Paskakirjoittaja Laitinen?

Paskakirjoittaja Laitinen?
 

Luin tässä toimittaja Aarno Laitisen kirjoituksen 15.4.2012
Iltalehdesta. ”Akka putosi rattailta”. 

Se oli erinomaisen taitavasti kirjoitettu ”paskakirjoitus” ,
jossa entisen pääministerin päälle työnnettiin kekseliäästi kaikenlaista lokaa.
Kiviniemi oli siinä artikkelissa Laitiselle tylysti vain ”akka”, joka ei tullut
kenenkään kanssa toimeen, pelotteli miehet pois ja riitaantui kaikkien
kanssa.  Tämä entinen pääministerimme oli
Laitisen mukaan ilkeä olio, joka menestyi röyhkeydellä.

Paskakirjoitusten
historia

Paskakirjoitukset ts. häväistyskirjoitukset kuuluvat ihmisen
historiaan siitä lähtien kun ihminen on osannut ilmaista itseään kirjallisesti.
Tavallisesti se on ollut alaluokkien tapa pilkata rikkaampia tai maineikkaampia
ja saada siitä itselleen virvoitusta elämän ankeuteen.

Kansan kirjoittamia
herjaavia seinäkirjoituksia tunnetaan jo antiikin Pompeijistä.  Varsinainen genre ”paskakirjoittelusta” tuli
myöhäisantiikin Aleksandriassa, jossa siitä tuli oma ammattinsa.  

Kyseinen genre oli kuitenkin varsin vaarallinen ala, sillä
näihin kirjoituksiin kyllästyvä rikas tai virkamies saattoi vaientaa kovin
ilkeän tai kekseliään kirjoittajan. Pilkkaajien piti siksi varmistaa oma
turvallisuutensa olemalla joko anonyymejä tai sitten piileskellä jonkin toisen mahtimiehen
suojattina.

Antiikin suurmiehet harrastivat itse häväistyskirjoituksia
vähemmän, sillä kirjallisuuden harrastus ei ollut aina suosittua näiden keskuudessa.
 

Poikkeuksena tästä voisi mainita vaikka Julius Caesarin, joka ponnisteli
kirjallisesti häväistäkseen pahimman poliittisen vastustajansa Caton kirjoittamalla
Anti Catones-nimisen kirjoituksen.Tarkoitus oli mustata jo kuollutta vihollista vaikka
todennäköisesti vaikutus oli aivan päinvastainen.

Toisena klassisena esimerkkinä tästä oli
Marcus Tullius Cicero, joka sai
ilkeän ja notoorisen miehen maineen parjaamalla ja panettelemalla omia säätytovereitaan
aivan tasapuolisesti.  Hänen kuuluisin
vastustajansa oli sotapäällikkö Marcus
Antonius
, jota hän sanaili ”lampaaksi”, ”juopoksi” ja ”valtion viholliseksi”.
 

Ikävä kyllä poliittiset voimasuhteet käännähtivät
Antoniuksen puolelle ja Cicero sai maksaa omasta suorapuheisuudestaan. Vuonna
43 eKr. Ciceron pää ja käsi hakattiin irti ja ne naulattiin kiinni Forum Romanumin puhujanlavaan.

Paskakirjoittelu –
mahtimiesten vaiva

Länsimainen häväistyskirjoittelu syntyi renessanssin aikana
Italiassa. Maan pirstaleinen poliittinen tilanne, monet ruhtinaanhovit ja lukutaitoinen
yleisö antoi mahdollisuuden kohottaa tämä kirjallisuuden laji huippuunsa. 

Paskakirjoittajien ”kuninkaana” toiminut Pietro Arentino kiristi aikansa
mahtimiehiä ja sai lahjoja ympäri Eurooppaa…siksi ettei tämä kirjoittaisi
heistä mitään ikävää.

Halpamaisena ja ikävänä henkilönä Arentino osasi tehokkaasti
häpäistä huonommin maksavat ruhtinaat ja mahtimiehet.Ainoa, jota hän ei pilkannut oli Jumala mutta sekin siksi, että Jumalaa voinut oikein kiristää tai saada häneltä lahjoituksia.

Renessanssin luonteeseen kuului myös se, että Arentino harjoitti
hyväntekeväisyyttä ja köyhäinhoitoa; hän oli aikansa ”ihmiskunnan sihteeri” tai
il banchiere della misericordia” –
hän avusti sairaita ja köyhiä. Kiristetty raha lievensi näin kurjien ihmisten
ankeutta.  

Tavallisen kansan ”paskakivi

Tavallinen kansa osasi myös lohkaista renessanssin aikana. Roomassa oli
tätä varten oman aikansa ”internet” – l. paskakirjoitusten kivi l.
Pasquino-patsas.  

Tämä hellenistisen ajan
patsaan jalusta toimi paikkana, johon  kuka
tahansa saattoi kirjoittaa herjauksia ja satiirisia runoja. Tapa levisi ja tämän
Pasquino-patsaan jalustalle liimattiin
erilaisia kritiikkikirjoituksia ja epigrammeja, joissa pilkattiin paavien ja
kirkon miesten hairahduksia ymv.  

Suomessa – mahtia
pelätään!

Suomessa satiirinen kirjoittelu ei ole ollut kovinkaan hyvin
ymmärretty kirjallisuudenlaji. Meillä nauretaan huumorintajuttomasti
pilkkanaurua eikä vallalle uskalleta nauraa ollenkaan.

Lähihistorian aikana sitä on kyllä harrastettu lähinnä
samassa tyylilajissa missä kuninkaiden ja mahtimiesten hovissa hovinarrit ja
komeljanttarit harrastivat.  Poliittinen
satiiri on meillä koti-Suomessa toiminut vallan ja mahdin tottelevaisena
sylikoirana; puudelina, joka haukkuu silloin kun käsketään.

Kekkosen Suomessa poliittisen toimittajan tai median hovinarrin
tehtävänä oli ridekuleerata epäsuosioon joutunutta ja poliittisesti;
mahdollisesti YYA-sopimusta vastustavaa tai Paasikiven-Kekkosen linjaa vastustavaa
poliittista vastustajaa.  Konservatiivinen tai vanhoillinen oli myös
hyvä naurun aihe.

Tätä kotimaisen ”piika-ja-renki” mentaliteetin sävyttämää poliittisen
vallan ja median välistä suhdetta valotettiin varovasti vaalirahakampanjan
tutkimuksissa vuosina 2009-2011.

Tällöin paljastui toimittajakaarti, jota
syötettiin ja korruptoitiin Helsingin parhaissa ravintoloissa ja jota
kuskattiin Lappiin saamaan aurinkoa.

Näissä paljastuksissa kansa sai lukea toimittaja-lajista,
joka kyttäsi rapukauden alkua, touhotti tillien kypsymistä tai odotti kuivan
kitalaen kanssa uuden beaujolais-viinin tuloa.  Nämä toimittajat olivat ehdottomasti suuria
Venäjän-ystäviä – hehän opettelivat kieltä Moskovan junan menusta.

Tällainen toimittaja oli erinomaisen hyödyllinen vallalle. Hän
kirjoitti härskisti ja sopivasti niistä poliitikoista, jotka olivat joko
häviämässä tai joiden kostoa ei tarvitse pelätä. Toisin kuin Arentino nämä
eivät kuitenkaan toimineet köyhän kansa Robin Hoodeina vaan ottivat tarjotun
korruption kernaasti vain itselleen. Nam nam!

Uuden median haaste vanhalle
paskakirjoittamiselle

Maailma kuitenkin muuttuu. Sosiaalinen media ja nousemassa
oleva ihmisten omaehtoinen keskustelukulttuuri on ahdistanut tämän lajin
toimittajat nurkkaan. Kansa kirjoittaa itse ja eikä enää pelkää.

Ilmiö on ongelmallinen. Vallanpitäjät eivät voi syöttää Palacessa
rapuja kaikille niille, jotka uskaltavat kirjoittaa itse. Ei sinne Lappiin voi
kaikkia kuskata.

Toisaalta, tavallisen kansan kirjoittaminen uhkaa
puudelitoimittajien elinkeinoa ja tulevaisuutta.  Nämä sisäsiistit ja koulutetut vallan omat ”pystyynhaukkujat”
eivät enää saa sitä julkisuutta mitä ennen internettiä ja sosiaalista mediaa.  Patologinen feminisminvihaaminen tai yleensä
naiskauna ei enää naurata kun vitsi jatkuu jo kolmattakymmentä vuotta.

Ehdotan siksi kaikille mediapuudeleille seuraavaa: haukkukaa
seuraavaksi vallanpitäjiä! HIllitkää vähäsen sitä naisvihaanne! Puraiskaa irti se kaulapantanne ja löytäkää
itsestänne toimittaja – mies ja nainen, joka uskaltaa arvostella vaikka
Wahlroosin & consortiones toimintaa tai vaikka edes hallituksen toimintaa.  

Kun Wahlroos seuraavaksi ehdottaa esimerkiksi perintömonarkian
palauttamista, puuteri-peruukeja, aatelisarvoja, poliittisten vastustajien ruoskimista ja kahlehtimista
Senaatintorille ja köyhien ihan virallista orjuutusta niin sanokaa pikkasen
vastaan.

Se on miehekästä ja tosi-naismaista! Elämä voi olla kyllä ankeampaa
ilman burgundilaisviinejä ja loistokkaita seminaareja, mutta se voi olla ehkä parempaa
elämää.

Aarno – kaikki ei ole vielä menetetty! Sinusta tulee vielä toimittaja! Ehkä…

Arto Luukkanen

Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori

Sinulle Aarno – päivystävä dosentti! (Kun lukee kovasti ”eikä ole aina pulkkamäessä” niin saattaa päästä dosentiksi…)

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu