Minne tungetaan "ylimääräinen ihminen"?

”Ylimääräisen ihmisen" hahmo on tuttu termi Euroopan kirjallisuudesta.

Kyseinen ilmiö esiintyy esimerkiksi venäläisessä 1800-luvun kirjallisuudessa –  ylimääräisen ihmisen – ”lišnyi tšelovek” (лишний человек) henkilöhahmossa.  Kyseessä on ihmisen lajityyppi, joka on kyyninen, maailmaan ja itseensä kyllästynyt aatelinen olio.

Ylimääräinen ihminen ei tunne maailmantuskaa tai syyllisyyttä vaan voi tehdä mitä tahansa voidakseen tyydyttää oman epämääräisen olemisensa tyhjyyden. Tällainen henkilö saa mielihyvää äärimmäisistä asioista; kaksintaisteluista, uhkapelistä ja seksuaalisista poikkeamisista.

”Ylimääräisen ihmisen” kuuluisin esikuva lienee englantilainen lordi Byron, joka syntyi maineeseen ja rikkauteen mutta joka omien intohimojensa takia ei soveltunut sikäläiseen sosiaaliseen elämään. Venäjällä termin ”ylimääräinen ihminen” lanseerasi ensimmäisenä esille kirjailija Ivan Turgenev ja ”ylimääräisen ihmisen” malleja esiintyy ennen kaikkea Aleksandr Puškinin tai Mihail Lermontovin sankareissa.

**

Törmäsin eilen Helsingin kirjamessuilla useisiin henkilöihin, jotka kuvasivat itseään ”ylimääräisiksi henkilöiksi”.  

Toisin kuin edellä kuvattu kirjallinen hahmo – ”ylimääräinen ihminen” – kyseessä oli aivan tavallisen arkinen ihmistyyppi.  

Nämä minulle elämäntarinaansa kertoneet ihmiset olivat akateemisen koulutuksen saaneita, jotka eivät vuosien ponnisteluista huolimatta olleet kyenneet saamaan itselleen työpaikkaa. Ihmisestä on tullut vähitellen ylimääräinen ihminen: turha olio, jolla ei ollut työtä eikä tulevaisuutta.

Heidän arkensa on taistelua armottomassa yhteiskunnassa, joka ei näytä tarvitsevan näitä ihmisiä missään.

**

Keskustelut näiden kunnollisten ja hyvien ihmisten kanssa tyrmistyttivät ja surettivat.

Eikö yhteiskunta todella tarvitse näitä ihmisiä? Onko todella näin, että nainen, joka saa lapsen, ei enää ole kilpailukykyinen työmarkkinoilla parin vuoden poissaolon takia? Mihin nämä ”hyödyttömät ihmiset” sitten pitäisi tunkea? Vedetäänkö heistä töpseli seinästä? Kirjoitetaanko näiden ihmisten otsaan ”hyödytön” ja sitten näytellään, että heitä ei ole olemassa? Hirmuista!

Tarvitaan työtä. Epätoivoisesti. Ehdottomasti.

**

Törmäsin kirjamessuilla myös muunlaisiinkin ihmisiin. Tässä muutamia tuokiokuvia:

-vanhat isänmaalliset kokoomuslaiset olivat huolestuneita ja kyllästyneitä uuteen puheenjohtajaansa. He puhuivat ”kesäromanssista, joka on nyt ohitse”. Näyttää siltä, että Stubbin aika on nyt ohitse – upean tulinen romanssi Aksun kanssa on ohi ja raskas arki edessä. Nyt ei kuulemma auta twiitti eikä pelasta rohea exhibitionismi.

-vanhat kepulaiset taas kihisivät villin optimistisina ja jakoivat jo hallituspaikkoja. Tuleva vaalivoitto tuntui  niin makealta. Nämä innokkaat tunsivat jo itsensä Suomen hallitsijoiksi: kohta rangaistaan vihollisia ja otetaan virkapaikkoja!  

Ei auttanut varoittelu eikä hyväntahtoinen neuvonta: nämä hyvät veljet keskustasta olivat täysin turtia inhimillisille nöyryyden tunteille. Varoittelut: ”pitäisi olla nöyrempi kansan edessä” eivät tehonneet. Ylimielisyys ja tulevan vaalivoiton rellestäminen olivat vieneet harkinnan. Toisaalta suretti näiden puolesta. Toisaalta: sitä saa mitä tilaa…

Arto Luukkanen

Järvenpää

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu