Tiedonantoja ja julistuksia, rasismista ja muustakin

Kun lukee uutisia hallituksen tulevasta rasisminvastaisesta tiedonannosta ja nyt koulujen alkaessa, erilaisista koulurauhan julistuksista ja erilaisista kiusaamisen vastaisista julistuksista, tulee mieleen kouluajat ja sen aikaiset alkoholin vastaiset kampanjat, silloin puhuttiin Turmiolan Tommista ja sensellaista. 


Silloin ei puhuttu vielä huumeista paljon mitään, eikä silloin tiedetty niistä mitään, vaikka jälkeenpäin on käynyt ilmi että silloin huumeita oli kuulemma saatavilla apteekista ja monet rintamamiehet ja sodassa invalidisoituneet miehet olivat tulleet sota-ajan käytön seurauksena huumeriippuvaisiksi. Niitä huumeita käytettiin myös hiihtokilpailuissa silloin dopingin tapaan, kun dopingista ei silloin vielä puhuttu mitään.


Mutta takaisin asiaan.

Todellakaan, silloin ei myöskään puhuttu mitään koulukiusaamisestakaan, eikä rasismista.  Kouluissa kiusattiin, eikä rasismia ollut.  Ruotsinkieliset ja suomenkieliset olivat eri kouluissa, eli oli toteutettu täydellinen rotuerottelupolitiikka.  Sen takia rasismia ei esiintynyt kun ei ollut niitä rasismin kohteita.

No, viinan käytöstä ei julistuksilla saatu nuorisoa luopumaan, eikä tupakan poltostakaan.  Alkoholismia esiintyi ja esiintyy edelleen. Sen lisäksi Suomessa on nyt myös huumeista tullut epävirallisesti arkea, vaikkei niitä enää apteekista saa laillisesti ostaa.  Samoin rasismista on tullut epävirallisesti arkea.  Koulukiusaaminen jatkuu kuten aina ennenkin.



Suomi on nyt poliittisesti jakautunut rasismin suhteen kolmeen leiriin.  

  • On yksi selkeästi rasistinen puolue, joka on Suomen toiseksi suurin puolue.
  • Sitten on niitä puolueita jotka eivät hyväksy rasismia,  eivätkä halua olla tämän rasistisen puolueen kanssa hallitusyhteistyössä.  
  • Sitten on niitä puolueita jotka eivät ole rasistisia, mutta sietävät rasismia siinä määrin että voivat olla samassa hallituksessa rasistipuolueen kanssa.

Sittemmin on käynyt ilmi että yksi niistä puolueista jotka sietävät rasismia jonkin verran ja on suostunut tekemään hallitusyhteistyötä rasistipuolueen kanssa, ei ole edes tiennyt miten rasistinen tämä rasistipuolue oikein on ja harkitsee nyt parhaillaan miten suvaitsevainen se, tämä puolue siis, on rasismin suhteen, eli voiko se jatkaa samassa hallituksessa sen rasistipuolueen kanssa.


Sittemmin on käynyt ilmi että myös tämä kyseinen puolue, joka nyt harkitsee miten paljon se sietää rasismia, on itsekin menneisyydessä ollut rasistinen, eli että hallituksessa onkin nyt kaksi rasistipuoluetta, jotka syyttelevät toinen toisiaan rasismista ja inhovat toinen toisiaan samasta syystä, eli nimenomaan juuri sen rasismin takia.


Kumpikaan rasistipuolue ei teoriassa  myönnä olevansa rasistisia, mutta ainakin se toinen on käytännössä ylpeä rasismistaan.  Vaikka se onkin teoriassa  kieltänyt olevansa rasistinen ja julkisesti on myös kaduttu joitain rasistisia kirjoituksia ja lausuntoja, käytännössä, omiensa keskuudessa, ne on tosi ylpeitä rasismistaan, eivät näe siinä mitään häpeän tai katumuksen aihetta.


Siitä huolimatta hallituksen molemmat rasistipuolueet ovat nyt allekirjoittamassa koko hallituksen yhteisen rasisminvastaisen julkilausuman.


Eipä siinä mitään,  saahan niitä julkilausumia kirjoittaa.  Vähän niinkuin ennen koululaiset kirjoittivat ainekirjoituksia alkoholin turmiollisuudesta ja haitoista, hallituskin voi kirjoittaa julistuksia rasismista.

Ei se mitään auta. Ne jotka juo, ne juo ja ne jotka on rasisteja on rasisteja, julkilausumista huolimatta. Myös koulukiusaaminen jatkuu,  koulurauhan julistuksista ja kiusaamisvapaista vyöhykkeistä huolimatta. 


Joillakin vain on tarvetta viinan käytölle, itsensä huumaamiselle, rasistisille puheille  ja toisten, niiden heikompien,  kiusaamiselle.   Keinot kyllä aina keksitään.

Kaikki sen tietävät, mutta ei siinä mikään auta, niitä julkilausumia pitää nyt vain kirjoitella

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu