Vaaralliset maailmankatsomukset ja niitä suojelevat valefaktat.

Maailmankatsomuksia on aina ollut ja niitä on aina yllpidetty valheellisilla tiedoilla, valefaktoilla,  kun faktat eivät ole riittäneet ylläpitämään tarvittavaa uskoa aatteeseen tai uskontoon.

Muistamme miten natsit perustelivat vakaumustaan arjalaisen rodun paremmudesta.  Väärät rotuopit olivat niin tehokkaita että suurinpiirtein kaikki saksalaiset uskoivat niihin.  Oppi oli tietenkin saksalaisille mieleinen ja imarteleva ja antoi heille itsetuntoa ja kansallistunnetta, sehän on selvä. Toisinajattelu oli sitäpaitsi kiellettyä ja jos natsien ajatuksia ja maailmankatsomusta arvosteli Saksassa ja Saksan hallitsemilla alueilla, siitä ei ollut arvostelijoille hyviä seuraumuksia. Myös yleinen mielipide oli tietenkin vankasti valtion levittämän propagandan, valheiden ja valefaktojen puolella ja niitä vastaan jotka eivät näitä Hitlerin valefaktoja todesta ottaneet.

Tänä päivänä tilanne  on aivan sama kuin 30- luvulla.  Ihmiset ovat yhtä vastaanottavaisia valfaktoille nyt kuin silloin ennenkin.  

Valefakta otetaan mieluusti vastaan faktana, jos se tukee jotakin omaa miellyttävää maailmankuvaa, esimerkiksi omaa tai oman ryhmän ja oman kulttuurin paremmuutta joihinkin vieraampiin ryhmiin tai kulttuureihin nähden, näin varsinkin jos naapuri, ystävä, tai yleinen mielipide ovat myös hyväksyneet valfaktan faktana.  

Sellaiset faktat jotka ovat tällaista omasta mielestä miellyttävää ja iloa tuottavaa maailmankuvaa saattamassa epäilyksenalaiseksi torjutaan ja ne unohdetaan.

Perussuomalaiset ovat suorittaneet Suomessa samanlaista valefaktoihin perustuvaa mielikuvien muokkausta kuin mitä Hitler ja natsit levittivät komannessa valtakunnassa  nyt jo vuosikymmenet ja tulokset ovat olleet hyviä, siis persujen kannalta hyviä, minun mielestäni ne ovat huolestuttavia. 

Mutta en olisi niin huolestunut jos tämä valefaktoihin perustuva maailmankuvan muokkaus rajoittuisi vain Suomeen. Vaikka persujen maailmankuva on täysin väärä, kieroutunut, niin persut toimivat pääasiassa suomalaisten puolella, ainakin periaatteessa,  heidän toimintansa on suuntautunut  ulkomaalaisia, toisen värisiä ihmisiä ja muita kulttuureita edustavia ihmisiä vastaan.

Muunmaalaiset persut ovat meille suomalaisille se kaikkein suurin huolenaihe, sillä kuten persut suomessa, hekin ajavat omiensa etuja muita vastaan.  Niitä muita on sen verran enemmän kuin meitä suomalaisia, että me emme tässä maailmassa pärjää jos kaikki muut ovat meitä vastaan.  

——————————-

Ei edes EU voi meitä puolustaa niitä kaikkia muita vastaan vaikka tilanne muuttuisi sellaiseksi että me suomalaiset ymmärtäisimme itsemme  osaksi 500 miljoonan eurooppalaista yhteisöä ja ne muut 500 miljoonaa europpalaista hyväksyisivät meidät eurooppalaisiksi.  

Eurooppalainenkaan yhteistyö ei pysty suojelemaan meitä eurooppalaisia niiltä “muilta”,  jos perussuomalainen ajattelumalli leviää ympäri maapallon, kuten se on nyt levinnyt Euroopassa ja Ameriikassa. Tarvittaisiin vähintään pohjois-amerikkalaisten ja eurooppalaisten lujaa liittoutumaa ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, jotta meillä olisi mahdollisuuksia tässä maailmassa jossa on miljardeja kansallismielistä kiinalaisia, venäläisiä ja muita ”muita kuin eurooppalaisia”.

Suurin uhka maailmassa ovat tällä hetkellä sellaiset kansallismieliset persujohtajat kuten Boris Jonson, Donald Trump, Putin, Erdogan ja monet muut.  Visegard- maiden johtajatkin ovat pahiksia, mutta heidän vaikutusvaltansa maailman asioihin on rajoittuneempaa kuin edellämainittujen persujohtajien.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu