Kun SDP:n lippu hylättiin eikä hiki enää haissut?

Luin eilen innolla erästä länsiafrikkalaisten kansansatuja antologiaa. Selostan erästä siinä olevaa gambialaista satua näin ulkomuistista. Saattaa olla, että minulla ei ole aivan selvää muistikuvaa mutta…rapatessa roiskuu…

***

Kuten hyvin tiedetään, Gambian rannikoilla on myrskyisiä ja sumuisia vesiä, joiden läpi purjehtiminen vaatii merimiestaitoa ja kosolti hyvää onnea.  Vielä muinoin monet tuhannet merenkulkijat hukkuivat surkeasti siksi ettei rannikoilla ollut merimerkkejä eikä laivoissa ollut pelastusveneitä. 

Kävipä niin, että eräät armeliaat sielut päättivät kerran pystyttää ison lipun niemimaan korkeimmalle kukkulalle – merimerkiksi. Lippu ei ollut häävin näköinen mutta kaikki merenkulkijat ymmärsivät, että se oli tarkoitettu tavallisille ihmisille hädän hetkellä. Sen viesti meni jotenkin näin: ”täältä tulee apua tavallisille ihmisille!

Tämän haalistuneen lipun ympärille perustettiin sitten meripelastusseura (Gambian kielellä muistaakseni ”Sudjakoide Dallaajie Pulja – SDP”) ja rannalle kerättiin kovalla työllä muutamia soutuveneitä helpottamaan ihmisten pelastamista aalloista.

SDP: stä tuli hyvin suosittu sillä tavalliset merenkulkijat tiesivät, että nämä rohkelikot vaaransivat henkensä kaikkien puolesta. Laivanvarustajat sen sijaan vihasivat sitä liikettä, sillä SDP pakotti nämä ostamaan pelastusveneitä ja paikkaamaan omia hajoavia laivojaan. Viha ja halveksunta näkyi kaikessa: SDP:n väkeä paiskattiin joskus vankilaan. Joskus näitä paremman merenkulun puolesta taistelevia parjattiin laivavarustajien savumerkeissä aivan silmittömästi. Tämä kaikki lisäsi SDP:n suosiota: liikkeen marttyyrit saivat runsaasti myötätuntoa.

Kun hiki ei enää haissut

Vähitellen SDP:n merkitys kasvoi. Sen meripelastusasemat tulivat ylellisemmiksi. Niistä tuli hienoja palatseja.

SDP myös rikastui.

Liikkeen pelastuslaivat kasvoivat ja niitä hinattiin kuivatelakalle lakattaviksi ja puunattaviksi.  Ne olivat niin upeita, että niitä oli itse asiassa harmi raijata vesille likaantumaan.  Lopulta se muinainen haalistunut lippu jätettiin vähemmälle huomiolle eikä sen ympärillä enää vilissyt valppaita meripelastajia.

Sitten eräänä päivänä se tapahtui. SDP:ssä ei haissut enää hiki.

Se näkyi siinä, että SDP ei enää välittänyt lähteä vesille pelastustöihin. Laivavarustajat tajusivat sen heti ja palkkasivat laivoihinsa nigerialaisia, guinea-bissaolaisia ja norsunluurannikon väkeä, jolle ei tarvinnut maksaa palkkaa eikä ostaa enää pelastusveneitä. Gambialaisilla merimiehillä ei ollut mitään sitä vastaan, että he saivat ulkomaalaisia tovereita mukaan. Kaikki ihmiset olivat heidän mukaansa tasa-arvoisia. Näille uusille piti kuitenkin maksaa sama palkka ja pelastusveneitä ei saanut unohtaa. SDP ei kuitenkaan lotkauttanut korvaansa näille tavallisten ihmisten valituksille. Eipä ollut aikaa tuhrata aikaa näiden merimiesluusereiden kanssa!

Näin tavallisten ihmisten hätä unohtui. Lopulta se vanha lippu hylättiin ja se jäi itsekseen rannalle.

Valtataistelu ja SDP:n loppu

Laivanvarustajat riemastuivat ja tajusivat välittömästi sen, että lippu oli hylätty.  He alkoivat ovelasti hymyillen selittää, että vastakohtaisuuksien aika oli ohitse ja että he edustivat nyt tavallisia merenkulkijoita.  Lippu ei kuitenkaan kelvannut, sillä se edusti heille ikäviä muistoja. Itseasiassa he olisivat halunneet polttaa koko lipun mutta he eivät enää löytäneet sitä. Se oli hävinnyt.

Lipun oli pelastanut joukko tavallisia ihmisiä, joille se lipun sanoma kelpasi. He myös kohtelivat kunnioittavasti sitä, vaikka se ei ollut heidän omansa.

Kaikesta huolimatta lipun sanoman unohtaneessa SDP:ssä käytiin katkeraa valtataistelua.  Vastakkain oli kaksi hyvää ja lupsakkata elämää viettänyttä kelpo ihmistä, jotka taistelivat vallasta. Ensimmäisen mukaan oli vain kuljettava laivavarustajien kanssa, sillä näillä oli rahaa.

Toisen mukaan taas oli perustettava ”Juttutuvastan” niminen riemuvaltio, jossa kaikkien laivojen pohjaluukut avattaisiin; sitten alkaisi ilon aika. Ajatuksen keksineet ideologiset hurlumhei-vekkulit olivat todistaneet tämän piirtelemällä papereihin väriliiduilla kukkia, mehiläisiä ja tulevaisuuden ideapapereita. 

Nämä kaksi hyvinvoivaa (ja ihmeesti myös toisiaan muistuttavaa) kunnon johtajaa kilpailivat sen verran katkerasti ja raskaasti, että SDP jakaantui ensin kahteen osaan.

Toisen siiven nimeksi tuli ”Vastuuta kantaen laivavarustajien kanssa” ja toisen nimeksi tuli taas ”Vanhoja luita nakerrellen ja tosiasioita väistäen hamaan loppuun saakka”.

Nämä kaksi laitaa jakaantuivat pian erilaisiin fraktioihin ja kaikki omaa etuaan ajavat huijarit perustivat alaosastojaan. Oli niin paljon jaettavaa: kelohonkamökkejä, saunoja, huvikeskuksia, ravintoloita.

Lopulta sitten SDP kuoli. Se haudattiin.

Kun kaikki oli myyty, ryöstetty ja viety niin rannalla oli vain edellä mainittuja tavallisia ihmisiä, jotka olivat pystyttäneet oman lippunsa rannalle. Tämän joukon sanoma oli varsin samanlainen: tavallisia ihmisiä piti auttaa. Se vanha SDP:n lippu oli kuitenkin laskettu alas mutta asetettu kunniapaikalle siksi, että nämä uudet tulokkaat arvostivat menneiden sukupolvien pyyteetöntä ja kovaa työtä.  He halusivat puolustaa sitä ja niitä hyviä arvoja, joita tässä SDP:ssä oli ollut.

Nämä uudet ihmiset olivat myös ymmärtäneet sen lipun perussanoman: oli pelkäämättä puolustettava ihmisiä ja arkailematta tehdä työtä paremman puolesta.

Ps. Pyydän lukijoilta anteeksi mahdollisia epätarkkuuksia gambialaisessa sadussa. Ehkäpä tulkitsijan hyvää tarkoittava motiivi on syynä tähän. 

Arto Luukkanen

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu