Tarvitaanko Suomessa ulkomaista työvoimaa?
Talouselämä lehden mukaan ulkomaalaista työvoimaa tarvitaan ennen kaikkea suorittavaan työhön, (80 prosenttia). Seuraavaksi eniten väkeä tarvitaan asiantuntijatehtäviin.
Hallitus sen sijaan haluaisi että ulkomailta tulee työvoimaa pelkästään asiantuntijatehtäviin ja siihenkin olisi nyt tulossa rajoituksia.
Kolmen kuukauden työttömyysjakson jälkeen asiantuntijoille osoitettaisiin ovea, eli maasta pois.
Ne jotka tietävät, sanovat että rekrytointiprosessi kestää joskus pitkään ja että tällainen rajoite on tyly viesti ulkomaalaisille asiantuntijoille ja se voi hankaloittaa rekrytointia, eli se vaikeuttaa yritysten työvoiman saantia asiantuntijatehtäviin.
“Eniten työvoimapula koskettaa yli 250 työntekijää työllistäviä yhtiöitä, niistä jopa 65 prosenttia sanoo kärsivänsä työvoimapulasta.”. Näin kertoo siis taloussanomat.
Yritysvihamielinen Suomen hallitus yrittää siis nyt hankaloittaa työvoiman rekrytointia. Erityisesti suorittavan työn tekijöitä ei hallitus Suomeen ulkomailta halua, vaikka niistä on suurin pula. Ilman työvoimaa yritykset eivät kuitenkaan tule pärjäämään Suomessa.
Ne yritykset jotka pystyvät, muuttavat sinne missä työvoimaa on tarjolla. Muut, ne jotka eivät halua muuttaa pois Suomesta, lopettavat kai pikkuhiljaa toimintansa ja jos heidän tuotteillaan on markkinoita, ne markkinat menevät sitten ulkomaalaisille toimijoille. Niissä maissa joissa on työvoimaa, vastaavat yritykset voivat kasvattaa tuotantoaan, kun suomalaiset kilpailijat poistuvat markkinoilta.
Miten yhteiskuntaa voitaisiin kehittää supistuvan työvoiman mukaan. Nythän kehitys on aina kasvun varassa. Jatkuvan kasvun oletus johtaa yltiöpäisiin investointeihin ja ulkomasen työvoiman tarpeeseen.
Nyt vain talousgurut kehittämään kasvuttomaa yhteiskuntaa.
Ilmoita asiaton viesti
Joo. Jokainen työpaikka pitäisi avata aina myös Suomessa jo asuvien haettavaksi samoin eduin kuin mitä muualta tuleville tarjotaan.
Vasta jos täällä jo asuvista ei löytyisi tekijää niin saisi tuottaa sellaisen muualta. Huomiota pitäisi kiinnittää ennen kaikkea osaamiseen.
Eilen tuli uutisssa juttua ulkomailta Suomeen tulleista vaanhustenhoidon lähihoitajista. Hommanaoli mm. kuljettaa pyörätuolipotilaita ja syöttää heitä. Eikö tuollaista osaa ihan normaali ihminen ilman tutkintoa?
Ilmoita asiaton viesti
”Vasta jos täällä jo asuvista ei löytyisi tekijää niin saisi tuottaa sellaisen muualta. Huomiota pitäisi kiinnittää ennen kaikkea osaamiseen.”
Luuletko etteivät yritykset ottaisi näillä perusteilla mieluiten suomalaisen kuin ulkomaalaisen.
Suomalaisilla on paljon sellaisia etuja työelämässä mitä ulkomaalaisilta puuttuu. Suomalaiset ovat suoran mitan etumatkalla ulkomaalaisiin nähden.
Silti suomalaisia ei työnantajien mukaan tahdo löytyä. Onko tässä sitten joku salaliitto takana? Työnantajat haluavat tietoisesti kyykyttää suomalaista työvoimaa.
Sellainen teoria on kyllä aika kaukaa haettu että työnantajilla olisi joku salaliitto menossa.
Hallitus kyllä nyt yrittää kyykyttää nimenomaan suomalaista työvoimaa, miksei ulkomaistakin, mutta työnantajat haluavat vain että työt sujuisivat ja että valmista syntyisi.
Ilmoita asiaton viesti
Työnantajat tietenkin, suorittaessaan rekrytoinnin, ottavat siitä vastuun.
Sille pitää sitten tehdä jotain jos joku työntekiä on rekrytoitu, eikä sitten suoriudu tehtävistään.
Irtisanomisperusteit ollaan höllentämässä, mikä ärsyttää työntekijäjärjestöjä, mutta kyllä kai työnantajilla pitäisi olla oikeudet irtisanoa jos työt eivät suju siihen malliin mitä odotukset olivat. Se koskee myös suomalaisia työntekijöitä.
Suomalaiset irtisanotut putoavat turvaverkkoihin, mutta ulkomaalaisille pitäisi tosiaan antaa matkalippu käteen, jos eivät työllisty.
Mitä niihin erikoisasiantuntijoihin tulee, niin väittävät että kolme kuukautta ei olisi riittävä aika sellaisen uudelleen työllistämiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Erikoisasiantuntijoiden suhteen ongelmana on kuulemma kilpailukieltosopimukset ja sen sellaiset, jolloin ei voi heti mennä toiselle työnantajalle.
Ovatko nuo sitten niin osaamattomia, että eivät pystyisi toimimaan jollain muulla alalla, kuten paikkoja siistimässä tai lumitöissä jne. muutaman kuukauden kunnes kilpailukielto päättyy omalla alalla?
Ilmoita asiaton viesti
”Ovatko nuo sitten niin osaamattomia, että eivät pystyisi toimimaan jollain muulla alalla, kuten paikkoja siistimässä tai lumitöissä jne. muutaman kuukauden kunnes kilpailukielto päättyy omalla alalla?”
Varmasti heille voitaisiin järjestää jotain väliaikaishommia, mutta se on kyllä vähän niinkuin lain kiertämistä, tavallaan. Varmaan kaikki asiantuntijat eivät suostuisi hanttihommia tekemään, mutta osa varmaan suostuisi, tilanteesta riippuen.
Minkähänlainen karanteeni mahtaa sellaisella erikoisosaajalla kuin Sanna Marin, olla, kun hakee ulkomailta töitä. Monet suomalaiset entiset ministerit on saaneet hommia monista eri paikoista, osa Venäjältä, osa Brysselistä.
Eiköhän Suomen pääministerin pestistä ulkomaille töihin siirtymiselle liity mitään karanteenia? Voi olla että tämä on nyt mietintämyssyssä joillakin tahoilla. Minulle tämä ajatus tuli heti mieleen, mutta turhaahan minun on sellaista miettiä.
Ilmoita asiaton viesti
Tänne tarvitaan maahanmuuttajia kaiken tasoisiin tehtäviin. Jos joskus kannattaa kuunnella työnantajapuolen toiveita, niin tässä asiassa se on viisautta. Suomi on kiihtyvällä vauhdilla osa kansainvälistä markkinaa. Myös työmarkkinoiden osalta. Hallitusohjelmaan kirjoitettu impivaaralaisuuden haikailu on silkkaa myrkkyä yrityksille ja julkisille palveluille. Maahanmuutto pitää tehdä houkuttelevaksi. Muuten kilpailijat kuorivat kerman päältä. Ja vievät vielä parhaat suomalaisetkin rahakkaampien hommien houkuttelemana ulkomaille.
Ilmoita asiaton viesti
”impivaaralaisuuden haikailu on silkkaa myrkkyä yrityksille ja julkisille palveluille.”
Sitähän ne yrittää viestiä, yritykset ja asiantuntijat, mutta jotenkin varovasti ja hienotunteisesti.
Tuntuu siltä että ne on vähän hämmästyksissään ja ymmällään siitä kun tämä Suomen toistaiseksi kaikkein oikeistolaisin hallitus ei teekkään heidän mielensä mukaista politiikkaa.
Syy ei taida kuitenkaan löytyä oikeistolaisuudesta, vaan äärioikeistolaisuudesta ja äärioikeistolaisten ideologiasta ja idealismista, joka ei toimi normaalin järjen mukaisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Olin äskettäin viikon verran sairaalassa ja minua ehti tuona aikana hoitaa, hoivata ja ruokkia reilu parikymmentä alan ihmistä, joista lähes joka toinen maahanmuuttajia. Fiksuja ja suurin osa hyvin suomea puhuvia.koulutettuja ammattilaisia.
– Ajattelin siellä että olisipa kämppäkaverikseni tolkun kaverin sijasta osunut änkyrä persu, niin olisimme voineet puhua vähän maahanmuuttopolitiikkaa…?!
Mitähän ja mihin mennessä sotestakaan tulee mitään, kun persut haluaa säilyttää valtavan hoitajapulan-ja vajauksen ja Orpo leikkaa hyvinvointialueilta 1,4 MILJARDIA resusseista…?!
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on vastaavia kokemuksia ulkomaalaistaustaustaisesta hoitohenkilökunnasta ja kuvauksesi siitä osui mielestäni nappiin. Miellyttävää porukkaa.
Mitä tulee persuun huonetoverina, niin kyllä se minulle hyvin passaa. Pidän myös persuista, vaikka heidän suhtautumisensa ulkomaalaistaustaisiin oudoksuttaa.
Olisi lisäksi ikävää seurata heidän vieroksuva vihamielistä ja rasistista suhtautumistaan siihen miellyttavään ulkomaalaistaustaiseen porukkaan jonka tehtävänä on heidän hoitamisensa.
Ilmoita asiaton viesti