Trilogian neljäs osa, Kuolleet Lehdet.
Aki Kaurismäen suomalaisuuden trilogian neljäs osa. Kuolleet Lehdet, jahtaa Cannesissa Kultainen Palmu palkintoa.
Miksi kirjoitan nyt tästä, enkä Suomen hallitusneuvotteluista, Ukrainan sodasta, tai persuista?
Aki Kaurismäen elokuvissa on jotain kummallista. Niissä on kumma ote. Ne kertovat tavallisesta elämästä ilman sellaista koukutusta millä tyypillisesti saadaan ihminen kiinnostumaan. Niitä koukutuksia käytetään elokuvissa ja sarjoissa samalla tavalla kuin miten esimerkiksi koirien kanssa toimitaan, eli koiran omistajan taskussa on makupaloja ja koira tietää sen ja haluaa niitä ja on niiden takia yhteistyöhaluinen ja tietysti yhteistyökykyinen.
Näitä makupaloja tarjoillaan katsojille tavallisesti kaikissa menestyvissä jutuissa, kuten toimintaelokuvissa, sotaelokuvissa, romanttisissa elokuvissa, Heikissä ja Kaijassa, Salatuissa elämissä ja Kauniissa ja rohkeissa.
En sano että olen mitenkään näiden makupalattomien Aki- Kaurismäki- elokuvien fani. Yleensä katselen niitä vain satunnaisesti, silloin tällöin, kun niitä sattuu TV:stä tulemaan. Joskus katson pidemmän pätkän, joskus lyhyemmän pätkän. Ne on kyllä ihan erikoisia ja hyviä juttuja, mutta ei millään tavalla koukuttavia.
Ei ne siis kiehdo eikä koukuta mitenkään, mutta kyllä ne kertoo asioista juuri sillä tavalla kuin miten niistä kuuluu kertoa, silloin kun halutaan pysyä totuudessa, eikä koukuttaa katsojaa katsomaan miten tässä tarinassa lopulta käy.
Näitä Kaurismäen tuotoksia on helppo katsoa ja ne on hyviä, mutta eihän niitä tarvitse katsoa, kun ne vain kuvaavat elämää sellaisena kuin se on. Ei sen takia tarvitse Kaurismäen tuotoksia katsella että tietäisi mitä elämä on, riittää kun katselee ympärilleen.
Aiemmin ajattelin että nämä Kaurismäki elokuvat taitavat kuvata suomalaisuutta sellaisella paljaalla tavalla mistä puuttuu romantisointi ja kaikenlainen sellainen todellisuudesta poikkeama joka koukuttaa katsojan tavallisesti, eli ne makupalat, mutta Kaurismäen kansainvälinen menestys näyttää todistavan ettei tämä tällainen “suomalaisuus” mitään niin erikoista olekaan ja että “suomalaisuutta” esiintyy maailmalla hyvin paljon, eli ettei se sittenkään mitään suomalaisuutta olekaan, vaan ihan vain yleis-ihmismäisyyttä.
On se mukavaa että meillä on näitä Kaurismäkiä, jotka välillä tuovat meille kuvaa todellisuudesta ja voimme havaita millaisessa epätodellisuudessa me jotka pidämme siitä makupala-viihteestä haluaisimme elää.
Toki, emmehän me tästä omasta todellisuudestamme, siitä Kaurismäkeläisestä todellisuudesta, muutenkan mihinkään koskaan päästä, paitsi mielikuvituksessamme.
Oli mieluista nähdä viimeisen mohikaani Akin (taiteilijan) haastattelu Cannesissa, jossa taiteilija sai olla vielä oma itsensä/ persoona.
Suomessa moinen esiintyminen (humalassa, tupakoiden) olisi estetty tai vastuuhenkilöitä vaadittu eroamaan.
Suomessa kun ei saa ihminen olla enää persoona, kuten boheeminen, -jutusteleva…, ovat eri syistä kiellettyä.
Ilmoita asiaton viesti
Mielikuvissani blogisti Vihavainen istuisi kuin nenä päähän Aki Kaurismäen elokuvien suomalaisuutta maailmalla edustavaksi hahmoksi.
Aurinkolasit ja valkoiset tennissukat sandaaleissa ja tumma puku loihtisivat uuden tähdenlennon filmimaailman taivaalle, ehkä entisiä hahmoja aavistuksen verran puheliaampana versiona.
Vihavaisen roolihahmo voisi vaikka aina toistaa lausumansa kaksi/kolmisanaisen repliikkinsä samassa otoksessa minuutin kuluttua.
Tällainen piristysruiske saattaisi olla ratkaiseva askel kohti Oscar-voittoa.
Ilmoita asiaton viesti
”Mielikuvissani blogisti Vihavainen istuisi kuin nenä päähän Aki Kaurismäen elokuvien suomalaisuutta maailmalla edustavaksi hahmoksi.”
Näin varmaan onkin. Mutta en minä siinä suhteessa ole sen erikoisempi kuin muutkaan. Aika monet istuvat samaan kaavaan, paitsi ne jotka on erityisen hyviä teeskentelijöitä.
Se mikä minun mielestäni on Kaurismäen tuotannossa kyllästyttävää, on se että se on niin tavallista tarinaa. Toisin sanoen siitä puuttuvat kaikki sellaiset täkyt, koirakoulutuksen kielellä makupalat, jotka kiinnittäisivät huomion ja herättäisivät mielenkiinnon.
Ainut mielenkiinnon herättäjä niissä onkin se ettei niissä ole niitä tavanomaisia ja aina käytössä olevia mielenkiinnoin herättäjiä, makupaloja.
Jostain syystä en oikein pidä myöskään niistä elokuvista jotka kertovat oman kasvupaikkani, eteläpohjanmaan, kulttuurista, kansanomaisella kielellä. Vaikka niissä elokuvissa onkin niitä täkyjä, jotka Kaurismäen Akin tuotannosta puuttuvat ja niissä on liioiteltu maakunnan ihmisten ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä, se kaikki uhoominen alkaa haukotuttamaan, koska se on niin tuttua. Siitä siis puuttuu sellaiset erikoispiirteet jotka minua kiinnostaisivat.
Ilmoita asiaton viesti
Taitaa ollakin ensimmäinen neliosainen trilogia.
Tuosta koirien kouluttamisesta makupaloilla olen eri mieltä. toki sitä paljon harrastetaan, mutta minä en sitä tehnyt koirieni koulutuksessa. Koira pitää saada tykkäämään siitä, mitä sen kanssa tehdään ja sille opetetaan. Silloin palkaksi riittää kehut ja rapsutus.
Ilmoita asiaton viesti
”Silloin palkaksi riittää kehut ja rapsutus.”
Sehän on sitten niinkuin makupala. Elokuvan katsojatkn tarvitsevat makupaloja tai rapsutuksia, henkisiä sellaisia. Elokuvan sisällön tulee antaa katsojille makupaloja, tai kehuja ja rapsutuksia, siitä katsoja tykkää.
Ilmoita asiaton viesti
Sinulla ei ole ilmeisesti koskaan ollut koiraa.
Ilmoita asiaton viesti
”Sinulla ei ole ilmeisesti koskaan ollut koiraa.”
Ei omaa koiraa, eikä vanhempieni koiraa kasvatettu mitenkään, ei millään tavalla, rapsuteltiin kyllä ja pidettiin hyvästä muuten vain.
Mutta ei tässä nyt ole koirista kyse, vaan elokuvista ja Aki Kaurismäestä ja siitä mikä elokuvissa koukuttaa ihmisiä.
Ilmoita asiaton viesti
Aki Kaurismäen elokuvat ovat satuja. Kertoen juuri ihmiselämästä.
Ilmoita asiaton viesti
”Aki Kaurismäen elokuvat ovat satuja. Kertoen juuri ihmiselämästä.”
Satujahan ne on, ei mitään dokumentteja siis.
Kun olen tässä miettinyt että mikä niissä voisi olla se asia joka ihmisten, myös minun, mielenkiintoa herättää ja pitää yllä, niin voisikohan se olla vain niin että Kaurismäki esittää vain protestia normaalia elokuvailmaisua vastaan, mikä normaalius perustuu aikaisemmin mainitsemiini katsojille tarjottuihin makupaloihin.
Ei ne ”makupalat” minulle mitenkään vastenmielisiä ole, en minä tässä sitä ole saarnaamassa, mutta on tavallaan virkistävää että on olemassa myös tämä tällainen Kaurismäki.
Ilmoita asiaton viesti