Sana Soukolasta ja fariseuksista

Sana Soukolasta ja fariseuksista

Suomi on hyvä maa.

Meillä on kuitenkin monenlaisia erikoisuuksia julkisen vallan kiemuroissa. Eräs niistä liittyy siihen, että tsaristis-byrokraattinen virkakoneistomme ei suinkaan ole kiinnostunut asioiden sisällöstä vaan muodosta.

Hyvänä esimerkkinä tästä voisi ottaa pääministeri Anneli Jäätteenmäen syrjäytyksen vuoden 2003 eduskuntavaalien jälkeen. Naispääministeri kompastui muutaman kuukauden jälkeen kabinettien hämärissä kudottuihin hämähäkinverkkoihin.

Tässä prosessissa tai kuten jotkut uskovat – ohjatussa vallankaappauksessa – kysymys syyllisyydestä muuttui kummallisella tavalla. Enää ei puhuttu siitä mitä entinen pääministeri lupasi toisen valtion edustajalle vastoin maan yleistä ulkopolitiikkaa (ja sitoi maamme kaukaiseen sotaan) vaan siitä, että uusi pääministeri sai salaisia tietoja ennen vaaleja.

Asia kääntyi kummallisella tavalla. Vanha pääministeri ei suinkaan joutunut valtakunnan oikeuteen epäiltynä siitä, että olisi anastanut eduskunnalle kuuluvaa valtaa päättää sodasta tai rauhasta vaan nyt etsittiin sitä onnetonta, joka oli vuotanut. Kuka oli vasikka? Kuka kieli? Ajojahdin todellisena kohteena oli harvinaista riistaa: istuva pääministeri.

Syyllisyys oli langetettu aikaisemmin ja tämän jälkeen kuuliainen suomalainen poliisi etsi vallanpitäjien puolesta syyllisen. Sen jälkeen tottelevainen ja arka media langetti tälle mustan-pekan. Tämä syyllisyyden kautta iskettiin sitten vaaleilla valittuun pääministeriin ja murskattiin kansan ilmaisema tahto. Kabinetti oli voimakkaampi kuin vaaleissa saavutettu voitto. Pelottavinta on se, että tässä vaiheessa ei enää kysytty mitä on tehty vaan sitä kuka on tehnyt. Naispääministerin miestoverit pakenivat pakokauhun vallassa eivätkä puolustaneet omaansa.

Vietettiin suomalaisen kansanvallan synkkiä hetkiä.

Soukkalan synti?

Eilen välikysymyskeskustelussa Soukolan tapauksessa ko. henkilö erehtyi mainitsemaan omassa virka-asemassaan saamiaan tietoja.

Se oli virhe. Niin ei olisi saanut tapahtua.

Tämä häly vei median huomion kuitenkin pois siitä tärkeimmästä: poliisin riittämättömistä voimavaroista ja siitä onko ne suunnattu tasa-arvoisesti.

Lain, tasa-arvon periaatteen ja Jumalan edessä kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaisella Suomen kansalaisilla on oikeus fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen. Tämä koskee niin pääministeriä kuin yksinhuoltajaa, aikuista kansanedustajaa kuin myös koulussa kiusatuksi tullutta lasta.

Kiista vei huomion pois siitä, että ministeri Räsäsen vastaus oli tosiasioiden vastainen. Kansa tietää kyllä ja myös ministeri tietää sen: poliisin voimavaroja on kuristettu jo liikaa ja tasa-arvo ei toteudu.

Tämä kiemurtelu ja vaalien läheisyys näkyi farisealaisina vastauspuheina myös muualla: hallituspuolueet hurskastelivat ja löivät rintoihinsa. Näytelmä oli huvittava ja mieltäkääntävä.

Soukolan virhe sai myös ansaitsemaansa huomiota sosiaalisessa mediassa. Mainittakoon tässä demareiden moraalinen johtotähti  –  kansanedustaja Mikael Junger – mies, joka ei koskaan heitä ensimmäistä kiveä. Kansanedustaja Jungeria ei kiinnostanut itse asian sisältö vaan Soukkalan tekemä virhe. Empaattinen Junger  irvaili Soukolalle seuraavasti:  ”Persu ei persettään myy. Mutta vasikoi poliisin salaisuudet ilmaiseksi…”.

Hyvä Mikael!

Kansalaisten tasa-arvon jano

Kysymys tasa-arvosta ei kuitenkaan kuole.  Kansalaiset janoavat sitä eivätkä ymmärrä sitä, että kahden kerroksen väki – eliitti ja tavikset – saavat erilaista kohtelua. Kansa on saanut myös kylliksi siitä, että poliisien voimavaroja on leikattu. Minulla on tuttuja poliiseja ja heidän kertomuksensa nostavat hiuksia.  Kaikki kiemurtelut ja selittelyt ovat roskaa ja kansalaisten älykkyyden vähättelyä. On kiistämätön tosiasia, että hallitus on kuristanut opetustoimen, armeijan ja poliisin miltei kuoliaaksi.

Elämme rotkon reunalla.  Pian laillisuus ja yleinen järjestys ovat vaarassa.  

Syyllisiä ei tarvitse hakea kaukaa: se on Kataisen-Stubbin-Rinteen väliaikaishallitus ja sen hallituspuolueet: kokoomus, demarit, RKP, kristilliset, vehreät sekä tietenkin ennen aikaisen paon tehnyt – vasemmistoliitto.

Arto Luukkanen

Järvenpää

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu