellä.
Valtiolla ei tätä pitemmän tähtäimen voitontoavoitteliua siis ole.
Viimeksi valtiontalous oli plussalla sen viitisen prosenttia Lipposen toisen hallituksen ja Vanhasen ensimmäisen hallituksen aikana. Vanhasen toisen hallituksen aikana valtiontalous sitten meni alijäämän puolelle ja pysyi alijäämäisenä Kiviniemen, Kataisen, Stubbin, Sipilän, Rinten ja Marinin hallituskausilla.
Nyt tämän Orpon oikeisto-äärioikeisto-hallituksen aikana kehitys näyttää samalta kuin edellistenkin hallitusten akana, vaikka Sipilän aikana tahti jonkinverran hidastui.
Se että valtiontalous oikaistaisiin, merkitsisi kansalaisille kuluja, keskimäärin sen 5€ päivässä ja ongelma ei ole siinä etteivätkö kansalaiset pystyisi sitä hintaa pulittamaan, vaan siitä etteivät ne halua sitä pulittaa ja hallitukset eivät uskalla tehdä kansalaisten tahdon vastaisia menoleikkauksia, tai veronkorotuksia.
Tämänkin hallituksen leikkaukset kohdistuvat vain niihin jotka eivät ole heitä äänestäneet ja heidän äänestäjänsä puolestaan saavat bonusta ja päänsilitystä. Budjetin vaje siis jatkuu ennallaan.
========================
Harri Holkerilla oli aikoinaan ongelmia hallitun rakennemuutoksensa kanssa, kun kansalaiset eivät siitä tykänneet. Holkeri sanoi silloin kansalaisille että syökää silakkaa.
Silakat olivat silloin muistaakseni tosi edullisia. Tänä päivänä silakat on niin kalliita ettei sillä tavalla pysty säästämään, mutta olen nähnyt Prisman kalatiskillä kokonaisia isoja lahnoja tosi halpaan hintaan. Mieli olisi tehnyt, mutta kun on sitä muutakin halpaa ruokaa tarjolla, eikä siitä muusta tule sotkua, niinkuin lahnan perkaamisesta, niin en ole ostanut.
Pitää kuitenkin käydä ostamassa, se lahna, joskus, uunilahna on tavattoman hyvää ja kyllä sillä nälkä lähtee.
Ilmoita asiaton viesti
Velkaantumisen vähättely on se minkä vasemmisto osaa.
Jos sama jatkuu vuodesta toiseen ollaan lopulta siinä missä nyt ollaan.
Meidän viiteryhmässä, Pohjoismaiden joukossa olemme todella kuralla taloutemme kanssa.
Muilla Pohjoismailla on mahdollisuus lieventää laman vaikutuksia lisäämällä julkisia investointeja mutta me olemme käyttäneet sen mahdollisuuden jo hyvänä aikana ja kuluttaneet pelimerkit kuumentaen samalla rakennusalaa hyvänä aikana.
Ilmoita asiaton viesti
”Velkaantumisen vähättely on se minkä vasemmisto osaa.”
Eipä tämä nykyhallituskaan, ääeioikeisto-oikeistohallitus siis, näytä siitä vajeesta tuontaivaallista piittaavan. Veronalennuksia vain jaetaan kansalaisille. Todella vastuutonta sen kassavajeen kannalta katsottuna.
Mutta en minä tästä nykyhallitusta siitä vajeesta sen kummemmin syytä. Vajeen suhteen tämä hallitus noudattaa samaa politiikkaa kuin aiemmatkin hallitukset, eli VM:n ohjeita.
Siellä VM:ssä on se parempi ymmärrys ja on hyvä että siellä näistä asioista päätetään.
Hallituksen, tämän äärioikeisto-oikeisto-hallituksen, ansioksi jää köyhien kyykyttäminen ja rikkaiden rikastuttaminen. Se ei voi siis kirjata ansioluetteloonsa valtiontalouden tasapainottamista, vaikka tällä teemalla se ylsikin vaalivoittoon ja voi näinollen toteuttaa sen oman tärkeän tavoitteensa, köyhien kyykyttämisen.
=========================
Valtiontalouden tasapainottaminen ei siis olisi mitenkään mikään ihmetemppu. Se olisi varsin yksinkertaista, sitä vain ei nyt haluta tehdä.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä se on ihmetemppu koska mistään ei saa leikata.
Huonompien aikojen koittaessa se tasapainottaminen on vaikeampaa kuin mitä se olisi ollut parempana aikana.
Huonompi aika tuo lisäkuluja joten sitä vaikeampaa kulujen leikkaaminen tulee olemaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Huonompien aikojen koittaessa se tasapainottaminen on vaikeampaa kuin mitä se olisi ollut parempana aikana.”
Meillä on kaiken aikaa ollut niin hyviä aikoja että tasapainotus olisi täysin mahdollista.
Minne muuten on pantu ne ylijäämämiljardit jotka tulivat silloin hyvänä aikana, silloin Lipposen toisen ja Vanhesen ensimmäisen hallituksen akana? Silloin vissiin vähän yritettiin vähentää valtion velkaa …… kai.
Kolme euroa per lurjus ei merkitsisi isotuloisille, eikä keskituloisille mitään. Se voitaisiin hyvin koota jonkun veron muodossa kansalaisilta.
Köyhien kurittaminen on tietenkin perusteltua jos sillä saadaan väkeä lisää työmarkkinoille, ei oikein muuten.
Toki, jos joidenkin verojen muodossa perittäisiin se kolme euroa per lurjus, niin kyllä siihen sitten köyhätkin osallistuisivat ja kyllä niilläkin siihen olisi varaa, vaikka muuten en näihin köyhien tukien karsimisiin oikein myönteisesti suhtaudukaan, mutta se nyt näyttää olevan tämän äärioikeisto-oikeisto-hallituksen tahtotila.
Tietenkin heillä, siis tällä äärioikeistolla, on nyt valta ja vastuu toteuttaa tämä tahtotilansa ja sen he nyt tekevät. Valtion talous vain ei näyttäisi nällä toimilla tasapainottuvan, vaikka niin luvattiin ennen vaaleja.
Ilmoita asiaton viesti
Minun reseptini on yksinkertaisuuden huippu:
1. Kilpailutetaan ammattitaidolla julkiset hankinnat, jotka ovat nyt n. 50 mrd/ v.
2. Osaava kilpailutus voi tuoda säästöjä heti uusin sopimuksin miljardeja/ v viivan alle. Palelut/ hankinnat saattavat jopa parantua pienemmällä hinnalla tehokkaammin.
3. Laskekaa, mitä käytännön realismi 10- 20 % säästö merkitsee !
Tämä voidaan tehdä ilman poliittisia pehmolupauksia ja kurjistamatta tarpeettomasti ihmisten elämää.
Ilmoita asiaton viesti
”1. Kilpailutetaan ammattitaidolla julkiset hankinnat, jotka ovat nyt n. 50 mrd/ v.”
Joo, mutta voi olla että joskus kannattaa ostaa parempi tuote vähän kalliimmalla hinnalla, muuten pitää tehdä sama hankinta moneen kertaan.
Sanotaan että köyhän ei kannata ostaa mitään halpaa sekundaa.
Toki olen samaa mieltä siitä että kilpailuttaminen kannattaa, mutta se pitää olla todella osaavaa ja asiantuntevaa kilpailuttamista, muuten tulos voi olla todella huono.
Mistä me tiedämme miten hyvin siellä nyt asiat osataan ja miten kilpailuttaminen käytännössä sujuu.
Tuo toiveesi kilpailuttamisen parantamisesta voi olla vain toiveiden tynnyri. Tokiu rimaa voidaan aina yrittää korottaa, mutta on eri asia päästä siitä yli. Ei pidä korottaa rimaa liian korkealle, se voi pudota.
Ilmoita asiaton viesti
Yksityisellä tarjoavalla puolella on osaavat ostajat sopimusjuristeineen, joista on puutetta julkisen puolen ostotoiminnassa. Kilpailutus sinänsä ei maksa mitään. Tulos vasta määrää hinnan hyväksytäänkö vai ei. Kokemuksesta tämän kertoo.
Ilmoita asiaton viesti
Kilpailutuksen onnistuminen riippuu paitsi kilpailutuksesta vastaavien asiantuntemuksesta, myös heidän motivaatiotasostaan, vaaditaan viitseliäisyyttä.
Lisäksi kantona kaskessa voi olla korruptio. Tämä on erittäin korruptiolle herkkä paikka, ymmärrettävistä syistä.
Isojen yritysten osto-organisaatiot ovat tietenkin vastaavassa tilanteessa kuin valtion osto-organisaatio, niidenkin pitää kamppailla pätevyys-, motivaatio- ja korruptio-ongelmien kanssa. Jotenkin niidenkin pitää pystyä niihin asioihin käymään käsiksi.
Ehkä valton osto-organisaatiossa voitaisiin ottaa oppia isojen yritysten osto-organisaatioiden tomintavavoista.
Kyllä sitä osto-hommaa kannattaa yrittää parantaa ja tehostaa, kaiken aikaa. En vain usko että sekään olisi mikään ihmelääke valtiontalouden alijäämän umpeen kuromiseksi. Ei siihen loppujenlopuksi auta muu kun veronmaksajien, siis niiden hyvien veronmaksajen, lompakolle meneminen.
Ilmoita asiaton viesti
Jos alijäämä on 5% suhteessa bruttokansantuotteeseen (mitä se ei ole) se olisi noin 14 mrd. Oikea lukema on noin 3%
Ilmoita asiaton viesti
Onko verkkouutisissa siis ilmoitettu vääriä lukuja?
Jos kiinni kirittävä vaje olisi vain 3%. silloin se merkitsisi noin 3€ päivässä per lurjus.
Ilmoita asiaton viesti
Korjataan, että lähempänä 4% tänä vuonna. Ensi vuonna 3%. Inflaatiokorjattu BKT ei kasva, mutta markkinahintainen kasvaa. Alijäämä euroissa pysyy ennallaan n. 10 miljardissa
10 mrd alijäämä on noin 2000 euroa per jamppa. 8000 eur per nelihenkinen perhe. Eli päivää kohti laskettuna 5,50.
Mutta eihän tätä tarvitse korjata kokonaan. Tuo esittämäsi lukukin olisi jo erinomainen.
Edit. Lisätään kuitenkin vielä, että minusta ensi vuosi on laskettu turhan optimistisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Tosiaan talous voitaisiin tasapainottaa myös keräämällä köyhiltä se 1500€ vuodessa, toista sataa kuussa eli 4€ päivässä. Tuollaisen pikku summan jokainen köyhä maksaisi mielellään yhteisen hyvän nimissä.
Kannatan Arton mainiota ajatusta.
Ilmoita asiaton viesti
”keräämällä köyhiltä se 1500€ vuodessa, toista sataa kuussa eli 4€ päivässä.”
Se vain ei nyt ihan riitä että pelkästään köyhiltä kerätään, varsinkin kun se mitä kerätään jaetaan sitten rikkaille, kuten tämä äärioikeisto-oikeisto-hallitus nyt rustailee.
Ilmoita asiaton viesti
Köyhiltä on otettava enemmän.
Ilmoita asiaton viesti
”Köyhiltä on otettava enemmän.”
Joo, paljon enemmän.
Nythän on niin että tämä hallitus on leikkaamassa budjettia kolmella miljardilla, kun VM:n toive oli että sopeutettaisiin, eli leikattaisiin menoja ja korotettaisiin veroja kuudella miljardilla. Eli siinä on jo kolme miljardia vajetta VM:n tavoitteisiin nähden.
Se puuttuva kolme miljardia perustuu toiveisiin ja unelmiin, eli mahdolliseen valtion tulojen nousuun, kun köyhät ryntäävät hakemaan töitä kyykytystoimien seurauksena.
Vaikka tämä hallituksen toive toteutuisi, eli köyhät lähtisivät etsimään itselleen töitä ja jos heidät töihin huolittaisiin ja jos valtion tulot siitä nousisivat sen kolme miljardia, niin sekään ei vielä riitä.
Vaikka valtio saisi köyhien kyykyttämisellä kasaan sen vaaditun kuusi miljardia, budjetin alijäämä on kymmenisen miljardia, eli vielä puuttuu tavoitteista neljä miljardia.
Kuten sanoit, köyhiltä pitää ottaa vieläkin enemmän.
Jos otettaisiin sekä köyhiltä että rikkailta, se neljä miljardia tekisi sellainen 700€ vuodessa, 60€ kuussa ja 2€ päivässä, per lurjus, köyhille ja rikkaille, kaikille sama sakko.
Tietenkin jos hallitus haluaa että vain köyhiä kyykytetään ja rikkaat säästetän,. niin tästä puuttuvasta neljästä miljardista tulee köyhille paljon isompi lasku.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt en oikein ymmärrä Arto. Totta kai Oikeisto hallitus kerää rahaa rikkaille. He sitä tarvitsevat eikä köyhät, jotka ovat jo tottuneet niukkuuteen.
Ilmoita asiaton viesti
”Nyt en oikein ymmärrä Arto. Totta kai Oikeisto hallitus kerää rahaa rikkaille. He sitä tarvitsevat eikä köyhät, jotka ovat jo tottuneet niukkuuteen.”
Näinhän se on. Rikkaathan ne sitä rahaa tarvitsevat, eivätkä köyhät.
On hyvä että rahat saavat ne joilla on sille hyvää käyttöä. Eivät köyhät osaa käyttää rahaa, en minäkään.
Jos rahaa on enemmän kuin mitä tarvitaan, niin se jätetään jemmaan, eikä se jemmaaminen ole hyväksi taloudelle. Rahan pitää liikkua. Tietenkin ylimääräisen rahan voi aina lainata jollekin jolla on sille joku hyvä käyttötarkoitus
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärrämme hyvin toisiamme Arto.
Sopiva niukkuus ja köyhyys vain koulii ihmistä pärjäämään Elämän kovassa koulussa. Rikkaiden lepsu ja pehmeä elämä itse asiassa tuhoaa ihmisen parhaat puolet totuttamalla liian helppoon elämään. Seuraava sukupolvi sitten menettää perimänsä helpon varallisuuden ja muuttuu siten köyhäksi jälleen.
Ilmoita asiaton viesti
Uskonnollisista oikeistoideologisista syistä kokonaisveroastetta ei saa nostaa. Sehän voitaisiin tehdä, jos haluttaisiin, nostamalla vain suurituloisten verotusta. Heidän tuloillaan ei ole mitään asiallista yhteyttä ”toimeentuloon”.
Ilmoita asiaton viesti
”Uskonnollisista oikeistoideologisista syistä kokonaisveroastetta ei saa nostaa. Sehän voitaisiin tehdä, jos haluttaisiin, nostamalla vain suurituloisten verotusta.”
On siihen ihan rationaalinenkin selitys miksei isopalkkaisten ja suuria omaisuuksia hallitsevien verotusta voi nostaa.
Se selitys on yksinkertaisesti se että nämä ihmiset ovat keskimäärin tarpeellisia ja korvaamattomia yhteiskunnan menestyksen kannalta katsottuna. Toki siihen joukkoon kuuluu myös kelvottomia lurjuksia ja yhteiskunnan kannalta vahingollista väkeä, kuten kaikkiin muihinkin ihmisryhmiin, mutta keskimäärin se väki on tärkeää väkeä.
Pienituloiset taas eivät ole niin tärkeitä ja he toimivat sellaisissa tehtävissä että heidät on helppo korvata. Tosin pitää samaan hengenvetoon sanoa että myös pienituloiset köyhät ovat yhteiskunnan kannalta korvaamattomia. He tekevät pienellä palkallaan sellaisia töitä joita ilman koko yhteiskunta ei pysyisi pystyssö, myös ne rikkaat, eivät tulisi toimeen ilman heidän pienellä palkalla tekemäänsä työpanosta.
Ilmoita asiaton viesti
Väittäisin kyllä, että tämä tärkeilijäjoukko on enimmäkseen helposti korvattavaa muutaman harvan tositärkeän kaveripiiriä.
Ilmoita asiaton viesti
Samaa mieltä. Kovapalkkaiset ay-johtajat ja poliittisin perustein palkatut päälliköt ja johtajat ynnä vihertaistolaiset turhantutkijat ovat ensimmäisinä karsittavien listalla.
Ilmoita asiaton viesti
”Samaa mieltä. Kovapalkkaiset ay-johtajat ja poliittisin perustein palkatut päälliköt ja johtajat ynnä vihertaistolaiset turhantutkijat ovat ensimmäisinä karsittavien listalla.”
Mahtaakohan sekään vielä riittää?
Sitäpaitsi vaalilupusten mukaan tutkimuksesta ja sensellaisesta ei olla luvattu leikata, ainoastaan kehitysavusta ja turvapaikanhakijoista ja köyhiltä.
Kaikkia lupauksia ollaan lunastamassa, eikä se näytä riittävän mihinkään. Veikkaan että vaikka tutkimuksesta leikattaisiin ja kulttuurista, ja urheilusta, se auttaisi yhtä vähän kuin kehitysavun leikkaaminen ja köyhien kyykyttäminen.
Loppujen lopuksi varakas väki joutuu kuitenkin kaivamaan lompakoistaan ja tileiltään ne rahat.
Niin se vain menee, vaikka niille rikkaille nyt veronhelpotuksia tarjotaankin, nekin kun tuli luvattua siinä vaalihuumassa.
Ilmoita asiaton viesti
Jukka -Pekka ei ymmärrä kuinka paljon rikkaat kärsivät jos menettävät hitusenkin elintasosta johon ovat tottuneet. He masentuvat ja sairastuvat, kärsivät.
Ilmoita asiaton viesti