Suomen yhteinen infra,  valtion, kuntien ja yksityisessä omistuksessa oleva.

Suomen yhteinen infra,  valtion, kuntien ja yksityisessä omistuksessa olevat yhteiskäytössä olevat palvelut.

Mitä se kaikki on maksanut meille Suomalaisille ja  mikä on kaiken sen infran nykyinen arvo ja hinta?


Suomen valtio ja kunnat, sekä valtiolliset, kunnalliset ja yksityiset yritykset.  ovat käyttäneet vuosikymmeniä järkyttäviä summia infraan.  Infra on yleisessä käytössä olevia erilaisia palveluita ja jakelujärjestelmiä. 

Me suomalaiset olemme maksaneet inftasta veroina ja erilaisina maksuina ja maksamme edelleen.  Kaikki se tulee meidän piikkiimme, myös julkiseen infraan aina liittyvä korruptio ja tehottomuus ja kaikki  rakentamiseen liittyvät virheet ja möhlintä.  Myös esimerkiksi Olkiluoto kolmosen kaikki möhlinnät ja viivästykset tulevat kyllä aikaa myöten meidän kaikkien maksettavaksemme,  samoin julkishallintoihin hankitut kalliit ja käyttökelvottomat tietojärjestelmät.

 

Infraan sisältyy mm.

  1. tieverkosto siltoineen, tunneleineen, risteyksineen, kallioleikkauksineen
  2. rautatieverkosto asemineen, siltoineen, tunneleineen, tasoristeyksineen, kallioleikkauksineen.
  3. vesiverkosto pumppaamoineen, vesivarastoineen, maanalaisine putkistoineen
  4. jätevesiverkosto maanalaisine putkistoineen, pumppaamoineen, jäteveden puhdistamoineen
  5. kaukolämpöverkosto maanalaisine putkistoineen ja voimalaitoksineen
  6. sähköverkosto maanalaisine ja maanpäällisine kaapeleineen, muuntamoineen ja voimalaitoksineen
  7. puhelinverkosto maakaapeleineen ja linkkiasemineen
  8. TV:n,  radion ja netin jakelujärjestelmät
  9. erilaiset julkisyhteisöjen tiedonhallintajärjestelmät
  10. Julkisen palvelun rakennukset,  hallintorakennukset, sairaalat, terveyskeskukset, koulut, väestönsuojat, puolustusvoimien kasarmit ja varastot, erilaiset konsertti- ja urheilutalot.
  11. Valtion ja kuntien omistamat metsät ja muu maaomaisuus
  12. Valtion ja kuntien omistamat ja osa-omistamat yritykset

 

Kaikki tämä on maksanut yhteiskunnalle,  yrityksille ja loppujen lopuksi meille käyttäjille valtavasti, mutta se on ilmeisesti sen arvoista.  Kaikki eivät käytä kaikkia palveluita, mutta kaikkia ilmeisesti tarvitaan.

Olisi mielenkiintoista tietää mitä kaikki tämä infra kaikkineen on tullut maksamaan ja miten sen arvo säilynyt ja vieläkö siitä arvosta on paljon jäljellä.

Sekin olisi mielenkiintoista tietää onko meillä kaikkeen siihen oikeasti varaa.  Olemme pahasti velkaantunut maa. 


Kaiken sen infran arvo mitä meillä on on ilmeisesti paljon suurempi kuin mitä on valtion velan määrä.  Kysymys kuuluu,  voitaisiinko osasta valtion omistamaa infraa luopua, jotta valtio ja kunnat voisivat päästä veloistaan?

Saataisiinko infrasta oikea hinta ja löytyisikö sille ostaja?   


Osa infrasta onkin jo  myyty ulkomaille.  Valtionyhtiö Fortum myi sähkönjakeluverkostoaan ulkomaille ja osti sillä rahalla ulkomaalaista infraa,  nimittäin Uniperin.   Niillä infran myynnistä saaduilla rahoilla ei siis ainakaan lyhennetty Suomen velkaa, vaan ne rahat menivät Uniperiin, eli  kankkulan kaivoon, tai Molokin kitaan.  Kenen Syy?

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu