Arvojohtamista Suomessa ja Venäjällä

Presidentti
Sauli Niinistön ensimmäinen uudenvuoden puhe herätti meillä ansaittua
mielenkiintoa. Kuten monien edeltäjiensä puheet, se oli hyvin mietitty
kokonaisuus, jossa käsiteltiin vaikeitakin asioita –  suoraan – mutta samalla hienotunteisesti.

Presidentin
uudenvuoden puhe on meillä jo vanha traditio ja liittyy hänen asemaansa maamme
arvojohtajana. Tämä näkyy siinä reaktiossa, joka seurasi kun presidentti kertoi
omasta palkanalennuksestaan. Esimerkki synnytti talkooliikkeen, joka kasvaa ja
leviää. Sitä on myös arvosteltu ja sen esille tuomaa ajatusta oman ahneuden
hillitsemisestä on piikitelty naiviksi.

Naapurimaassamme
Venäjällä arvojohtamisen traditiot ovat samantyyppisiä mutta erojakin on.  Esimerkkinä voisi käyttää viikko sitten
pidettyä Venäjän presidentin uudenvuodenpuhetta.

Venäjän presidentin tärkeä puhe

Venäjällä
presidentti toimii ”arvojohtajana” merkittävällä tavalla vain yhden kerran vuodessa. Uudenvuodenpuhe on
tärkein ja lyhyin hänen puheenvuoroistaan. Se televisioidaan juuri ennen
vuodenvaihdetta ja sen kuunteleminen televisiosta tai radiosta on jo ”perinne”.

Myös
puheen sävy on erilainen. Kun meillä presidentin puhe on äärimmäisen vakava ja
usein juhlallinen, niin Venäjällä puheen sävy on lämpimämpi ja välittömämpi. Kun
suomalaiset kuuntelevat presidenttiään kuin kirkossa saarnaa niin Venäjällä
presidentinpuheen kuuntelu liittyy perheen hyörinään.

Syy tähän
on selvä; naapurimaassamme puhetta kuunnellaan shampanjamaljojen äärellä ja
perheen ympäröimänä. Venäjällä kyseessä on juhla, johon sekoittuu joulua ja
vappua; letkeää ilojuhlaa ja menneen vuoden saavutusten juhlimista. Tähän voi
sekoittua myös surua, jos perheessä on ollut kuolemantapauksia mutta yleensä
uuden vuoden juhlan sävy on positiivinen ja toiveikas. Vanhemmat päivittelevät
ajan kulumista, lasten kasvamista, nuoremmat sukupolvet taas sitä miten paljon
on vielä edessä. Kaiken taustalla on kuitenkin perheen yhteyden juhliminen.

Tämä
selittää myös sen miksi esimerkiksi uuden vuoden juhliminen Suomessa on niin kovin
suosittua. Täyshoito ja juhlinta ”miltei kotimaassa” on kotoista ja mikä
tärkeintä, se säästää perheen naisväkeä keittiön huolilta. Se selittää myös sen
miksi näille vieraille on tärkeää virittää satelliittikanava Venäjän omille
pääkanaville; sieltä näkyvä presidentin uudenvuodenpuhe on traditio, jonka
jälkeen lasketaan sekunteja uuteen vuoteen. Sen jälkeen television ohjelma
unohtuu.

Onpa joku
väittänyt niin, että juhlinta Suomessa on niin hauskaa siksi, että se antaa
mahdollisuuden viettää uutta vuotta kaksi kertaa peräkkäin: ensin Venäjän
ajassa ja sitten Suomen ajassa.   

Mediavelhojen taidonnäyte

Venäjän
presidentin puheen merkitys selittää myös sen miksi naapurimaan vallanpitäjät
ovat panostaneet ankarasti tähän puheeseen. Neuvostoaikana johtajien kuntoa
arvuuteltiin puheiden perusteella ja vanhuudenseniilejä johtajia, kuten Leonid
Brežneviä ja Boris Jeltsiniä, pilkattiin yksityisissä keskusteluissa. Puheen
merkitys kuitenkin säilyi demokraattisen Venäjän aikana, ehkä siksi, että se
voi olla se ainoa kerta kun venäläiset ylipäätään todella kuuntelevat
presidenttiään vuoden aikana.

Kremlin
mediavelhoilla on tässä runsaassa 5 minuuttisessa kova urakka; puhe ei saa
vaikuttaa tylsältä tai opetellulta mutta siihen pitää kuitenkin upottaa jokin
tärkeä viesti, joka on suunnattu kaikille. Vaikeuksien lietsonta ei kiinnosta
ketään ja toisaalta liian valoisat näkymät herättävät epäilyksiä kansan
keskuudessa, joka osaa neuvostoperinteen ansiosta herkästi suodattaa mediasta
yltiö-optimistiset viestit.

Presidentti
Putinin mediaesikunta onnistui tehtävässään tänä vuonna erittäin hyvin. Hyvin
lyhyen puheen ydinkohta oli se, että venäläisten täytyy pysyä yhtenäisenä
kansakuntana. Putin painotti painokkaasti sitä miten jokaisen omat
henkilökohtaiset, ”jalot tunteet”, toiveet ja suunnitelmat tulevaisuutta varten
yhdistyvät myös ”isänmaahan” ja sen tulevaisuuteen. Kauniilla venäjänkielellä
tämä kuulosti erittäin hyvältä.

Sen
jälkeen Putin muistutti sitä miten eri ihmisten tulevaisuuden toiveet
yhdistyvät Venäjän tuhatvuotiseen historiaan; sen ”yhtenäisyyteen ja
vastuullisuuteen ja haluumme tehdä hyvää niin paljon kuin mahdollista”. Tämä
tulevaisuus oli presidentin mukaan mahdollista tehdä vain yhdessä. Viesti oli
selvä: ”me – Venäjän kansat” voimme siten ”edetä luottavaisesti” ja kohdata
haasteemme ja ratkaista ongelmamme. Sen tuloksena on sitten isänmaa, joka on ”vankka
ja tuhoamaton”.

Puheen
sisältö vaikutti siltä, että sitä oli tarkasti mietitty ja sen sisältöä oli
harkittu hyvin huolellisesti niin, että siihen oli saatu ladattua yksi tärkeä
asia, jota sitten perusteltiin vetoavasti ja harkitusti. Putin vaikutti myös
vilpittömältä ja oli selvästi harjoitellut puheen sisällön painottamista.

Putinin
puhe oli – kuten me suomalaiset sanomme – sydämeen
käypä tai kuten venäläiset sanovat puhetta – sielulta sielulle  – aivan
kuten uuden vuoden juhlassa on tapana tehdä. 
Jumalaa ei puheessa mainittu, sillä Venäjä on sen verran monikansallinen
ja moniuskoinen, että se voisi herättää ärtymystä joissakin tahoissa.

Kaikesta
mediahuomiosta huolimatta Putin puheen vastaanotto oli Venäjällä tavanomaisen
laimea. Venäläisiä näyttää jälkeenpäin kiinnostaneen enemmän se, että
presidentti Putin hyväksyi näyttelijä Gerard  Depardieun anomuksen Venäjän kansalaisuudesta.

Monia
kansalaisia tyrmistytti myös ajatus siitä, että Venäjän johtaja hyväksyi
kuuluisan veropakolaisen ja  pitää
samalla vankilassa kuuluisaa veronmaksajaa: Mihail Hodorkovskia.

Kaikesta
huolimatta, niin presidentti Niinistön kuin Putininkin puheiden peruspainotus
oli kuitenkin sama: uuden vuoden tulevaisuus ja kansakunnan onni on
riippuvainen kansalaisten vastuullisuudesta. Meistä itsestämme.

Dosentti
Arto Luukkanen

Venäjän
ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori

Helsingin
yliopisto

Ps.
Suomen hallitus teki joulun aikana yhden tärkeä arvovalinnan – ihan käytännössä. Se asetti suomalaiset veronmaksajat ja kansalaiset toiseksi –  risteilijätilaus meni ohitse yhdessä
tuhansien työpaikkojen ja verotulojen kanssa.

Näyttää vahvasti siltä, että suomalainen
hyväuskoisuus, virkamiesavuttomuus ja puuttuva johtajuus viettivät tässä
prosessissa riemujuhlaansa.

Kyse oli loppukädessä
heikosta johtajuudesta ja rahasta, jota ei löytynyt. Paradoksaalista kyllä, Kataisen
hallituksen oli aikaisemmin niin helppo päättää avoimesta piikistä etelän kriisimaille: rahat
Kreikkaan löytyivät heti ja Iso-Britannian EU budjetti helpotuksia on
suorastaan kiirehditty maksamaan.

Mitä tästä voi sanoa muuta kuin sen, että suomalaisten
veronmaksajien työllistäminen ei ole ollut arvokasta tai merkittävää toimintaa. Ilmeisesti.

On hyvinkin mahdollista,
että hallitus olisi vaihdettu jos se olisi jollain lailla kiinnittynyt
tosielämään tai siihen pätisivät liike-elämän lait.  Sen toiminta on ollut surkuteltavaa horjumista yhdestä epäonnistumisesta toiseen. Nyt se kuitenkin elää omaa ”tiukasti tulpattua
elämäänsä” eikä huomaa miten maan talouden perusteet järisevät.