”Minulla tämä työelämärääkki on pian ohitse…”

Koiran ulkoiluttaminen on sipakkata hommaa.

Siinä saa itsekin liikuntaa ja tapaa joskus toisia ”koiraihmisiä”.

Ja tietysti: mikään ei ole hupaisampaa kun katsella koirien resuamista ja telmimistä. Ehkäpä meidän ihmistenkin pitäisi olla samalla tavalla välittömiä ja rentoja?

Eräs tällainen kävelytys jäi mieleen. Kävelin äsken Järvenpään Mankalan lähimetsien tienoilla ja näinpä kaksi harvinaisennäköistä labradoria. Juttelin sitten niitä ulkoiluttaneen miehen kanssa ja keskustelu sousi vähitellen vakaville vesille.

Hän kertoi joutuneensa YT-neuvotteluihin.

Turha ihminen? – Ei ikinä!

Mitäpä siihen osaa muuta sanoa kuin sen, että on pahoillaan ja että toivottavasti tämä on vain väärä hälytys.

Vastaus pysäytti minut siihen paikalleni. Mies ei ollut pahoillaan (!) ; kertoi vain sarkastisesti että hänen puolisollaan oli ollut juuri YT-neuvottelut.  Mitään syytä huoleen ei kuitenkaan ollut vaikka antaisivatkin lopputilin. Pettynyt kommentti yllätti:

”Minulla tämä työelämärääkki on pian ohitse…”

Mies kertoi olevansa pian 60 ja että hän sinnittelisi vielä päivärahoilla ja menisi pian eläkeputkeen.

**

Vastaus tosiaan pysäytti.

Ymmärrän täysin tämän miehen reaktion ja mieliharmin. Ihminen ei ole kone, jonka töpseli voidaan ottaa vain seinästä. Hänellä olisi vielä monta vuotta mahdollisuutta tehdä tuottavaa työtä itselleen ja yhteiskunnalle – maksaa veroja ja tienata eläkettä. Nyt tämä vallitseva taloudellinen tilanne on johtanut siihen, että täysin hyödyllisiä ihmisiä heitetään siekailematta ulos.

Montako enkeliä voi tanssia neulankärjellä?

Samaan aikaan meidän AY-johtajamme ja päätyönantajamme keskustelevat jostakin sellaisesta, jolla ei näytä olevan mitään liitekohtaa meidän elämäämme.

He aikovat pidentää työuria. Neuvottelut ovat kovia ja joskus pitää ihan pitää taukoa. Uhuh…voihan dibeliduu.

Vaikuttaa aivan siltä, kun nämä suuremmoiset turhakkeet eläisivät jossain astraalimaailmassa – Väinämöisen ja Joukahaisen voimakentissä.  He touhottavat yhtä tärkeinä kuin erään muinaisen kirkolliskokouksen pappismiehet, jotka väittelivät pitkään siitä kuinka monta enkeliä voi tanssia neulankärjellä.

Kansalaisia lohduttanee se riemukas evankeliumi, että nämä meidän suurikokoiset työpomomme viettävät kahvi- ja kampaviineriorgioita aiheesta: hivutetaanko eläkeikää ylöspäin? Perusteena on kuulemma "keskimäärin odotettavissa olevan eliniän nousu".

Missä maailmassa nämä ihmiset elävät? Mistä näitä senttejä tulee?

**

Oikea kysymys Suomessa kuuluu: onko meillä työtä ylipäätä jäljellä? Isänmaamme on nyt parhaillaan ennennäkemättömässä vapaan pudotuksen tilassa koska vientiteollisuus ei myy. Euro on liian vahva. Hallitus on heikko eikä näe eteen – eikä taaksepäin. Vanhat väsyneet puliveivaukset hallitsevat Stubbin ja Rinteen väliaikaishallituksessa.

Tässä alussa mainitsemani mies olisi epäilemättä ollut halukas työhön mutta taloudellinen tilanne on tuominnut hänet loppuelinkautiseen työttömyyteen.  En usko, että hän halusi tätä.

Ihminen kuolee toivon puutteeseen

Samoin puheet eliniän kasvusta ovat täysin hyllyvällä suolla. Luin tässä juuri erinomaisen Masha Gessenin artikkelin siitä miksi Venäjällä ihmiset kuolevat ja miksi keskimääräinen elinikä laskee  (http://www.nybooks.com/blogs/nyrblog/2014/sep/02/dying-russians/). Siinä todettiin, että venäläiset eivät suinkaan kuole pelkästään alkoholiin tai rasvaisiin ruokiin vaan ennen kaikkea ”toivon puutteeseen”.

Meillä on ilmeisesti edessämme samanlainen kohtalo. Tämä katajainen kansa, tämä nälkävuodet ja Iso-Vihat kärsinyt kansa kuolee kohta toivon puutteeseen.

Johtajiemme pitäisi kiireesti palata tulevaisuuteen ja kasvuun; luoda tälle maalle uutta alkua ja toivoa!

Havuja ja toivoa – keles!

Arto Luukkanen

Järvenpää