Älä ruoki Ylikansallista Hajaannusta!

Samaan aikaan kun maamme eduskunta valmistautuu suureen miehuuskokeeseensa – rankaisemaan lapsiperheitä ja vielä puolustamaan tehtyä rötöstä – valmistautuu Kansallinen kokoomus valitsemaan itselleen uutta puheenjohtajaa ja samalla maan pääministeriä.

***

Katainen ilmoitti viime viikolla jättävänsä tehtävänsä ja siirtyvänsä Eurooppaan.  Kansainvälinen maailma kuulemma imaisi mukanaan.  

Se on hänen mukaansa jumalattoman palkitsevaa.

Yleinen reaktio oli tyrmistyttävä. Sen sijaan, että olisi kyselty sitä miksi hän jättää tehtävänsä kesken, suitsutettiinkin tätä yllättävää lähtöä kuin merkittävää olympiavoittoa.

Sen sijaan, että kriittinen media olisi kyseenalaistanut lähtevän pääministerin arvostuksia ja kansainvälisyyden priorisoivaa arvomaailmaa, hoilotti YLE ylistystä tehtävänsä kesken jättävälle ministerille.

Onko tämä valtiollisen tervahöyrymme kipparointi todella niin kurja juttu? Eikö vielä pari vuotta sitten kaikki ollut niin fantastista?  

Tilanne on mielenkiintoinen. Niin mielenkiintoinen, että ulkopuolisen on nyt vienosti muistutettava, minkälainen puolue Kokoomus voisi olla ja miltä se todellisuudessa näyttää olevan tämän eron myötä. 

Kaikella kunnioituksella – Kokoomus näyttää näiden luuseri-lopareiden myötä olevan nyt timangien nautiskelijoiden, itseään etsivien haaveilijoiden ja maailmalta arvostusta etsivien pyrkyreiden puolue. Ei kansallinen kokoomus vaan ylikansallinen hajaannus.

Kuitenkin – tiedän, että se ei ole sitä. Siellä on paljon hyviä, konservatiivisen arvomaailman omaavia ihmisiä, joilla on sydän ja moraali paikallaan. Joille isänmaan etu on tärkein ja jotka arvostavat hyvin ja
loppuun asti hoidettuja tehtäviä.

Sillä tavalla kuin aikoinaan meille opetettiin. 

Kaunis Kokoomus?

Kataisen luopuminen tehtävistään johti siihen, että kokoomuspuolue joutuu valitsemaan maan pääministerin toukokuussa 2014. Se on vaativa tehtävä. Minkälainen puolue ja minkälaiset ihmiset tekevät tämän tärkeän valinnan?

***

Vuonna 1918 perustettu Kansallinen kokoomus luotiin alun perin vakaan hallitusvallan turvaamiseksi. Silloin perustajina olivat lujaa monarkiaa ja kansallista projektia ajaneet nuorsuomalaiset, fennomaanit, vanhasuomalaiset ja maalaisten kansanpuolueen kannattajat. 

Puolueen arvopohja seisoi alun perin iskulauseen ”koti, uskonto ja isänmaa” pohjalla mutta vähitellen näiden konservatiivien vaatimusten lisäksi siihen liitettiin myös liberaaleja vaatimuksia; vapauden,
demokratian, sivistyksen ja tasa-arvon aineksia.

Puolue seisoi ennen muinoin myös vankkumatta omistusoikeuden ja länsimaisten yksilönvapauksien puolella. Siitä tulikin liike-elämän oma puolue.

Toisen maailmansodan jälkeen Kokoomus pysyi pitkään vallan marginaalissa.

Ne, jotka ovat eläneet kyllin kauan, muistavat vielä miten kurjassa paitsiossa puolue silloin rahjusti eteenpäin. Ei sisäisesti – vaan ulkoisesti. Aikoinaan 1970-ja 1980-lukujen aatteellisessa ilmapiirissä vaati
paljon sanoa olevansa porvarillisesti ja konservatiivisesti ajatteleva – kuitenkin tervejärkinen ihminen

Oli määittävä mustana lampaana. Kokoomusta ei otettu hallitukseen vaikka eduskuntavaaleissa se sai suuria vaalivoittoja.  Sen oli myös taisteltava idänkorttia ja ”yleisiä syitä” vastaan aina vuoteen 1987 saakka.  Hallituksen ovet avautuivat vasta sitten kun puolue uudisti itseään, meni täysin palkein UKK:n puolelle ja omaksui vapauden ja suvaitsevaisuuden arvoja. 

ruma kokoomus?

Pelkkien virallisten ideologioiden perusteella Kokoomus onkin ”kaunis puolue”. Sen maineluettelo on komea: puolueen idänsuhteiden suurena luojana oli Juho-Kusti Paasikivi. Sen ideologisina ja moraalisina johtajina toimivat aikoinaan Hugo Suolahti, P.E. Svinhufvud, Juha Rihtniemi ja Harri Holkeri.

Kaikki kansakunnan pilareita.

Puolueesta on löytynyt myös järkyttävän joustavia ja pitkälle tähynneitä aatteen venyttäjiä; remonttimiehiä, jotka halusivat muuttaa puolueen identiteettiä niin, että siitä tulisi hallituskelpoisempi.  Siinä uhrattiin sielu yhteiselle asialle. Puolueessa on myös paljon ahkeria työmyyriä kuten Ben Zyskowicz ja Ilkka Kanerva. Uskokaa pois – ulkoministerinä hän oli eräs tehokkaimmista!  

Ja naiset vaikenivat…

Entä sitten Kokoomuksen naiset, joiden rooli ja merkitys puolueelle on korvaamaton?

Kokoomus seisoo ja kaatuu naisten mukana. Leijonanosa puolueen saamasta kannatuksesta tulee naisilta, joiden sosiaalinen asema tai palkka ei suinkaan ole mitenkään korkea. Se, että kokoomus on maan suurin puolue nojaa näiden epäitsekkäiden naisten ääniin ja ankaraan työmäärään niin puolueen sisällä kuin sen ulkopuolella.

Näkyykö tämä kuitenkaan johtajistossa?

Näyttää siltä, että Kokoomuksen naisilla ei ole yläpuolellaan lasikattoa vaan ihan rehellinen isojen miesten muuri, joka on aivan huomaamatta estänyt naisen tulemisen puolueen puheenjohtajaksi.

Kyllä – kahvia kaatamaan ja sihteeriksi naiset ovat erinomaisia!

Ehkä myös puoluekoneiston huipulle jos he ovat ns. hyviä jätkiä; pitää osata kiroilla kuin turkkilainen ja sadatella kuin varpaansa poikki sahannut taksikuski.  

Mutta ei siihen tärkeään puoluejohtajan virkaan – ei ei…tytöt..ei vielä!

Parasta on se, että nämä ovat niin näyrän tottelevaisia”…Miksi ihmeessä hyppäisin toisenlaiseen
tehtävään, kun minulla on nyt kokoomuksen paras duuni?”

Tarvittaisiinko muita puolueita kuin Kokoomus?

Ei. Periaatteessa. Tähän maahan ei itse asiassa tarvittaisi minkäänlaista ns. ”protestipuoluetta” jos Kokoomus olisi sitä mitä sen aatteellinen pohja ja sen parhaat johtajat edustivat. Jos Kokoomus olisi todella Kansallinen ja Kokoomus.

Mutta se ei ole sitä.

Pääministerin Kataisen lähtö kesken toimiensa ja valtakunnan ruorin jättäminen miehittämättä kertoo siitä, että se entinen aate ei vie eikä kannata – tosipaikan tullen.

Se kertoo siitä, että puolueen aate ja sen käytännön toiminta eivät enää soi yhteen.  Kukaan ei halua äänestää itsekästä, hedonistista ja vähät tästä Suomesta välittävää rumaa Kokoomusta?

Mikä auttaisi?

Kuten ihmiselämässä – vastoinkäymiset kasvattavat. Ehkä pieni respiitti vallan kammarien ulkopuolella auttaisi löytämään puolueen sen todellisen identiteetin? Se tosin veisi kaikki perässähiihtäjät ja opportunistit muualle, mutta isänmaan kannalta todellisten konservatiivisten arvojen ja ”oman sielun
etsintä” voisi olla tervehdyttävä kokemus? Sinne, sinne…

Arto Luukkanen

Järvenpää