Jutta – Demarien keulakuva

Normaalissa parlamentaarisesti hallitussa maassa olisi nyt kriisi.

Jos Suomi olisi normaali valtio, olisi ministeri Jutta Urpilainen pyytänyt eroa.

Näin ei kuitenkaan ole sillä maamme on parlamentarismin slummi – meillä on tapana että poliittinen vastuu kannetaan vasta tuomioistuimen langettavan päätöksen jälkeen. Anteeksi…ei itse asiassa silloinkaan.  Kansan luottamuksen hedelmiä nautitaan…”ihan muina kaikkosina”.

Ministeri Jutta Urpilaisen symbolisoima ”Kreikkagate” paljastui
lopullisesti kaikessa karmeudessaan 15.4. 2013 kun korkein hallinto-oikeus
päätti että salaiset sopimukset on julkistettava.

Sopimuksen sisältö oli pommi. Jutta oli hyväksynyt suomalaisten puolesta vakuussopimuksen, joka ei ollutkaan vakuussopimus. Kysymyksessä näyttää olevan hämärä krumeluuri; utuinen savuverho. 

Ehkä olen väärässä mutta näyttää siltä, että kyseessä oli teatteriesitys, jossa Suomen kansaa ja mediaa johdettiin tietoisesti harhaan.  Suomalaisille annettiin ymmärtää, että kyseessä on Kreikan valtion ja Suomen välillä tehty juridinen sopimus, jossa meille annettiin vakuudet. Näin ei ollut vaan kyseessä oli 4 pankin kanssa tehty ”konnasmies-diili”.

Joku voisi sanoa, että meille valehdeltiin – avoimesti – päin naamaa. Joku voisi todeta, että suurta yleisöä jujutettiin. Viilattiin linssiin…

Onneksi poliitikot ovat nyt rientäneet selittämään, että näinhän se oli alun perin ja että asia on perin monimutkainen. Että hiljaa vaan siellä alhaalla ja soutakaa kovemmin!

Luottamus – poliittisen järjestelmän ydin

Kaiken kruunasi salailu, joka sai naurettavia muotoja.  Kansanedustajien valtaa rajoitettiin ja
holhottiin kun virkamiehet valvoivat tiedon kulkua.  Turvat oli pantava tukkoon.

Vielä kerran. Normaalissa maassa ministeri Urpilaisen teko olisi ollut anteeksiantamaton teko. Äänestäjiä ei voi eikä saa johtaa harhaan.

Kyseessä näyttää olevan kuitenkin syvällisempi poliittinen petkutus kuin pelkkä Suomen kansan hämäys. Nyt Urpilainen hämäsi äänestäjiään – ihmisiä, jotka luottivat SDP nimiseen puolueeseen.

Muistettakoon tämä: vuoden 2011 vaaleissa SDP oli vaarassa hävitä todella paljon mutta juuri ennen vaaleja Jutta Urpilainen otti äänekkään kriittisen kannan esimerkiksi Kreikan tukemiseen. Oli saatava konkreettisia takuita siitä, että Suomen rahat eivät menisi hukkaan.  Kampanjointi kannatti – SDP ei pudonnutkaan niin syvään kuiluun kuin vaaligallupit lupasivat.  Jutta Urpilaisella näytti olevan selkärankaa.

Keulakuva

Henkilökohtaisesti säälin Juttaa ja tunnen myötähäpeää hänen puolestaan. En siksi, että hän ei toimi normaalien poliittisten vaatimusten mukaisesti vaan siksi, että hän on puoleensa keulakuva.

Hänen puheenjohtajuutensa merkitsi aikoinaan kompromissia, jossa SDP sai itselleen tuntemattoman ja poliittisesti kehityskelpoisen hahmon. Puolue ei valinnut itselleen Erkki ”The Red” Tuomiojaa vaan sopivannäköisen ja tottelevaisen poliitikon.  Puolueen oli
vihdoinkin saatava hiipuva kannatuksensa nousuun – mikä olisi parempi valinta
kuin nainen, joka ymmärsi kuunnella vanhempien miestovereiden neuvoja.  ”Yes we
can!”.

Jutta muistuttaa poliittisessa mielessä purjelaivoihin sijoitettuja puusta tehtyjä figuureja. Nämähän olivat aikoinaan puuveistotaiteen suuria saavutuksia, joiden piti suojella ja symbolisoida laivaa. Yleensä nämä olivat muodokkaita naisia tai satuhahmoja kuten yksisarvisia.  Näissä puisissa ja ikuisesti hymyilevissä naishahmoissa
kuvastuivat sen ajan seksuaalifantasiat; rehevät ja mehevät muodot olivat
näytillä kaikille. Keulakuvan avoin alastomuus rikkoi aikakauden säädyllisten naisten
pukeutumisen sääntöjä. 

Hymyilevä keulakuva oli kaikkea sitä mitä vanhenevat ja hampaattomat merimiehet naiselta halusivat; sen piti olla tukeva, aina hiljaa ja kääntyä kuuliaisesti kun perämies käänsi ruoria.  

Tällaista keulakuvaa ei voi tuomita – ainoastaan sääliä.

Tämä vertaus sopii myös Jutta Urpilaiseen. Säälikää häntä, säälikää!

Ehkä häntä kannattaisi myös tässä tilanteessa henkisesti tukea? Hänhän päättää aivan pian uusista ministereistä? Vai päättääkö?

Arto Luukkanen

Järvenpää

Ps. Kuuntelin tässä radion ykkösaamulähetystä. Meinaisin pyörtyä. Eikö kansanedustajien pitäisi tietää mihin he laittavat nimensä tai painavat nappia??? Onko tosiaan niin, että virkamiehiin pitää vain luottaa? Miksi sitten tarvitaan kansanedustajia? Edustamaan? Juontamaan tanssiohjelmia? Mitä me tehdään näillä turhilla herroilla ja rouvilla?

 

 

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu