Venäjä ja Suomen ulkoministeriö tanssivat yhdessä itäjenkkaa?

 

Greenpeace-järjestön arktinen mielenosoitus kääntyi viime viikolla lopulta fyysisen voiman näytöksi. Venäjä ei pelkästään pidättänyt ulkomaalaisia aktivisteja, jotka yrittivät häiritä venäläisen öljynporauslautan matkaa vaan myös kaappasi itselleen näiden laivan ja
varusteet.  Laivan ja vangit hinattiin Murmanskiin, jossa syyttäjä lätkäisi näille vangituille
merirosvoussyytteet.  Näiden mukana oli suomalainen Sini Saarela.

Suomessa tapaus on herättänyt ristiriitaisia reaktioita. On ajateltu, että saivatpa mitä ansaitsivat; kyse on Venäjän omasta lainsäädännöstä.  Mitäs menitte sinne sörkkimään!

Ennen niin kriittinen iltapäivälehdistö on kääntänyt jutun vangittuja vastaan aprikoimalla ”Greenpeacen hyökkäyksen” suunnittelijaa. Sini Saarela on kuulemma valmistautunut siihen, että hänet vangitaan ja on luotu kuva kovapintaisista vihersisseistä, jotka riehuvat maailman merillä ja harjoittavat häikäilemätöntä terroria ja merirosvousta.

Ulkoministeriö on ollut suorastaan kylmän nihkeä kiinnostuksessaan niitä maanmiehiä kohtaan, ”jotka ovat ansainneet oman kohtalonsa”. Suomalainen mies hylättiin yksin suorittamaan asepalvelusta Venäjälle siksi että hänellä oli Venäjän passi ja hän joutui pakenemaan sitten itsekseen Suomeen. Pro-Carelian lakimies taas eristettiin 24 tunniksi ja sitten karkotettiin maasta vaikka hänen viisuminsa oli kunnossa ja nyt Sini Saarela ”saa mitä ansaitsee” Murmanskissa.  Tasapuolista ja Miehekästä toimintaa Merikasarmin pojat ja tytöt!

Ulkoministeriö näyttää antavan näille – omasta syystään tai ei – pulaan joutuneille maanmiehilleen lisärangaistuksen.  Ehkäpä syy siihen on näiden henkilöiden selvä ”neuvosto” …anteeksi… venäläisvastaisuus. Ehkäpä ulkoministeriölle on olemassa kahdenlaisia kansalaisia: ne, jotka ansaitsevat vastoinkäymisensä Venäjällä ja sitten ne kunnolliset sosiaalidemo…anteeksi… kansalaiset, jotka taas ansaitsevat kaiken mahdollisen avun.

Venäjän lainsäädäntö ja juridiikka on kuitenkin nykyään poliittisesti ohjailtua. Se on tosiasia. Tässä esimerkkinä Sergei Magnitskin tapaus. 

Tapaus Magnitski – Venäjällä kuolleet joutuvat tuomiolle

Venäläisen lakimiehen Sergei Magnitskin kuoleman jälkeinen oikeudenkäynti on hämmästyttänyt maailmalla.  Kyse oli alun perin korruptiojutusta, johon näytti olevan sekaantuneena monia korkea-arvoisia venäläisiä viranomaisia.  

Sergei Magnitski paljasti ennen kuolemaansa 200 miljoonan euron veronkavallukset Venäjän valtiolta ja joutui sitten itse vankilaan. Magnitskia yritettiin painostaa ja pakottaa kääntymään toimeksiantajaansa vastaan. Tämä kuitenkin kieltäytyi ja sen jälkeen hän kuoli – ilmeisen tuottamuksellisesti.  

Itsepäisen asianajajan hämärä kohtalo vankilassa johti lopulta siihen, että USA:n kongressi asetti tähän kuolemaan sotkeutuneet henkilöt mustalle listalle; heitä ei päästettäisi enää Yhdysvaltojen maaperälle. Venäjälle juttu merkitsi arvovaltatappiota ja ikävää julkisuutta.  Magnitski oli siksi todettava syylliseksi ja hänen kuolemansa oli vain muodollinen este asian käsittelyssä.

Kuolleet tuomiolla

Jutun uusimmat käänteet ovat saaneet varsin gogolmaisen käänteen.  Jos Kuolleiden sielujen romaanihenkilö Tšintšikov osteli itselleen kuolleita maaorjia, niin Venäjän nykyinen eliitti näyttää olevan yhtä luova ja kekseliäs omassa juridisessa ajattelussaan.  Sille poliittinen vastustaja on vaarallinen myös kuolleena ja siksi raatokin pitää tuhota.

Juttu on myös teknisessä mielessä mielenkiintoinen. Miten voi jotain henkilöä voi syyttää hänen kuolemansa jälkeen?

Virallinen selitys on mielenkiintoinen. Venäjän sisäasianministerin selitysten mukaan Magnitski ja hänen entinen esimiehensä Browder (joka siis vielä elää) on molemmat asetettu Venäjällä syytteeseen veronkierrosta.  Se, että toinen näistä on kuollut, ei lain edessä merkitse mitään. Venäjällä oikeusprosessi kuollutta Magnitskia vastaan etenee siksi vääjäämättä kuin ilman ohjaajaa kulkeva juna. Viranomaisten mukaan muodollinen syy tähän on se, että omaiset eivät ole pyytäneet jutun lopettamista.

Venäjän syyttäjänviraston ottama kanta on hyvin erikoinen.

Historiasta sille voi etsiä samankaltaisuuksia vain ainoastaan keskiaikaisesta oikeushistoriasta. Silloinhan esimerkiksi sikoja ja koiria asetettiin syytteeseen mustasurman levittämisestä ja ovatpa luontokappaleet joskus istuneet jopa todistajien penkillä.

Kirous kuolleille

Edellisen kerran kuollut mies on tuotu istuntosaliin vuonna 897 Roomassa. Silloin paavi Stefanus VI nosti syytteen edeltäjäänsä paavi Formosusta vastaan. Onnettoman edeltäjän ruumis kaivettiin haudasta ja tuotiin uuden paavin tuomioistuimen eteen.

Oikeudenistunto oli erikoinen myös aikalaisten käsitysten mukaan. Paavi Formosuksen kalmo nyhjötti esillä istuntojen aikana ja paavi Stefanus syyti tätä mätänevää ruumista vastaan kovalla äänellä solvauksia ja syytöksiä.  

Oikeusjuttu oli nolo: Formosuksella ei ollut suuriakaan mahdollisuuksia. Uuden paavin sanelun mukaan ruumiilta katkaistiin oikean käden kolme sormea (siunaavat sormet) ja heitettiin Tiber-jokeen.  Tuomio herätti kuitenkin valtavasti huomiota ja se oli syy siihen, että Stefanus vangittiin ja myöhemmin kuristettiin.

Kuolleiden saamat varsinaiset rangaistukset ovat yleensä olleet Euroopassa poliittisia prosesseja ja liittyneet hallitsijanvaihdokseen. Meillä on tietoa ainakin restauraation jälkeisestä Englannista, jossa Oliver Cromwell kaivettiin haudastaan ja hänen ruumiinsa mestattiin kostoksi kuningas Charles I:n (Kaarle I) teloituksesta.  

Keisarikunnan aikaisella Venäjällä ei tunnettu kuolemanjälkeisiä juridisia rangaistuksia. Neuvostoliitossa kaikki oli toisin. Esimerkiksi Stalinin aikana teloitetuista kansanvihollisista tuli heidän kuolemansa jälkeen käyttökelpoisia ”syntipukkeja” kaikelle mahdolliselle.
Poliittisten syytösten ylimmässä luokassa olivat entiset Stalinin ja Leninin työtoverit.

Kuolleiden toverien virallinen kirous manattiin maan tärkeimmässä ideologisessa julkaisussa – Venäjän kommunistisen puolueen (bolševikit) historian ns. lyhyessä
kurssissa.  Tässä Stalinin johdolla kootussa kirjasessa todettiin kansanvihollisten ”Trotskin, Zinovjevin ja Kamenevin, Buharinin, Rykovin ja heidän apuriensa” voiman olleen verrattavissa vain ”itikan voimaan”. Nämä ”fasistien rengit rengit olivat unohtaneet, että neuvostokansan ei tarvitse muuta kuin liikauttaa hieman sormeaan eikä heistä jää jälkeäkään”. 

Toisaalta Stalinin jälkeisessä Neuvostoliitossa palautettiin entisten kansanvihollisten kunniaa ja mainetta ns. rehabilitaatioprosessissa.  Monet suuren terroin käsissä kuolleet kunnon kommunistit julistettiin tällöin syyttömiksi. Neuvostoajan loppuaikoina tämä menetettyjen maineiden palautuskampanja laajeni.

Uutta tässä jutussa on se, että ennen Magnitskiä  ketään ei ole vielä  dehabiltoitu
ts. todettu kuolemansa jälkeen ”petturiksi” tai ”rikolliseksi”. Magnitski on tässä kategoriassa ensimmäinen ja herättää aavistuksen niistä yllätyksistä mitä Venäjän putinistisen eliitin luova ja uusi juridiikka voi vielä omille kansalaisilleen ja ulkomaisille kansalaisille vielä tarjota. Sini Saarela kohtaa nyt yksin tämän uuden Venäjän oikeusjärjestelmän.

Selväkielellä: ulkoministeriön ja valtion on oltava toimissaan näitä ulkomailla pulaan joutuvia kansalaisiaan kohtaan tasapuolinen…ei selektoiva. Muuten joudutaan laittomuuden suon hetteille.

Dosentti Arto Luukkanen

Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori

Helsingin yliopisto

 

ps. Ilari Kieman kommentti on niin hyvä että laitan sen tähän.

Hollannin ulkoministeri kirjoitti parlamentille:

”The Netherlands have specifically asked Russia about the grounds on which it bases its actions towards the Arctic Sunrise, the exact position where the ship was seized (since depending on the location, different provisions of maritime law apply) and any charges against the crew. It has also asked why Russia did not request authorisation from the Netherlands as the flag  State prior to boarding. These questions were also handed over in writing to the Russian authorities by a note verbale and discussed with the Russian ambassador in The Hague .

Based on the Law of the Sea, the Netherlands have asked the Russian authorities to immediately release the ship and crew. Pending the information requested from Russia, the Netherlands is also assessing possible subsequent legal steps , including before the International Tribunal for the Law of the Sea, while a diplomatic solution of course remains the preferred solution. This does not alter the fact that the Russian authorities can still criminally prosecute Greenpeace and the crew and they may ultimately be called before a Russian judge.”

 

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu