Venäjän ”esitanssijat” ja Suomen 5. kolonna

Viides kolonna merkitsee yleiskielessä petturia, joka toimii
valtion tai organisaation sisäpuolella mutta toimii sitä vastaan tietoisesti
tai tietämättään.  

Kyseessä on armottoman kova leima. Sanan alkuperä tulee
Espanjan verisestä sisällissodasta, jossa eräs kenraali kutsui omia
kannattajiaan ”viidenneksi kolonnaksi”; samalla kun hän itse lähestyi kaupunkia
neljän kolonnan kanssa.

Ukrainan kriisi ja Suomen turvallisuuspoliittinen keskustelu
ovat antaneet tälle sanalle uudenlaisia ulottuvuuksia.

Näyttää siltä, että meidän maassamme on pieni mutta äänekäs
joukko ihmisiä, joista voisi käyttää sanaa: ”Venäjän esitanssijat” tai sivistyneemmin ”suurvallan sykofantit”. He ovat ihmisiä, jotka pyrkivät haistelemaan
tulevia poliittisia muutoksia ja mielistelemään Venäjää saadakseen valtaa ja
vaikutusmahdollisuuksia kunniansa ja periaatteittensa kustannuksella.  

Siteeraan tässä erästä kolleegaa, joka lähetti minulle
tekstiviestin (hänen luvallaan).

…olen hämmästynyt suomalaisesta keskustelusta Venäjän toimista
Krimillä. Jopa eräät toimittajat ovat hypänneet Putinin valhekelkkaan…”

Ilmiö on mielenkiintoinen.

Historiallisessa mielessä kyseinen ilmiö syntyi jo
1700-luvulla, jolloin Venäjän vaikutus iski Suuren Pohjan sodan hävinneen
Ruotsin sisä- ja ulkopolitiikkaan. Vaikutusvaltaa ostettiin avoimesti
plootuilla ja hopearuplilla. Varsinainen ”myssypuolue” syntyikin venäläisen
diplomatian toimiessa sen aktiivisena kummina.  

Sen jälkeen maassamme on aina ollut pikkuruinen joukko
ihmisiä, jotka kuten (käyttääkseni Lasse Lehtisen ilmaisua) ovat kuin herkkä rummunkalvo aina reagoineet Venäjän kulloiseenkin propaganda-rummutukseen. Riippumatta
siitä onko se ollut Venäjän todellisten etujen mukaista.

Paasikivi vai
Bobrikov?

Venäjän silmittömiä ymmärtäjiä ei saa sotkea taas niihin
reaalipoliitikkoihin, jotka käsitysten mukaan Suomen pitäisi säilyttää hyvät
suhteet itäiseen naapuriinsa. Ero on selvä kuten presidentti Juho Kusti
Paasikivi antoi päiväkirjoissaan ymmärtää. Hänen käsityksensä mukaan ”vanhasuomalaisen puolueen” ja ”bobrikovilaisuuden” välillä vallitsee
samanlainen ero kuin totuuden ja valheen välillä.   

JKP:n  päiväkirjat
paljastavat reaalipolitiikon, joka uskoi Stalinin ”tervejärkisyyteen” ja
siihen, että molempien maiden edut perustuivat rauhaan ja yhteisiin
etuihin.  Paasikivi näki aivan kristallinkirkkaana
sen miten vuosina 1933-1939 Saksan aloittama dynaaminen voimapolitiikka tulisi
johtamaan sotaan. Monet ”järkevämmät poliitikot” kuten esimerkiksi Väinö Tanner
eivät voineet uskoa ihmiskunnan olevan niin järjetön.

Kyse ei ollut kuitenkaan pessimismistä vaan
kauaskatseisuudesta: Saksa lähti sotaseikkailujen tielle ja veti siihen mukaan
myös Neuvostoliiton.  Neuvostoliitto taas
rikkoi kaksinkertaiset sopimukset ja hyökkäsi Suomeen. JKP mietiskeli joskus
myös sitä mahdollisuutta jos talvisotaa ei olisi tullut – silloin ei olisi ollut
jatkosotaakaan ja sen kärsimyksiä.

Miten erilainen meidän maamme historia olisi silloin ollut!
Suhde Venäjään olisi epäilemättä ollut mutkattomampi ja parempi.

Vaikka JKP uskoi hyviin ja ystävällisiin suhteisiin
Neuvostoliiton tai Venäjän kanssa, ei hänellä riittänyt vähäisessäkään määrin ymmärrystä
Neuvostoliiton suomalaisille sykofanteille. Presidentin mielisana oli tässä kohtaa
”hirmuista!” tarkoittaen sitä, että kyse oli valheesta, jonka vallassa nämä
myötäjuoksijat, sykofantit ja ymmärtäjät olivat.

Miten brysselaatista
tulee oikea moskovaatti?

Mikä sitten tekee sykofantin?

Miksi ihminen haluaa unohtaa pettää oman maansa ja alistua
periaatteettomasti kumartamaan vierasta?

Entä voiko toimeksiantaja edes ikinä
uskoa tai luottaa tällaiseen henkilöön, joka on pettänyt maansa? Eikö sellainen
ihminen ole valmis aina uusiin takinkäännöksiin – pelaamaan konjunktuuri-nimistä
peliä? 

En usko, että rehelliset
venäläiset ikinä kunnioittavat sydämessään tällaista. Käsittelin tätä asiaa
kirjallisesti romaanissani ”Suojelusenkeli” (Paasilinna).  

Suomalaisen takinkääntö-sinfonian preludi soitettiin
1990-luvulla kun maamme liittyi EU-imperiumiin. 
Monet entiset vasemmistolaiset, myötäjuoksijat, kulttuurisuhut,
resutoimittajat ja taistolaiset löysivät itsestään brysselaatin. Nyt sitten
tästä brysselaatista on kohta puolin kuoriutumassa reipas ja pirteä moskovaatti: on
haisteltu tuulia, kaduttu entisiä syntejä ja nyt ollaan joukolla orientoitumassa
siihen, että maamme joutunee taas protektoraatiksi.

Kansa ei ymmärrä
valhetta!

Suurin osa maamme kansasta ei kuitenkin halua tätä vaan on
sydämessään valmis vastustamaan sitä. Krimin kansanäänestyksen normein: maamme
suvereenisuutta ja hyviä suhteita joka puolelle kannattaa 123% maamme kansasta.
Valhe ei ikipäivänä mene tämän kansan kurkusta alas.

Näin vain on ja kaikki nämä myötäjuoksijoiden sankarilliset
ponnistelut ovat turhia. Totuudesta ja suomalaisesta elämänmuodosta ollaan
valmiita maksamaan.

Kuten eräs kirjailija kerran totesi: ”täällä asut Suomen
heimo”. Me emme juokse minnekkään.

Иди и смотри!

Arto Luukkanen

Järvenpää

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu