Isänmaa on vaarassa!

UPI:n johtajan Teija Tiilikaisen mukaan Ukrainan kriisi on mullistanut Suomen ulkopolitiikan (8.6.2014).

Teijan mukaan ”Venäjä paljasti suomalaisille aivan uudet kasvot”.  Lainaan suoraan: ”…ollaan taitekohdassa. Tilanne on ainutkertainen. Lajissaan tällaista konfliktia ei ole ollut aiemmin”.

Tiilikaisen lausunto on paljastavampi kuin hän ymmärtääkään.

Ukrainan kriisi on tosiaan paljastanut faktojen oikean laidan mutta Venäjän uusia kasvoja se ei ole paljastanut – ne ovat olleet näkyvissä paljon aikaisemmin. Kyse on Tiilikaisen historiattomuudesta; historiassa valtiot toimivat ”Staatsräson’in mukaan ts. valtionetujen mukaan ja Venäjä (kuten muutkin suurvallat) on käyttänyt väkivaltaa sen naapurialueita vastaan aikaisemminkin.

Tässä ei ole mitään uutta mutta tietenkin jos maailma on luotu eilen tai viimeistään toissapäivänä niin Venäjän toiminta voi tulla yllätyksenä.

Tiilikaisen lausunto oli todellisuudessa suomalaisen ns. poliittisen tutkimuksen ja Venäjä-tutkimuksen kapitulaatio-ilmoitus. Tiilikainen nosti tietämättään ylös valkoisen lipun ja heilutti sitä hereästi hymyillen sen merkiksi, että Venäjän kimpussa häärivät suomalaiset tutkimuslaitokset ovat nyt älyllisessä umpikujassa.

Juho-Kusti Paasikivi käytti omissa päiväkirjoissaan tästä ulkopolitiikan todellisuuspakoisesta itseymmärryksestä omaa suorasukaista termiään.  Hänen mukaansa suomalaisen ulkopolitiikan heikkous oli siinä, että sitä ei johdettu päällä vaan takapuolella.   

Kun haluttaisiin niin kovasti että Venäjä on kiva!

Syy on yksinkertainen. Jotkut tutkijat kuin poliitikotkin ovat luoneet oman harhaisen maailmansa, jossa Venäjä ei esiinny sellaisena kuin se on, vaan sellaisena kuin sen haluttaisiin olevan.  Meille niin elintärkeään asiaan on sekoitettu omia poliittisia intohimoja ja toiveita. 

Kyse on ollut ennen kaikkea historiantuntemuksen ja tutkimuksen pinnallisuudesta: on ollut paljon seksikkäämpää tutkia Venäjän kansalaisyhteiskunnan (sic??) kasvua kuin esimerkiksi historiaa.  Poliitikoille ja median edustajille ”toivioretki Venäjä” on ollut paljon mieluisampi lähtökohta kuin ”realiteettien Venäjä”.

Venäjän ”uusien kasvojen” ilmestyminen tapahtui jo vuonna 2000 kun uusi ”sekurokratia” ts. turvallisuuskoneiston miesten valta ilmestyi demokraattisen Venäjän tuhkasta. Todellisuuden kieltäminen oli silloinkin päivä sana. Esimerkiksi Helsingin Sanomien päätoimittaja Erkki Pennanen uhrasi peräti kaksi pääkirjoitusta tuomitakseen silloiset huomioni Venäjän poliittisesta muutoksesta.  Silloin Putin vaikutti olevan vielä suuri mahdollisuus ja poliittisesti sukkelat median jäsenet olivat hurmaantuneita uudesta johtajasta.  Hurmio kuitenkin laantui ja jo vuonna 2008 Georgian sodan yhteydessä pelästyttiin kovasti.

Nyt vuonna 2014 ollaan jo paniikissa.

Kuten Juho-Kusti Paasikivi totesi omissa päiväkirjoissaan asiasta seuraavaa:

Suomen ulkopolitiikka on ollut koko itsenäisyyden ajan meidän heikoin kohtamme. Ja ulkoministereinä on ollut jotenkin koko ajan ruotsinkielisiä. Suomen kansa, puhui se suomea tai ruotsia, ei näytä olevan mikään lahjakas kansa…”

Ns. Venäjä-tutkimuksen alennustila

Paasikiven tuomion ja suomalaisten edistyksellisten tutkijoiden haavekuvat voisi vaikka vahvistaa seuraavien esimerkkien avulla:

Esimerkiksi tutkimusjohtaja ja professori Markku Kangaspuro notoorisesta Aleksanteri-Instituutista oli 27.helmikuuta 2014 sitä mieltä, että Krimin ”valtaajat reagoivat sekä Venäjän aloittamaan sotaharjoitukseen että siihen, että ukrainalaiset radikaalivoimat ovat viime päivinä tyhjentäneet ja ottaneet haltuunsa erilaisia hallintorakennuksia alueella…”. Kyse oli siis vain reaktiosta. 

Usko Venäjän hyvyyteen ei järkkynyt myöhemminkään. Esimerkiksi 17. 3 hän oli sitä mieltä, että Krimiä välttämättä liitetä Venäjään.  Samoin 19.3. 2014 hän oli aivan varma siitä, ettei Venäjä liittäisi Krimiä siihen tai ettei siihen liitettäisi muita alueita Krimin niemimaan lisäksi”.  Kangaspuro perusteli näkemystään talous- ja järkisyistä.

Tässä vielä in extenso: ”Pikemminkin voi sanoa, että jos Venäjällä olisi ollut jokin suuri suunnitelma vanhan imperiumin ja Neuvostoliiton palauttamisesta, ja että sitä olisi rakennettu jo vuosia, niin kuin jotkut ovat väittäneet, niin eihän tässä ole mitään järkeä, että he olisivat poistaneet vipuvarren Viron suuntaan, luoda painetta ja aiheuttaa kriisin…” ”  Hänen mukaansa kriisistä vastuussa kaikesta oli tietenkin Nato, joka olisi pitänyt lopettaa kylmän sodan jälkeen (”Suuri Venäjä-ilta” 15.4.2014, Yle 2).

Näissä kommenteissa näkyi ennen kaikkea lapsenomainen usko Venäjän kansalaisyhteiskunnan kehitykseen, Venäjän ihanuuteen ja hyvyyteen aina sekä se, että kaiken pahan takana on Nato ja länsi. Tämä ”faktofiktiodismin” ja jonkinlaisen poliittisen pilgrimismin välinen sekoitus naamioitiin sitten tieteen savuverholla. Kaiken takana oli myös innokas halu toimia vallan ”neuvonantaja” tai antaa hyviä neuvoja siitä, että Venäjää pitää aina kuunnella.

Entä sitten suomalaisen idäntutkimuksen kansainvälinen huippukärki: Aleksanteri-instituutin johtaja, professori Markku Kivinen?

Hänen mukaansa Venäjä on ajanut Itä-Ukrainassa ”federalismin linjaa”.  Janukovitš oli myös valittu rehellisesti joten oli selvä että ” niin hän ei varmasti nyt luovu niin kuin oranssin vallankumouksen aikana…”.   Toisaalta ennen Krimin miehitystä hän oli varma, että Venäjä ”Venäjä pyrkii neuvotteluratkaisuun”. Samoin kun Kiovassa Euromaidan vallankumous eteni 20 helmikuuta 2014 oli johtaja Kivinen sitä mieltä, että kyseessä ei ole sisällissota vaan poliisin ja mielenosoittajien välinen konflikti. (http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/live-klo-13–mita-ukrainassa-tapahtuu-seuraavaksi-/2815028). Näitä esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon eikä niitä viitsi tähän kirjoittaa lisää. Ainoastaan yksi sana: myötähäpeä!

Suomalaisten poliitikkojen lasten ristiretki

Tämä ”toivioretkeläisyys” ei ole pelkästään joidenkin ”tutkijoiden” ongelma. Esimerkiksi maamme pääministeri ilmoitti samalla viikolla kun kun erosi, että maamme ei kestä (Venäjän) painostusta ja että siksi Suomen olisi suunnattava Natoon yhdessä Ruotsin kanssa. Venäjällä tämä epäilemättä tulkittiin merkiksi maamme eliitin defaismista ts. tappiomielialasta. Jo ennen kuin mitään painostusta on tullut. Presidentti Sauli Niinistö taas oli 9.6 haastattelussa sitä mieltä, että Suomen puolustuspolitiikka ei ole riittävä mutta että EU:sta epäilemättä tulisi meille apua. Miten ihmeessä EU voisi meitä auttaa sotilaallisesti kun se ei kykene edes yhteiseen poliittiseen toimintaan? Missä tralleraa-maailmassa nämä meidän poliitikkomme elävät?

JKP:n tuomio tämän laatuisesta poliittisesta toivioretkeilystä oli selvä:

jag fattar icke just så snart

men det är så underbart

hur efterråd blir allting mig så klart…”

”En oivalla niin sukkelaan,

vaan on se kyllä ihanaa,

kun jälkikäteen tajuaa…” (käännös kirjoittajan.)

Isänmaa on vaarassa!

Ukrainan kriisi on oikeastaan alleviivannut sitä toivottomuutta ja neuvottomuutta, joka vallitsee poliitikkojen keskuudessa. Toisaalta, meille on syntynyt Naton perään haikailevien joukkue, joka uskoo, että kun siihen liitytään ovat kaikki huolemme kuin poispyyhkäistyt. Sitten se taivas aukeaa ja Venäjä pelkää meitä. Jihuu!

Toisaalta, Venäjän käynnistämä disinformaatiosota on sikiöittänyt tänne omia partisaanejaan, jotka kiihottavat kansaa Natoa vastaan. Venäjä taas itse pallottelee uhkausten ja mairitteluiden välillä; ja sieltä vaeltavat erilaiset itse-itsensä nimittäneet emissaarit puhuvat mielellään Kremlin nimissä.

Poliitikkojen keskuudessa oleva heikkous taas ikään kuin houkuttelee Venäjää testaamaan lisää maamme poliittisen eliitin heikkoutta. Kuten Lenin kerran totesi asiasta: vihollista pitää tunnustella pistimillä!

Tavallinen kansa on tästä voimattomuudesta ja älyllisestä hoipertelusta ihmeissään. Mihin uskoa kun itse ylipäällikkö ei ole uskottavan puolustuksen kannalla ja samaan aikaan poliitikot lepertelevät itsestäänselvyyksiä, kiertelevät tosiasioita ja paasaavat omia toiveuniaan?

Kuten usein ennenkin: ainoa toivo tässä on meissä itsessämme. Suomen kansan on itse siirrettävä reippaasti romukoppaan ja historian jätelavalle kaikki ne poliitikot, jotka eivät ole kyenneet näkemään suurta naapuriamme sellaisena kuin se on. Se on mahdollista viimeistään vuonna 2015.

Realismia ja tietoa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan! Haaveilijat lomalle tai pakosalle Ruotsiin!

Arto Luukkanen

Järvenpää  

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu