Suomi takaisin

Ilmari Kiannon vuonna 1909 julkaistussa fiktiivisessä  teoksessa, joka sijoittuu Suomen ensimmäisten eduskuntavaalien aikaan keväälle 1907,   Topi ja Riika Romppainen vetivät punaisen viivan äänestyslipukkeeseen ja antoivat  tuen ”solisalirattijärjestelmälle” jotta köyhälistön olot paranisivat.

Topia ja Riikaa huijattiin pahan kerran.  Heille syötettiin valheellisia lupauksia kiertelevien matka-agitaattoreiden kampanjapuheiden avulla.  Annetuilla vaalilupauksilla ei ollut mitään mahdollisuuksia toteutua.

Yhdelläkään matka-agitaattorilla ollut mitään tietoa siitä mitä tapahtuisi tulevaisuudessa, mutta he valehtelivat kansalle. myös Topille ja Riikalle, kertoivat heille sellaisia asioita joita Topi ja Riikka halusivat kuulla ja Topi ja Riikka kuuntelivat ja uskoivat ja vetivät punaisen viivan.

Topi ja Riikka elivät vaalien jälkeen hetken toivossa, ja odottivat milloin maalma alkaisi muuttumaan ja milloin heidän köyhyytensä alkaisi hellittämään, mutta köyhyys ei hellittänyt ja kulkutauti tappoi heidän lapsensa, koska ei ollut rahaa edes ruokaan, saati sitten lääkäriin tai lääkkeisiin.  

Riika alkaa pitää lastensa kuolemaa jumalan rangaistuksena siitä että hän oli uhmannut maailmanjärjestystä piirtämällä äänestyslippuun punaisen viivan, Varakkaat ihmiset nimittäin pitivät vasemmistolaista politiikkaa siihen aikaan yleisesti jumalan vastaisena toimintana. Varakkaisiin ihmisiin kuuluivat tietenkin papit, jotka julistivat näkemystään saarnastuolista ja kansa tietenkin tunsi heitä kohtaan suurta kunnioitusta.


Tämän päivän Topin ja Riikan elämä on parempaa kuin Topin ja Riikan sata vuotta sitten.  He elävät vuokrakaksiossa, jonka yhteiskunta maksaa ja he saavat asumistukea, työttömyyspäivärahaa ja toimeentulotukea kelalata. He voivat myös hakea ilmaisia ruoka-annoksia erilaisilta hyväntekeväisyysjärjestöiltä jotka saavat elintarvikkeensa lahjoituksina elintarvikeliikkeiltä jotka tyhjentävät vanhoja varastojaan jakamalla ne köyhille, sen sijaan että dumppaisivat ne roskiin, josta köyhät ne kuitenkin omatoimisesti tonkisivat.    

Tänä päivänä Topin ja Riikan elämä on aineellisesti parempaa kuin Topin ja Riikan vuosisata sitten, mutta henkisesti he ovat yhtä lyötyjä ja alistettuja kuin ennenkin.  Heillä ei ole arvostusta, ei ihmisarvoa, ei  omanarvontuntoa, eikä edes toivoa paremmasta kuten Topilla ja Riikalla.

Kun tämän päivän Topi ja Riika menevät vaalitilaisuuteen, eivät he piirrä siellä punaista viivaa, mutta antavat äänensä agitaattoreille, kuten ennenkin.  Koska Topilla ja Riilkalla ei ole toivoa paremmasta, he antavat äänensä niille jotka ovat luvanneet antaa heille Suomen takaisin. He eivät tiedä mitään kaltaistensa Topin ja Riikan kohtaloista vuosisata sitten, vaan kuvittelevat saavansa jotain nykyistä parempaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu