Päästä Herra palvelijasi jo rauhassa menemään!

Päästä Herra
palvelijasi jo rauhassa menemään!

Suomen Keskusta on puolue, jonka sisäistä elämää voisi
käyttää näytelmien ja romaanien aiheina. 
Näin ulkopuolisesta tarkkailijasta se näyttää ilmiöltä, jossa politiikka
ja elämä on yhdistetty shakespearelaiseen draamaan ja jossa oman edun ja
nautinnon etsiminen on yhtä hillitöntä kuin renessanssipaavien hurjastelut.

Asian voisi tietysti
sanoa kauniisti ja todeta, että Keskusta ei ole mikään kuiva puolue vaan
elämäntapa, jossa asioita tehdään tunteella ja intohimolla.

Esimerkki tästä tunnekuohusta oli Mari Kiviniemen ilmoitus
siitä, että hän ei aio jatkaa kesän 2012 puoluekokouksen jälkeen puoluejohtajana.  

Ilmoitus oli riemuvoitto Paavo Väyryselle ja
Mauri Pekkariselle, jotka saivat näin pahimman vastustajansa ulos pelistä
laukaustakaan ampumatta.

Eronsa syyksi Kiviniemi ilmoitti Keskustan kannatuksen
laskun gallupeissa.  Molemmat kilpaveikot;
niin Väyrynen, Pekkarinen ja myös entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen ovat
yhtyneet tähän arvioon. 

Heidän mukaansa
Kiviniemi on se todellinen syypää Keskustan vaalitappioon vuoden 2011
vaaleissa. On perusteltua kantaa vastuu. 

Mutta
onko Kiviniemi todella vastuussa vuoden 2011 vaalitappiosta?

Blogisfäärin mielikuvien maailma ratkaisi?

Viimeksi vuoden 2011 vaaleja on analysoinut dosentti Sami
Borgin kokoomateos: Muutosvaalit 2011.  

Tässä ansiokkaassa ja mielenkiintoisessa kokoomateoksessa
valotetaan mm. keskustan vaalitappion syitä ja perussuomalaisten nousua.

Kirjan
perussanoma on se, että protestiäänestäminen johtui vaalirahakeskustelusta,
joka loi yleisen puolueiden vastaisen ilmapiirin, johon taas perussuomalaiset
pystyivät vastaamaan. Vuosien 2007-2011 Uuden Suomen blogisfääriä seuranneena
voi yhtyä tähän käsitykseen.  

On hyvin kiinnostavaa selata läpi näitä blogeja kansalaiskeskustelun
kuvastajana. Näiden blogien tärkein kriittinen sanoma vaihteli sinä aikana
laajasti mutta eräänä punaisena lankana oli se, että kansalaiset olivat saaneet
tarpeekseen poliittisesta jargonista ja väärinkäytöksistä ja poliitikkojen ”ketkuiluista” 

Pääministeri Matti Vanhanen oli tässä mielessä hyvä kohde
kaikelle politiikanvastaisuudelle.

Media yksinkertaistaa ja latistaa mutta
tässä asiassa myös vaalirahakohu sai todelliset kasvot puoli-vallattomassa
pääministerissä.  

Näyttää siltä, että blogien mielikuvatodellisuus muovasi
Matin, joka valehteli, huijasi, petti ja salaili. Totta tai ei,  kansalaiset näkivät keskustan johdossa Sepe
Suden (Vanhanen) ja Pikku-Hukan (Kaikkonen) haalivan vaalirahaa yhteiskunnan
kustannuksella ja samalla myös elävän promiskuiteetissa ja moraalisessa
rappiossa.  Naisia tuli ja meni. Skandaalit ja ”uuni-perunat” hämmästyttivät peruskonservatiivista kansaa.

Kun puolueen piti turvata Raamattuun ja lakikirjaan, niin
puolueen nuorekas johto näytti nojaavan siihen, että ”jokaisella oli oikeus yksityiselämään”.

Vanhoja
maalaisliitto-traumoja märehtivä media ja blogisfäärien aktiivit maalasivat
Matista tunteettoman oman edun etsijän, joka saalisti netissä naisia ja
hengaili hämärien liikemiesten kanssa. 
Asioita kysyttäessä muisti petti ja lakimiehet penäsivät pääministerin
oikeutta hoitaa naisasioitaan ”yksityisesti”.

Blogistien ja
median liitto

Vuoden 2011 vaaleissa kansalaiset hakivat poliittisessa
järjestelmässä ennen kaikkea uskottavuutta ja selvyyttä.  Se tapahtui uudessa ympäristössä, jossa
kansalaisten omat blogit vaikuttivat ja loivat oman medianäytelmänsä.

Siinä oli
ennen kaikkea ”konnia” ja myös yksinäinen ”hyvis” – Timo Soini, joka osasi
kiteyttää ja naurattaa omilla sutkauksillaan.  Blogeihin osallistuneet keskustalaiset eivät
saaneet omaa sanomaansa esille.

Vuoden 2011 katastrofin ”maakareita” kannattaa siten etsiä
muualta kuin Mari Kiviniemen esikunnasta tai Marista itsestään. Voidaan hyvällä
syyllä väittää, että protestimielialan takana oli median ja kansalaisten luoma
keskustelutodellisuus, joka toimi itsenäisesti.  Siellä Suomi oli todella vapaa ja kykeni
muokkaamaan lukijoidensa ja näitä keskusteluja sitten siteeraavien kansalaisten
kautta laajempia väestökerroksia.

Kyse ei mielikuvista –
ei siis todellisuudesta. Keskusta hävisi mielikuvissa (olivatpa ne vääriä tai
oikeita) ja jatkaa häviämistä edelleen.

Kepuliveljekset:
Paavo ja Mauri

Mari Kiviniemen eroaminen on jo väritetty blogisfäärissä
omalla tavallaan. Kansa tulkitsee Kiviniemen kärsineen vääryyttä ja vanhojen ”konnien”:
Paavon ja Maurin – harjoittaneen koulukiusausta.  Uhri väisti ja kiusaajat selvisivät. Tässä
kansalaiskeskustelu näyttää osuneen maaliin omalla tavallaan.

Mari Kiviniemen kohtalo oli siinä mielessä kova, että hän
joutui siivoamaan Vanhasen sotkuja ja niitä mielikuvia, joita oli syntynyt sitä
edeltäneen 7 vuoden aikana. Tehtävä oli ylivoimainen.

On myös hyvä todeta se, että Paavo ja Mauri eivät tappionsa
jälkeen vuonna 2010 missään vaiheessa osoittaneet tippaakaan lojaalisuutta vaan
etsivät koko ajan keinoja sivuuttaa puoluejohto. 

Hyvänä osoituksena tästä on tavallisten jäsenten ja
vaikuttajien piirissä levinnyt ”kenttäposti” – epävirallinen kirjelmöinti, jossa avoimesti
hajotetaan puolueen jäsenten luottamusta oikeaan johtoon. Tytti Iso-Hookana
Asunmaan  haastattelu 3.4. 2012 antoi
tästä puolueen yhtenäisyyden nakertamisesta tylyn kuvan.

Blogisfäärien mielikuvissa Paavo Väyrysen suuri matka kohti ylintä valtaa ei ole siis
vielä ohitse. Nakerrus jatkuu. Väyrysen tavoitteena näyttää olevan
puoluejohtajuus ja pääministeriys.

Jos tämä temppu
onnistuu, taivaltaa keskusta päättäväisesti menneisyyden juoksuhautoihin.
Väyrynen näyttää henkilökohtaisesti vakaasti myös uskovan, että
presidentinvaaleissa saadut äänet antavat hänelle valtuutuksen yrittää tätä
paluuta 1970-luvulle.  

Politiikassa on kyllä ennenkin tehty näyttäviä ”come-back” paluita.
Esimerkiksi William Gladstone palasi aikoinaan vuonna 1892 Iso-Britannian
pääministeriksi vielä 82 vuotiaana ajamaan Irlannin asemaa parantavaa ”Home
Rule” lakia.

Tässä tapauksessa oli kyseessä kansakunnan etu eikä oman
vallanhimon motivoima palaaminen valtaan.  Vanhuudenheikko Gladstone pyrki tekemään viimeisillä
voimillaan kansakunnalleen vielä palveluksen.

Niin Paavon kuin Maurin tapauksessa on epävarmaa mitä
palvelusta he haluavat kansakunnalle tehdä. 
Ehkä tässä tapauksessa voisi hieman muuttaa pyhän kirjan kohtaa Simeonin
huokauksesta Herran temppelissä: ”Herra,
nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä
”.

Näille miehille voisi vain
toivoa kaikkea hyvää ja toivottaa: ”päästä
Herra palvelijasi jo rauhassa menemään!”

Dosentti Arto Luukkanen

Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtori

Helsingin yliopisto

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu