Aamuitku ja puhemiesten kurpitsatalo

Mikään ei niin piristä maanantai-aamua kuin kahden leppoisan ja hyvinvoivan herrasmiehen keskustelu televisiossa. 

Kyse on tietysti eduskunnan puhemiesten: Eero Heinäluoman (SDP) ja Pekka Ravin (Kok.) haastattelusta aamu-TV:ssä (3.2.2014).  

Eero ja Pekka rauhoittelivat kansalaisia ja totesivat, että nykyinen hallituskriisi on vain myrsky vesilasissa.  Hallituspuolueiden keskinäinen riitely lutviutuu varmasti kun päästään istumaan yhdessä: päästään varmasti oivalliseen ratkaisuun. 

Muutenkin kansalaisilla on liian negatiivinen tai näköalaton kuva tulevaisuudesta ja kansanedustajien keskuudessa velloo tappiomieliala.

Erityisesti varapuhemies Ravin esiintyminen oli liikuttavaa.

Pitäisi olla toivon polku. Pekka ihmetteli – maahanmuuttajan suulla – sitä miten me voimme niin piehtaroida pahassa olossa vaikka meillä on maa, jossa voi niin vapaasti toteuttaa itseään. Mies oli aidosti liikuttunut; puhemieheltä oli tulla kyynel pintaan kun hän yritti viestittää meille: – hei ihan totta kansalaiset – teillä on kaikki hyvin!

Kyllä siinä katsojakin liikuttui!

Näiden herrasmiesten uskomattoman itsepetoksen ja aidon vieraantumisen takia.

Ravi oli liikutuksessaan varmasti aivan tosissaan: hänen maailmanpiirissään ihminen voi vapaasti toteuttaa itseään. On urheilukerhoa, kuviokelluntakerhoa, shakkikerhoa, matkustuskerhoa…kaikenlaista tilapatatuuta ja isojen miesten ajan tuhluuta.

Kansanedustajien itsensätoteuttamisella ei ole äärtä eikä rajaa; talvella on hyvä tutustua Brasilian parlamentarismiin tai tutkia Karibian saarten demokratioiden tilaa alkaen aina paikallisten  baarien työskentelytavoista yökerhojen rutiineihin saakka. Singaporen demokratiaankin voi tutustua…mikäli vaan tokenee.

Kyllä siinä kyynel tulee simmuun! Eikö tämä riitä? Mitä vielä tarvitaan? Miksi kansalaisilla on paha olla??

Puhemiesten kurpitsatalo

Arvoisat puhemiehet! Kysyn nöyrästi. Missä kurpitsassa te oikein elätte?

Ettekö te näe kansalaisten todellista hätää ja sitä miten keskiluokka murenee käsiin?

Heinäluoman leveä tie mahdollisiin uusiin korkeuksiin näyttää varmasti selvältä sieltä Arkadianmäeltä katsoen, mutta todellisuus on tyly. Maasta häviää on hävinnyt 10 000 teollista työpaikkaa jo noin 10 vuoden ajan ja SDP:tä odottaa kääpiöityminen liberaaliseksi kansanpuolueeksi.  Suomalainen työ on nyt suuremmassa vaarassa kuin koskaan. Koko ajan tulee uusia YT-uutisia. Millä planeetalla te puhemiehet oikein elätte?

Sama koskee Ravin kokoomuspuoluetta; sen henkinen sisältö on hukassa sillä koti, uskonto ja isänmaa on jätetty hunningolle.  Pahinta on se, että puolueen mainostama menestyksen tie on nyt tukossa. Yrittäjien mitta on täysi sillä valtio on ladannut tämän väen selkään kaiken mahdollisen.   Arvoisa herra Ravi: tavallisten konservatiivien kansalaisten keskuudessa puhutaan siitä, että tämä Kataisen hallitus on nyt tiensä päässä eikä tällä sekametelikoalitiolla ole enää henkeä. Se on slyyt nyy!

Arvoisa herra Ravi: tavallisilla ihmisillä on silmissä ihan tavalliset kyyneleet!

Oikeista asioista.

Arto Luukkanen

Järvenpää

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu