Kahden naissuntion taktiikalla

Kahden naissuntion taktiikalla

Eilisen MOT-ohjelman  Riivaajat
kirkossa
(25.2. toimittaja Kirsi Skön) johdosta.

 

Suomen
evankelis-luterilaisen kirkon eliitti on nyt pulassa. Mitä tehdä maallikkosaarnaaja
Pirkko Jalovaaralle? Hajoaako luterilainen kirkko tämän takia?

Ensiksi muutama viileä
fakta. Modernille ihmiselle ja aivan tavallisellekin kristitylle ajatus siitä,
että demonit aiheuttaisivat tauteja tai sairauksia on vieras ja järjetön. Raamatun evankeliumien
kirjoittamisen aikana ei kuitenkaan ollut mikroskooppeja tai nykyaikaista
kliinistä psykologiaa.

Sairailla ihmisillä on kuitenkin
epätoivoinen pyrkimys saada itselleen helpotusta. Henkiparantamiseen liittyvä hurmos on
todellisuutta näihin kokouksiin osallistuville. Jalovaaran markkinat
eivät siksi lopu eikä epätoivoisia ja helpotusta hakevia ihmisiä voi estää
hakeutumasta hänen kokouksiinsa.

Miten Jalovaara tuomitaan?

Jalovaaran tuomitseminen
ei ole kuitenkaan helppoa sillä hän uskoo kirkon dogmaan ja sen opin sisältöön
varmasti kirjaimellisemmin kuin moni kirkon työntekijä. Eikö Pyhä Raamattu ja
se evankeliumit ole täynnä Jeesuksen ihmetekoja? Eivätkö demonit juuri
sairastuta ja riivaa ihmisiä näissä kertomuksissa? Kysehän on raamatullisesta
toiminnasta? Jos Jalovaara on harhaoppinen, niin eivätkö itse asiassa monet
uskonsa menettäneet ja ”leipäpapit” ole sitä enemmänkin? Jos nämä saavat
saarnata omaa ”välinpitämätöntä jumalaansa” joka sunnuntai kirkoissa niin eikö
Jalovaarallakin ole oikeus tehdä omaa työtänsä? Jos monelle eliittikörtille kristinuskon sanoma on ainoastaan: ”kaikessa soi blues” niin miksei Jalovaara voisi myös toimia tässä sekamelskassa?

Teknisessä mielessä
kirkon johdon on helppo todeta Pirkko Jalovaara erehtyneeksi. Kyse on
yksipuolisesta uskontulkinnasta, joka häiritsee kirkon normaalia elämää.
Luterilaisella kirkolla ei ole kuitenkaan katolisen kirkon auktoriteettia vaan
meidän kirkkomme on vapauden kirkko: harhaoppisten olisi itse todettava
olevansa väärässä paikassa ja perustettava oma uskonnollinen organisaationsa.

Yleensä viisaat piispat
ovat olleet tässä asiassa pro-aktiivisia ja jonkin henkilön toiminta poikkeava
toiminta on todettu yhteisessä keskustelussa. Sen jälkeen on vedottu
kunniantuntoon: jos ei tykkää tämän pursiseuran säännöistä niin pitää perustaa
omansa.

Kyse onkin siitä, että
tämä kriisi on paljastanut luterilaisen kirkon voiman ja sen heikon kohdan.
Kirkon voima on se jäsenissä ja seurakunnissa – ei sen piispoissa tai sitä
seuraavassa kapitulin ja prelaattien turhassa parvessa.  Kun Jalovaara tuomitaan ja todetaan, että hän
ei edusta kirkon sanomaa niin, hyväksyykö tavallinen kansa sen?

Suurin osa kirkon
jäsenistä ei ole mukana tässä henkiparantamis-humpuukissa. Monille ihmisille se
on saalistamista ja sairaiden ihmisten hädän hyväksikäyttämistä.  Jalovaaran tuomitseminen tekee hänestä
kuitenkin marttyyrin.

Tapaus ”Jalovaara”
paljastaa myös sen, miten surkealla tolalla tämä meidän piispojemme toiminta
on. Eikö tätä asiaa olisi voitu hoitaa ennen televisiota? Eikö esimerkiksi
vanhoillislestadiolaisen liikkeen epäkohtia olisi voitu hoitaa aikaisemmin ja
topakammin?

Tilanne on vakava ja
paljastaa sen miten kirkon eliitti on vieraantunut omasta tehtävästään ja
omasta kirkostaan. Se on epäonnistunut ja nykertää jotakin josta kukaan ei
tiedä mitään.

Kirkon ”Äidit”?

Sitten muutama
reformiajatus. Olen tehnyt tämän ehdotuksen jo aikaisemminkin mutta teen sen
uudelleen.

 1.Kirkon kapitulilaitos
olisi reformoitava siten että hallinnollisiin asioihin nimitettäisiin
ammattijohtajat. Sen jälkeen kapitulit prelaatit, titelituurat, amadeukset ja
piispojen häntäpojat olisi jalkautettava tavallisiin seurakuntiin. Piispojen
työ olisi sen jälkeen näiden hengellisten asioiden hoitamista: sitä mitä se
alunperinkin oli.

 2.Kokonaiskirkon asiat
annettaisiin kahdelle viisaalle ja kokeneelle naissuntiolle, jotka sitten
kykenisivät hoitamaan ekumenian, liturgiset uudistukset, kirkkolain, ja ennen
kaikkea suhteet mediaan.

 3.Asiat selvitettäisiin
yleensä kahvitaukojen aikana, klo 14.00-14.15 aikana. Nämä kirkon ”äidit” eivät
istuisi tolvanana ja tuppisuisena televisiossa vaan osaisivat selittää
maanläheisesti kirkon asiat kaikille. ”Äitien” virka olisi elinikäinen ja
siihen ei voisi nimittää miehiä.

 4. Piispat vapautuisivat kaikesta
siitä mitä he eivät osaa l. julkisuuden hallinnasta ja kokonaiskirkon etujen
ajamisesta. Ajatelkaa mitä mahdollisuuksia: kapitulien ja Katajanokan
turhakkeet pääsisivät oikeisiin töihin! Samaan aikaan toteutettava teologisen
tiedekunnan sulauttamisen humanistiseen tiedekuntaan ja kirkon vero-oikeuden
lakkauttaminen pirstoisi kaikki pimeät herätysliike-mafiat, savusaunaseurat, ja kirkollisten
ruhtinaiden suosikkiverkostot.

Kun luterilainen kirkko
olisi riisunut valtansa ja rahansa, niin sen ympärille keskittyneet karieristit
joutuisivat sitten siirtymään heille sopiviin töihin. Hekin olisivat onnellisempia.

 

Arto Luukkanen

Järvenpää

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu