Kun häpeä ei merkitse mitään – Suomi parlamentarismin slummina

Kun häpeä ei merkitse mitään – Suomi parlamentarismin slummina

Suomen sanotaan muuttuneen presidenttivetoisesta demokratiasta parlamentaariseksi demokratiaksi. Maamme päättäjät aloittivat tämän pitkän marssin kohti parlamentin valtaa Urho Kaleva Kekkosen valtakauden jälkeen. 

Motiivina oli ilmeisesti päästä irti poliittisen järjestelmämme tsaristisista jäänteistä ja halu välttää Kekkosen kaltaisen itsevaltaisen presidentin valtaa. Viimeinen askel tähän otettiin vuoden 2000 perustuslaki-uudistuksessa.

Kansalle tätä uudistusta myytiin parlamentarismin ja kansanvallan nimissä.  Presidentinvallan riisuminen tapahtui tässä samassa hengessä. Nyt hallitsisi kansa ja periaatteena oli se, että toimeenpanovallan (hallituksen ja sen ministereiden) tulisi nauttia lainsäädäntöelimen luottamusta, joka ilmenee luottamusäänestyksen myötä. Isänmaamme vanhat ja epädemokraattiset ajat olisivat nyt takanapäin!

Parlamentarismi – ajatus kansan tuesta ja luottamuksesta

Tämän järjestelmän kotimaassa Iso-Britanniassa parlamentarismilla on vahvat juuret.  Nämä juuret ovat itse asiassa niin vahvat, että varsinaista perustuslakia ei ole varsinaisesti kodifioitu.  Ajatus luottamuksesta, parlamentin ja lain vallasta on ollut niin sitkeä, että sitä ei ole edes kirjattu erikseen ylös. 

Parlamentarismin eettiset periaatteet ovat myös niin väkevät, että skandaaleihin, valheisiin tai jujuttamiseen syyllistynyt hallitus tai ministeri on joutunut pyytämään eroa jo ns. vahvan epäilyksen perusteella.

Traditio on ollut niin vahva, että vasta maaliskuun 19 pnä vuonna 1997 Iso-Britannian parlamentti katson asialliseksi kirjata ylös ns. ministerin vastuunjulistuksen. Siinä todetaan yksiselitteisesti: ”…if Minister knowingly mislead the House, The House will expect them to offer their resignation to the Prime Minister”.  

Suomen henkinen slummi

Meillä tämä parlamentaarisen vastuun periaate on vielä tyhjä käsite. Parlamentarismin sijasta Suomessa hallitsee vielä ajatus itsevaltaisen hallitsijan nimittämästä hallituksesta, joka on vastuullinen vain ainoastaan ylhäälle. 

Mikä on herralta annettu, sitä eivät pienemmät herrat voi ottaa pois! Meillä koti-Suomessa ministerit ja myös virkamiehet eivät noudata parlamentarismin periaatteita. Päinvastoin, hallituksen jäsenet takertuvat asemiinsa ja pitävät niistä kiinni kouristuksenomaisesti – ikäänkuin julkinen häpeä koittaisi vasta sitten jos on pakko erota. 

Parlamentarismin syntymaassa on toisin – siellä on todella häpeällistä, halveksittavaa ja surkuteltavaa, jos joku ministeri jatkaisi edustuslaitokselle tarjoillun avoimen valheen jälkeen.  

Lojaalius porukalle vai parlamentarismille

Näyttää siltä, että länsimaiseen parlamentarismiin kuuluvat kunniakäsitykset ja periaatteet ovat meillä täällä pohjolassa vielä tuntemattomia käsitteitä.  Tässä mielessä Suomi on vielä neuvostohenkinen slummi tai poliittinen banaanitasavalta.

Viimepäivien skandaali on tästä hyvä esimerkki. Ministeri Wallin valehteli eduskunnalle & medialle avoimesti sekä pimitti tietoa omalta hallitukseltaan. Kyse ei ole kielikysymyksestä vaan yksinkertaisesta periaatteesta: voiko ministeri jatkaa jos hän on syyllistynyt valehteluun?

Britanniassa Wallin olisi jo poliittinen ruumis mutta meillä täällä kotoisessa Suomessamme Wallin aikoo jatkaa virassaan; harhautusten, selittelyjen, kovisteluiden, uhkailuiden, ja lopulta anteeksipyytelyiden ja säälittävien vetoomusten jälkeen. Kuten A-studion haastattelussa hän hyvin kuvaavasti lipsautti: ”hän tekee sitä mitä porukka haluaa”. 

Se, mitä Wallin tekee tahraa vain hänet. 

Mutta se, että pääministeri Katainen ei myöskään toiminut parlamentarismin sääntöjen ja hengen mukaan on vielä uskomattomampaa. Samoin SDP:n reaktio oli kuin suoraan juonittelun käsikirjasta: Wallin teki väärin mutta hän saa jäädä. Lausumattomana ajatuksena on se, että nyt Wallin on tottelevaisempi ja sopuisampi ministeri – nyt SDP:n vaatimuksia kuunnellaan hallituksessa herkemmällä korvalla. Alhaista jopa tovereilta!

Eräs looginen vaihtoehto on se, että niin Katainen kuin Urpilainenkin olivat itsekin tietoisia Wallinin antamasta poliittisesta ohjauksesta.  Onko Walehtelevaa Wallia nyt  pakko suojella ettei hän anna ilmi omia kumppaneitaan?

Tänään 21.3. 2012 klo 16.00 kansanedustajat päättävät mitä tietä Suomi kulkee.

Jokainen kansanedustaja on nyt vastuullinen vain äänestäjilleen ja omalle omalletunnolleen siitä valinnasta, jonka hän tekee. 

Jollei Wallin tee johtopäätöksiä tai jos hallitus jatkaa tässä samassa kokoonpanossa merkitsee se sitä, että meillä ei ole enää hallitusta – meillä on enää Wale-Hallitus joka on menettänyt moraalisen selkärankansa ja oman kansansa luottamuksen.

Ps. Suomen eduskunta siunasi tänään Wallinin toiminnan ja sen enemmistön mukaan valehtevalla ministerillä on sen luottamus. Tähän ei oikeastaan voi lisätä mitään. Suomi jatkaa poliittisena slummina. Nykyinen hallitus on kuin väärä raha;se näyttää oikealta mutta ei ole sitä. Häviäjien hallitus nilkuttaa vielä eteenpäin ja jatkaa yhteisten asioiden nakertamista Wale-Hallituksena – nyt lopullisesti ilman kansan kannatusta.

Arto Luukkanen

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu