Räsäsen ideologinen pankrotti

”…siihen aikaan jolloin minä luin lainoppia – minä tosin kuulun entisiin juristeihin – selitettiin, että laki on olemassa sitä varten, että eri kansalaiset ja eri yhteiskuntapiirit voisivat turvallisina elää toistensa vierellä, ja joka lakia rikkoi, se oli ehdottomasti rangaistava. Nyt on kuitenkin, ennen kaikkea Lapuan liikkeen taholta, koetettu saada aikaan uusi lakikirja, jossa on muutamia aivan toiseen suuntaan käyviä määräyksiä. Tärkeimpinä pykälinä lakikirjassa on ensinnäkin se, että lain kirjainta saa rikkoa. Jokainen on oikeutettu panemaan lakiin itse hyväksi harkitsemansa sisällön, jos vain hänen tekonsa vaikuttimet ovat isänmaalliset…” (Väinö Tanner eduskunnassa 19.12.1930).

Päivi ei häpeä

Päivi Räsänen esiintyi eilen 15.7.2013 televisiossa useaan otteeseen ja puolusteli pontevasti ja häpeilemättä ”laittomuuden puheitaan”. Tässä muutamia huomiota.

Räsäsen ”laittomuuden” pohdiskelunsa olivat kuulemma aivan hyödyllisiä ja että hän toimii uskonnonvapauden hyväksi. Samalla hän vihjasi, että maassamme on olemassa kristittyjä, joiden kohdalla uskonnonvapaus ei ole toteutunut.  Osasipa hän vielä nostaa esille tunnustuskirjat, joissa todetaan, että jos laki on syntiä, niin sitä ei pidä noudattaa.

Ensiksi, minun on vaikea ymmärtää, että hallituksen muut puolueet antavat tämän meksikon jatkua. Räsänen puolustelee laittomuuden puheitaan ja on samalla kaapannut julkisuuden itselleen ja puolueelleen.  Eikö muilla puolueilla ole tähän egotrippiin ja sooloiluun mitään sanomista??

Sitten: hänen vihjauksensa siitä, että joidenkin kristittyjen uskonnonvapaus on vaarassa, on suomeksi sanottuna röyhkeä. Miten? Ja missä? Kyse on yksinkertaisesti siitä, että pieni uskonnollinen vähemmistö haluaa kaapata itselleen ”omantunnonvapauden ja uskonnonvapauden nimissä” erivapauksia. Räsänen on joskus sitä mieltä, että lakia ei saa rikkoa mutta sitten taas joissain tapauksissa sitä mieltä että kyllä sitä ehkä saisikin rikkoa – jos se on syntiä.

Toiseksi, Räsänen ei ymmärrä historiasta hölkäsen pöläystä. Päivi hyvä! Maailma ei ole syntynyt eilen; tunnustuskirjojen syntyaikaan Saksassa oli käynnissä uskonpuhdistus, jossa kaksi eri uskonsuuntaa; protestanttinen ja katolinen taistelivat ylivallasta. Ajatus nykyisen kaltaisesta uskonnonvapaudesta olisi ollut molemmille osapuolille käsittämätön ja ”epäraamatullinen”.   Ottamalle esiin Raamatun yleensä te teette tästä ongelmasta puuroa ja hävitätte mikä siinä on tärkeintä: Jeesuksen sanoman.  Jos meillä olisi aikakone ja saisimme Päivin astumaan siihen, niin hänelle kävisi huonosti.  Hänen tulevaisuutensa tässä Raamatun maailmassa olisi tosi huono. Siellä oli orjuutta, kurjuutta ja tyranniaa. Ei ollut televisioita, föönikampauksia tai tasa-arvoa!  Haloo Päivi!

Kolmanneksi, Räsäsen kaltaisten fundamentalistien kanssa keskusteleminen on ongelmallista siksi, että rationaaliset argumentit eivät päde ja että Räsänen voi olla ministerinä samaan aikaan sitä mieltä, että lakia voi rikkoa ja sitä ei voi rikkoa. Kumpaan Räsäseen meidän pitäisi uskoa?  Kumpi on se ministeri Räsänen ja kumpi on se fundamentalisti-Räsänen?

Kurjinta on se, että nämä fundamentalistit koteloituvat tiiviisti oman uskonnäkemyksensä änkyräkapseliin, jonne ei järki kumota eikä logiikka säteile. Jos epäilyksiä syntyy, ne voi unohtaa omassa pienessä piirissä. Sieltä saa silityksiä ja marttyyrinkruunu säteilee aina ihanasti.

Neljänneksi, kirkon johtajien ja median lullukkamaisuus on tässä tapauksessa ollut ennen näkemättömän luokatonta. Mainio esimerkki : piispa Askola ei halua tuomita ketään mutta on eri mieltä. No hyvä edes että on eri mieltä.   

Lopuksi, viittaan tässä erääseen suomalaiseen suurmieheen, jonka lausuntoa olen siteerannut edellä. Arvoisat poliitikot! Pitää olla rohkeutta pyytää Päiviä vastaamaan sanoistaan ja kysyä mihinkä yhteiskuntaa hän meitä haluaisi viedä. Luulen, että 99% tästä kansasta ei sinne tyrannian, orjuuden ja sorron maailmaan halua enää paarustaa.  Luulen myös että 101% ihmisistä on siitä Jeesuksen sanomasta samaa mieltä.

Arto Luukkanen

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu