Epäluotettava hallitus ja lehmänvirtsan haju

Epäluotettava hallitus ja lehmänvirtsan haju

Nykyään on tullut tavaksi
haukkua hallitusta kaikesta. Siitä ettei se tee mitä se on luvannut, että se
kauhoo kansan rahat etelä rikollisten taskuihin, että se kuristaa tavallisen
ihmisen arjen, ym.

Höpö höpö! Minä en aio
haukkua hallitusta yhtään. Se on ollut johdonmukainen ja toiminut niin kuin on
ollut odotettavissa. Se on ollut luotettava – epäluotettavuudessaan.  

Mitäpä siitä että se
sählää luvuissaan, uudistaa jotakin mitä se ei vielä tiedä, ei tiedä mitä tekee,
että sen jäseniltä lirvahtaa julkisuuteen ristiriitaisia kukkasia, että se säntäilee
eri suuntiin, kehuu itseään ennen skandaaleja ja lopuksi vain mennä
kitkuttelee.

Tämä on täysin normaalia
epäluotettavan ja epäpätevän hallituksen toimintaa eikä siinä ole mitään
ihmettelemistä.

Tässä muutamia näkökulmia
yliopistolta.

Hallitus on luotettavan epäluotettava

Pari vuotta sitten
tehdyssä yliopistouudistuksessa maan hallitus lupasi neuvotteluissa sen, että
se tasoittaa yleistä kustannustasoa omilla toimillaan. Näin luvattiin. Tähän
luotettiin.

Tämä lupaus kuitenkin
unohdettiin ja indeksi poistettiin. Tehtiin oharit.

Normaalissa ihmisten
välisessä kanssakäymisessä tämä aloittaisi käräjöinnin. Sopimukset on
pidettävä.

Ei nyt. Maan hallituksen
haastaminen valehtelusta oikeuteen on ongelmallista sillä se voi aina
puolustaa itseään vetoamalla siihen, että se ei aikonutkaan pitää sanaansa. Että
se on hallitus ja että se on olemuksellisesti – luotettavan epäluotettava.

Yliopistoille tämä on
merkinnyt kurjistumista. Tehtäviä ei täytetä eikä rahaa ole edes
nimikortteihin. Me raapustelemme nyt omia osoitteitamme rasvaisiin
pöytäliinoihin tai vessapapereihin. Kansainvälisessä kokouksessa ne tekevät
mainion vaikutelman ”kurjula-Suomesta” ja sen luotettavasta hallituksesta. On
niin ihanaa ja fantastista!

Sitten tapahtui ihme! Luotettava
hallituksemme heräsi viimeisessä kehysriihessä, jossa se lupasi palauttaa yliopistoindeksin
ensi vuonna, s.o. yleistä kustannustason nousua kompensoidaan päälle 40 M€. Hurraa!
Onneksi hallitus oli kuitenkin luotettavan epäluotettava; aiemmat säästöpäätökset
syövät 20 miljoonaa perusrahoituksesta.

Malli Albania

Kurjuus siis jatkuu. Tehtäviä
ei täytetä tai tehtävien kohdalla harkitaan aina sen tarpeellisuutta ja/tai
toimenkuvaa ennen avoimeksi julkistamista. Tämän jälkeen yleinen kustannustason
nousu syö viimeisetkin laitosten jemmarahat ja sen jälkeen ruvetaan erottamaan
turhia työntekijöitä. Hallintohenkilökuntaan ei voi koskea sillä niitä
tarvitaan hallinnoimaan yhä vähempiä ja onnettomampia opettajia.

Kurssikirjallisuuden osto
lakkaa ilmeisesti jo 2014 ja puistoihin tuodaan ilmeisesti hiekkakuormia,
joihin sitten voi piirtää erilaisia opetuksessa tarvittavia havainnollisia
malleja.

Opettaminen ulkona
puistoissa on myös ihan varteenotettava vaihtoehto sillä laitoksilla ei ole
kohta varaa vuokrata itselleen opetustiloja. Sekin on ihanaa ja fantastista!
Kiitos siitä! Kiitos ulko-ilmasta! Se on ihanaa! Ei siis yhtään moitteen sanaa
luotettavaa hallitusta vastaan. Se on jämäkästi epäluotettava.

 Ps. Luin tässä
mielenkiinnolla erään yliopistomme laitoksen rekrytointi-ilmoituksen vanhemman
tutkijan virkaan. (http://www.helsinki.fi/rekrytointi/index.html?id=65015).

Siinä mainittiin se, että
hakemukseen on tultava ”1-2 sivun
saatekirje josta ilmenee hakijan motivaatio liittyä
” ko. instituutin ”tutkimusyhteisöön”. Sitten pitää olla
vielä suosittelijoiden nimiä – ei edes suosituksia. Ennen näissä hakemuksissa
korostettiin ansioita, joiden perusteella sitten paras valittiin. Ilmoitus
kuvastaa kuitenkin mainiolla tavalla sitä miten yhteiskuntamme on muuttunut. Enää
ei ole tärkeää että valitaan paras vaan tärkeintä, että on ihmisellä motivaatio
tulla osaksi jotakin mystistä ja sisäänpäin lämpiävää yhteisöä. Himanen saa rahansa
koska on sopiva tyyppi ja tärkeintä on olla lojaali ja uskollinen.

Olkoon kysymyksessä ”Ashram-yhteisö”
tai ”x tutkimusyhteisö”, nepotismi tai poliittinen lahkolaisuus, olkoon lojaalisuusrituaalina
lehmänvirtsan juominen tai joku poliittisesti laho uskontunnustus – tärkeintä on
osoittaa uskollisuutta henkiselle yhteisölle – valittujen joukolle. Tulos ei
ole tärkeätä. Sekin on ihanaa ja fantastista!

Arto Luukkanen

Järvenpää

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu