Satu Validiumista ja sen lopusta

Tämä seuraava on satu.  Se on keksitty tarina!

Olipa kerran melko suuri kylä.

Kylän asukkaat valitsivat isoimman ja kolhoimman Isännän keskuudestaan pitämään järjestystä. Jokaisen piti saada osansa kylän puutarhan yhteisistä omenoista eikä ketään saanut töniä tai tyrkkiä kylänraitilla.

Isännän piti pitää huolta siitä, että yhteiset sopimukset pitivät ja että kenenkään omaa ei saanut viedä.

Yhteinen omaisuus: kylätalo, puutarhat, koulut, kylän sauna ja tanssihalli olivat Isännän vastuulla.  Jos puutarhasta tulisi omenoita, niin ne piti jakaa kaikille yhteisesti. Siihen aikaan kylässä kunnioitettiin tasa-arvoa.

Ahnurien nousu

Kylään tuli kerran ankea aika.  

Silloinpa muutamat kylän terheät asukkaat alkoivat silloin rähistä ja meluta.

Oli kuulemma väärin, että yhteinen omaisuus oli Isännän valvonnan alla! Isäntä oli heidän mukaansa laiska ja huono taloudenpitäjä.  He olivat tosiaan huomanneet sen, että Isäntä oli heikko; se ei tosiaan osannut puolustaa yhteistä omaisuutta eikä toisaalta halunnut suututtaa näitä repulikaaneja, joita luultiin yleisesti kunnollisiksi ihmisiksi.

Vähitellen näiden luojanluomien meluajien mekkalointi alkoi tehota. Kylä väki alkoi kääntyä siihen suuntaan, että oli periaatteellisesti väärin, että Isäntä hoiti yhteistä omaisuutta.

Se oli hirveän väärin ja naurettavaa!

Sen jälkeen nämä kylän yritteliäät kohvoijarit tajusivat aikansa koittaneen: ensimmäiseksi he ottivat – joidenkin mielestä laittomasti – käsiinsä Isännän hoitaman kiinteistömassan: puutarhat, koulut, saunan ja tanssihallin. Ne oli pystytetty yhdessä kaikki kyläläisten kanssa jo 60 vuotta sitten mutta siitä huolimatta ne luovutettiin näille omaa etuaan ajaville reippaille häseltäjille. Piti saada tuottoa. Esimerkiksi koululapsien piti maksaa siitä että he saivat tulla näiden uusahneiden omistamiin kouluun!

Sen jälkeen Isännän piti vähitellen luovuttaa kaikki pois.

Se vähäinen mikä jäi jäljelle, laitettiin osuuskuntaan – Validium yhtiöön – jonka piti sitten ilman Isäntää hoitaa kaikki liiketoimet. Isännälle ei jätetty muuta virkaa kuin jakaa vuosittain kunniamerkit näille aktiivisille kyläläisille, jotka alkoivat nyt hoitaa yhteistä omaisuutta kuten omaansa.

Ahnurien tuho

Nyt alkoikin varsinainen melskaus ja bakkanaali. Validium tuhluroi äkkirikkaan vimmalla. Se investoi reippaasti yhteisillä rahoilla näiden äänekkäiden kyläläisten firmoihin. Ja aina – mönkään meni!

Lopulta kun kaikki nämä sharlattanien liiketoimet osoittautuivat fiaskoiksi, alkoi Validium myydä kylän tärkeitä omistuksia ulkopuolisille. Esimerkiksi kylän sepän paja myytiin kenkäparista ja muutamasta hapankaalitynnyristä länsipuolen HejsanMamma-nimiselle kylälle. 

Lisää oli tiedossa; Validiumin ahkera mutta perin tohelo väki ajatteli myyvänsä koko kylän omaisuuksineen jollekkin, joka osaisi maksaa tarpeeksi suuren summan. Sopiva ostajaehdokaskin oli kuulemma jo tiedossa: raha ei haise eikä kylän tarvitsisi olla välttämättä itsenäinen.  Olisi kiva olla osa suurempaa; se olisi fantastista!

Tässä vaiheessa kyläläiset kuitenkin huomasivat suuren huijauksen. He valitsivat keskuudestaan sellaiset isännät, jotka ottivat nämä vääryydellä viedyt yhteiset omaisuudet takaisin Isännän hoitoon.

Demokratia toimi.

Hyvänä merkkinä kyläläisten sivistyneisyydestä oli se, että näitä toheloita ei kieritelty tervassa eikä höyhenissä – heidät laskettiin vapaaksi. 

Ihmeellistä kyllä nämä Validiumin maakarit ja muut äänekkäät hutelot tajusivat tehneensä väärin ja paransivat tapansa. Tasa-arvo oli taas kunniassaan. 

Sen pituinen se!

Arto Luukkanen

Järvenpää

ps. huomaatteko. Satu jossa oli onnellinen loppu ja jossa kaikki tulivat tyytyväisiksi.

 

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu