Veikö kissa Suomen linjan?

Tänään keskiviikkona 1.10.2014 pidettiin Eduskunnan pikkuparlamentin kansalaisinfossa Suomen Perusta ajatuspajan kustantaman kirjan: ”Venäjä: uhka vai mahdollisuus? -avointa keskustelua Suomen Venäjä-suhteesta” julkaisutilaisuus.

Artikkelikokoelma herätti mielenkiintoa ja sen teemoista olivat keskustelemassa mm. kansanedustajat Tom Packalen ja ulkoasianvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen. Tilaisuus oli hyvin onnistunut ja kansanedustajat vastasivat mainiosti yleisön esittämiin kysymyksiin.

**

Esitin keskustelunavauksena seuraavan kysymyksen Pertti Salolaiselle.

Arvoisa kansanedustaja!

Eräänä kansallisena voimavaranamme on vanhastaan ollut yksimielisyys ulkopolitiikan suurissa linjoissa. Meillä on kyetty sopimaan yhteisestä politiikasta. Nyt näyttää siltä, että meillä on useita erilaisia, keskenään ristiriitaisia ulkopoliittisia linjoja.

Ensiksi, meillä on pääministeri Alexander Stubbin linja, jossa henkilökohtaisesti kannatetaan NATOON liittymistä mutta toisaalta ollaan virallisen Suomen politiikan kannalla – puolin sydämin. Ulkomailla pääministerimme innokkaita toiveita Natoon liittymisestä ja samalla myös jakelee epäkunnioittavia letkautuksia itäisestä naapurista: sukulaisia ja naapureita ei voi valita.

Sen jälkeen meillä on ulkoministeri Tuomiojan linja, joka muistuttaa jonkinlaista henkilökohtaista rauhanliikkeen, aseistariisunnan, hurskaiden toiveiden ja jos rohkenen sano: "primadonimaisten" irtiottojen yhdistelmää. Sen sisältö on mysteeri. Siinä ei missään nimessä mennä Natoon, vastustetaan joka käänteessä USA:n politiikkaa ja kirjoitellaan eriäviä mielipiteitä hallituksen pöytäkirjoihin.

Kolmas linja on edustaja Kanervan linja, jossa matkustellaan ETYK:in nimissä. Lohduttavaa on tietysti se, että Kanerva ”kannattaa” Suomen hallituksen linjaa – mikä se sitten lieneekin. Hämmästyttävintä on kuitenkin se, että Kanervalla näyttää olevan jonkin oma virallinen tulkintansa Suomen ulkopolitiikasta.

Suomen neljäs linja on sitten tasavallan presidentin linja. Se muistuttaa eniten virallista Suomen ulkopolitiikan linjaa. Presidentti ei kuitenkaan ole päässyt puolustamaan sitä näitä edellisiä tulkintoja vastaan.

Mielenkiintoisin uusin linja on ulkoministeriön omien virkamiesten linja, joka paljastui tulevaisuuskomitean mietinnössä. Siinä mennään selvästi Natoon. Johtavatko virkamiehet Suomen ulkopolitiikkaa?

Arvoisa kansanedustaja: mikä näistä on nyt se virallinen ja yksimielisesti valittu Suomen linja? Onko ulkoasianvaliokunnalla mitään sanomista tähän linjaan? Kuka näistä edellä mainituista toimijoista on se virallinen Suomen ulkopolitiikan tulkki?”

**

Salolaisen vastaus oli kiinnostava ja perinpohjainen mutta ei valitettavasti selventänyt tätä perusongelmaa lainkaan.

Kysymys kuuluu vieläkin: onko meidän ulkopoliittinen linjamme hukassa?

Arvoisat lukijat: olisin kysynyt sitä Teiltä? Mitä mieltä Te olette?

Onko Suomen ulkopoliittinen linja hukassa? Kissako sen vei?

Arto Luukkanen

Järvenpää

ps. Yle1 aamutelevisiossa eräs Suomen Keskustan taustavaikuttaja oli tänä aamuna keskustelemassa ”russofobiasta”.

Ilmiö on mielenkiintoinen. Kyseinen termi oli vuosina 2003-2014 vähemmän ja enemmän aktiivisesti toimineen ns. lunatic fringen poliittisena leimakirveenä. Termin käyttö muistuttaa syvän brezneviläisyyden ajasta; sen moraalisesta ja poliittisesta alennustilasta. Termien: ”neuvostovastaisuus” tai ”venäläisvastaisuus” käyttö kertoi aikoinaan siitä miten maamme poliitikot kilpailivat Kremlin suosiolla ja pyrkivät kilvan leimaamaan vastustajat ”ulkopoliittisesti epäluotettaviksi”. 

Kysymys kuuluu: eihän nyt Keskusta ole nyt nostamassa tätä tylsää kirvestä suomettumisen suosta? Olen vakuuttunut että näin ei ole mutta nyt on vain esitettävä varmistavia kysymyksiä: onko Keskustalle ja tällä edellä mainitulla notoorisella liikkeellä ole jotain yhteistä toimintaa tai jokin yhteinen ulkopoliittinen agenda vaalittavana? Minun olisi vaikea uskoa sitä. Onko näillä kahdella ideologinen pohja sama? Paljastuiko tässä Keskustan tuleva vaaliteema? Piileskeleekö Sipilän leveiden harteiden takana varsinainen suomettumisen ”dinosauruskaarti” valmiina vaaleihin ja pelottelemaan kansaa? Onko Suomen kansalla edessä paluu vanhaan – tosivanhaan –  menneisyyteen, jossa vastustajat leimataan ja Moskovan-kortti on taas kovaa valuuttaa?

Kysymyksen ovat kipeitä ja perusteltuja sillä moderni Venäjä ei kaipaa näitä aikoja.

Kuten presidentti Putin kerran totesi: Venäjä ei kaipaa ensirakastajia. Ei edes näitä meidän Waka-Wanhoja gerotologisia ihmeitämme, jotka kurkkivat mahdollisuutta tehdä paluuta politiikkaan. Tehtaankadulle kuiskuttelun ja äänestäjien pelottelun aika on ohitse.

Nummisuutarien Topiaksen tavoin totean kaikille näille wannabee-paluu-suomettujille seuraavaa:

Heisaa, Esko! Oikein minun hatussani ja hännystakissa, jossa minä vuosia takaisin kakskymmentä ja yksi seisoin vihillä Martan rinnalla. Tuntuupa minulle kuin sinun muodossas tuossa nyt itsiäni katselisin yksi ja kakskymmentä vuotta ajassa taaksepäin, ja silloin olit sinä vasta nyrkin kokoinen, ja viisi kuukautta puutui vielä ennenkuin hengen sait. Mutta niin muuttuu mailma; silloin kuin nyljetty orava, nyt mahdut hädintuskin tähän samaan hännystakkiin; niin muuttuu mailma, Eskoni…”

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu