Huomiseksi Suomen naisille onnea ja ruusuja!

Kun tässä parikymmentä vuotta sitten aloin käydä Venäjällä tekemässä tutkimustyötä niin törmäsin virkistävään ja miellyttävään kulttuuriseen tapaan: kansainväliseen naistenpäivään.

Venäjällä tätä päivää vietetään asiaankuuluvalla hartaudella ja suurella ryminällä. Itse tajusin juhlan mittakaavan vasta sitten, että juhlan aattona Moskovasta hävisivät yht-äkkiä kaikki ruusut ja kukat. Juhlaa edeltävänä perjantaina miehet juoksivat metrossa kukkakimput ja lahjat sylissään.

Tohinaa oli kuin meillä on joulun aatonaattona.

Venäjällä kansainvälisenä naistenpäivänä puoliso ja äiti on tsaaritar, jota juhlitaan virallisesti. Mutta ennen kaikkea epävirallisesti ja oikeasti – koko suvun kesken. Miehet pitävät silloin puheita vaimoilleen ja palvelevat keittiössä. Muutenkin tässä juhlassa säteili joka puolelta aito arvostus ja  rakkaus: puheiden takana piili kaunis ajatus siitä, että ilman näiden urheiden naisten työpanosta, huolehtimista ja rakkautta ei mikään menestyisi Venäjällä.  

Tässä asiassa me Suomessa saisimme hieman oppia venäläisistä. Me arvostamme naisia arkisesti.  

Suomalainen mentaliteetti on toisenlainen: kyllä joo – nainen ja puoliso on se luotettava ja harmaa taistelijapari. Kerran sanottu rakkaudentunnustus riittää ja eteenpäin mennään ”siittä vaan” mentaliteetilla. Täällä kyllä vietetään äitienpäivää ja juhlitaan äitejä mutta olisiko meillä tässä opittavaa idästä?

Suomalaisten naisten ylistys

Ajattelinpa sitten naisten päivän aatoksi kirjoittaa ”veretpysäyttävän” ylistyspuheen suomalaisille naisille mutta tuntuu siltä, että sormet eivät souda niin kerkeästi kuin niiden pitäisi. Mitä voisi sanoa näin naistenpäivän aattona, ettei sorru ylipuheeseen? Mitä voisi kertoa, ettei se kuullosta lässytykseltä vaan ihan oikealta elämältä.

Semmoiselta, joka on pitää paikkaansa.

Sitä voisi ehkä sanailla kukkia ja ruusuja?

Kertoa ehkä siitä miten joskus meinaa sydän pakahtua kunnioituksesta kun näkee lastenrattaita työntäviä naisia, hoitoalojen naisia; naisia politiikassa ja talouselämässä? Siitä pääsärystä joka tulee joka kerta kun tutkii palvelualan naisten palkkatietoja?  

Jos minulla olisi kuorma-autollinen ruusuja niin antaisin niitä kaikille vastaantuleville naisille niitä!

Pyydän jo kuitenkin anteeksi etukäteen, että otan puheessani esille niin tumman kansallisen muiston mutta sen kauneus on siinä, että se on totta.

Se ei lakastu.

Mutta lyhyesti ja koruttomasti: suomalainen nainen on kuin sitkeä ja uhkea petäjä, jonka juuret tuntuvat ulottuvan maailman keskipisteeseen saakka.  He eivät anna periksi eivätkä sorru kallionkaan edessä.

Ehkä vaikuttavimman historiankuvan heistä voisi maalata Napuen taistelun jälkeen vuonna 1714, helmikuun 19 pnä iltana, jolloin koko suomalainen nostoväki ja Pohjanmaan miesvoima oli tapettu viimeistä miestä myöten. 

Ruotsalainen ratsuväki oli karannut kesken taistelun ja yhteenotto kääntyi tappioksi: suomalainen jalkaväki jäi paikalleen ja se palveli loppuun saakka. Kaikki 2646 miestä. Taistelun jälkeen venäläisjoukot ja kasakat ryöstivät ja polttivat lähiseudun kyliä. Naisia raiskattiin ja kidutettiin.

Tämän kaiken hirmuisuuden jälkeen Pohjanmaan naiset raahautuivat vesikelkoillaan taistelupaikalle, jossa korpit jo lentelivät. Nämä urheat ja pelottomat naiset hakivat kuolleet miehensä ja poikansa taistelupaikalta vesikelkoilla ja ilman hevosia.

 Miehet tuotiin kotiin, pestiin ja haudattiin.

Suomalaiset naiset kestivät kaiken. Ilman juhlapuheita tai mitaleja.

Tänäänkin naiset kestävät

Tänäänkin he kestävät. He eivät jätä paikkaansa vaikka miehet ovat kokeneet samantyyppisen mutta erilaisen kohtalon kuin Iso Vihan aikana: nyt miehistä ja duunareista näyttää tulleen tässä maassa tarpeettomia.

Joka vuosi maastamme häviää 10 000 teollista työpaikkaa.

Nyt kuten silloin ennenkin naiset ovat töissä ja kotona. He lohduttavat ja kuuntelevat. He tienaavat ja pitävät perheen kasassa silloin kun miehet ovat maassa. 

Kiitos teille.

Kiitos.

Arto Luukkanen

Järvenpää

 

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu