Valtiovarainministeriöllä ja poliitikoilla on eri tavoitteet

Valtiovarainministeriö puhuu virkavastuulla valtiontaloudesta.  Valtiovarainministeriössä ollaan ilmeisesti sitä mieltä että vastuun todellisten kantajien, eli äänestäjien, pitää tietää totuus, kun he lähtevät äänestämään.  Minunkin mielestäni valtiovarainministeriön tehtävä ja velvollisuus on menetellä tällä tavalla. Äänestäjät kuitenkin itse päättävät piittaavatko he totuudesta, vai onko oma toimeentulo, tai oma mukavuus,  tai erilaiset tuntemukset, kuten isänmaalliset tunteet, tai muukalaisviha,  totuutta tärkeämpi asia.


On vielä pakko kyseenalaistaa valtiovarainministeriön puheiden totuusarvo.  Suomen valtion velka ei toistaiseksi ole isompi kuin Suomen kaltaisten maiden velat keskimäärin ja se on pienempi kuin monien rikkaiden maiden, kuten Japanin,  velat ovat.  Saattaa olla että valtiovarainministeriökin tehostaa sanomaansa suomalaisille jonkinasteisella liioittelulla johonkin suuntaan,  kuten muutkin jotka  yrittävät äänestäjien mielipiteisiin vaikuttaa.

Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä että kun erityisesti hyvinvoivilla mailla velkaa on yleensä paljon,  on ehkä viisaampi pitää myös Suomen velkataso jollain keskimääräisellä tasolla,  ei paljon korkeammalla eikä paljon matalammalla tasolla kuin miten muiden vastaavien maiden velkatasot ovat.  

Jos velkataso uhkaa nousta yli keskimääräisen tason,  se on kuitenkin sellainen signaali että velanottoa on syytä vähentää, mikä tarkoittaa sekä leikkauksia, että verotuksen kasvattamista. 


Millä taktiikalla äänestäjiin sitten parhaiten vaikutetaan jää nähtäväksi.  Onko ihmisille heidän oma taloutensa,  sellaiset asiat kuin verojen alentaminen,  tai terveydenhoitomenojen ja sosiaalimenojen leikkausten torjunta, tai kansallismielisyys ja muukalaisviha, valtiovarainministeriön esittämiä huolenaiheita tärkeämpi asia.


Miten kansalaiset valitsevat on yksi asia,  toinen asia on sitten se miten ne jotka tulevat valituiksi, tulevat maan asioita hoitamaan.  Kaikkia vaalilupauksia ei voida toteuttaa, ei myöskään voida toteuttaa valtiovarainministeriön ohjekirjaa kirjaimellisesti,  vaan vaalilupauksia pitää ainakin nimellisellä tasolla yrittää toteuttaa.


Tulevissa vaaleissa nähdään tehoaako äänestäjiin paremmin kokkareiden, persujen, vaiko demukoiden vaalistrategia.  Vaalin voittajien pitäisi kuitenkin vallassa ollessaan noudattaa valtiovarainministeriön ohjeistusta, tietenkin pienillä omien vaalilupausten mukaisilla mausteilla ryyditettynä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu