Uusin gallup: 65,9% suhtautuu ps-puolueeseen positiivisesti!

Vaalityön tekeminen toreilla on hieno harrastus!

Siinä on samanlaista viehätystä kuin hirvenmetsästyksessä tai pihatalkoissa: ollaan ulkona porukassa, juodaan yhdessä kahvia, rupatellaan vanhojen ystävien kanssa ja pidetään huumoria korkealla.

Pääsin itse tutustumaan tähän perinteeseen viimeisten eurovaalien alla. Täytyy sanoa, että ennakkoluuloni karisivat sen siliän tien. Ei ollut tylsää pönötystä vaan vaaliteltoilla rupattelu on nastaa. Nyt eduskuntavaalien lähestyessä se koukuttaa yhtä paljon.

Miten sitä voisi kuvailla ulkopuoliselle muuten kuin toteamalla, että ulkoilmassa vaalitelttailu on reipasta ulkoilua ja muiden ps. ehdokkaiden tapaaminen on yhtä reteen hauskaa kuin vanhojen tuttujen tapaaminen.

**

Kaikkein kiehtovinta on kuitenkin ihan tavallisten ihmisten kohtaaminen. Jokaisella heistä on oma tarinansa kerrottavana. Jokaiselta voi oppia.

Ennen kaikkea he ovat ainutlaatuisia: pitkät, lyhyet, vanhat, nuoret, perheelliset, eläkeläiset ja yksineläjät. Siellä torilla rupattelemassa käväisevät niin kotoperäiset kuin mamut, savolaiset, karjalaiset, pohjalaiset sekä syntyperäiset uudenmaalaiset. Kaikille tarjottiin kahvia ja keksiä/korppua. Jokainen kahvia hörppivä tai ohitse harppova oli oma itsensä; jokainen näistä torilla olijoista oli syvästi erilainen ja kiehtova tuttavuus.

Ihmisten kohtaaminen on niin mielenkiintoista, että rohkenin tehdä oman galluppini tapaamistani ihmisistä Järvenpää torilla. Ajankohta on lauantai 17 tammikuuta, 2015 klo 9-13 ja otos on sinä aikana vaaliteltan ohitse kulkenut lukuisa satojen henkilöiden ryhmä. Analyysi on tehty ns. Työmies-askin kanteen tehtynä muistiinpanona.

Ensimmäisenä huomiona voisi todeta, että teltan ohitse kulkijoista kahville saapui ilahduttavasti yli puolet – eli noin 60% ihmisistä. Ohitse kulkijoiden ryhmästä suurin osa oli ns. kiireisiä kaupoille menijöitä. Joukossa oli myös ennen kaikkea nuoria, jotka olisi ehkä saatu pysähtymään jos olisin ollut Elastinen tai Cheeck. Täysin negatiivisesti perussuomalaisiin suhtautui vain eräs partainen mies joka karjui meille ”paska puolue”. Hänen osuutensa tästä otoksesta oli karkeasti laskettuna 0,1%.

Teltalle tulijoiden ryhmän tärkeimmät puheenaiheet liittyivät nykyhallituksen epäonnistumiseen (47% tästä ryhmästä) Stubbin ärsyttävyyteen ja Kataisen pelkuruuteen. Näihin asioihin ei tietenkään voinut todeta, että ottavat ne päähän meitäkin mutta huhtikuussa sanomme yhdessä Suomen kansan kanssa iloiset ”sayonarat” tälle poppoolle.

Toinen esille noussut asia oli maahanmuutto, johon tiedusteltiin kantaa.

Siihen ei tietenkään voinut todeta kuin sen, että meidän tarkoituksemme on käyttää omaa tervettä maalaisjärkeä. Suomeen ei kannata ottaa enempää ihmisiä kuin tänne mahtuu ja he pystyvät kotoutumaan. Ruotsin virheitä ei kannata toistaa. Järjenkäytön prinsiippi tarkoittaa myös sitä, että haluaisimme auttaa näitä ihmisiä heidän omissa kotimaissaan viisaalla tavalla. Jokainen luojanluoma on tärkeä.

Kolmantena asiana oli eurokriisi ja Kreikan lainojen kohtalo. Siihen ei voinut muuta kuin päätä pudistaen todeta, että tilanne on hirveä ja että hallitus sekä alkeput (käytän tätä yhdistelmää kuvaamaan Alde-Keskusta puoluetta) aikovat ilmeisesti unohtaa velat ja että Suomi maksaa 7,4 miljardia ja lappaa rahaa lisää etelään.

Meidän ajatuksemme on se, että zorbas on nyt loppu; Saksan ja Ranskan pankit ovat saaneet tarpeeksi ilmaista rahaa. Suomalaisten veronmaksajien ei pitäisi enää laittaa sinne senttiäkään. Feikkitakaukset olivat ihmisten huijaamista ja koko eurosirkus liian kallis ohjelmanumero näin köyhälle maalle.

Neljäs ihmisten nostama asia oli muutos. Ihmiset haluavat isoa muutosta nykyiseen linjaan. Siihen ei tietenkään voinut sanoa kuin, että alkeput ja nykyiset hallituspuolueet keittivät tämän laman ja jos kysymys olisi yksityisestä bisneksestä niin nämä epäonnistuneet johtajat olisi korvattu jo vuosia sitten. Tavoitteena on veretseisauttava vaalivoitto – on vain yhdessä päästettävä nykyisen politiikan hylkyosat rauhaan menemään. Paluuta entiseen ei saa olla.

**

Karkeiden laskelmien mukaan tästä teltalle pysähtyneestä väestä suurin osa: 65,9% suhtautui hyvin suopeasti näihin vastauksiin. En tietenkään rohkene arvailla kuka näistä tulee äänestämään perussuomalaisia mutta epäilen vahvasti, että tällä otannalla perussuomalaiset saavuttavat noin 33% annetuista äänistä ja seuraavaan eduskuntaan noin 70 edustajaa. Virhemarginaalin osuus tästä on roheat 3% mutta ei tietenkään promilleakaan enempää. Tämän tuloksen mukaan perussuomalaiset marssivat vahvasti eteenpäin!

Tätä miltei tieteellistä tutkimusta voi tietenkin epäillä mutta äärimmäisen vakavat tosiasiat ovat seuraavia: suuri enemmistö torilla olijoista kuunteli suopeasti ja otti osaa keskusteluun. Joukossa oli monta, jotka sanoivat pettyneensä vasemmistoliittoon tai demareihin. Kokoomukselle naurettiin avoimesti. Kukaan ei puhunut sanaakaan alkepuista tai Väyrysestä. Tätä puoluetta ei ollut olemassa eikä kukaan edes tiennyt mitä se haluaa. Näyttää siltä, että ainakin Uudellamaalla alkeput on kaput.

Vaalitorin tärkein viesti ja yli kaiken kaikuvat ihmisten toive oli se, että muutosta kaivataan. Maa tarvitsee vahvan hallituksen ja järkevää menoa. Sitä me haluamme yhdessä.

Arto Luukkanen

Järvenpää

ps. kutsuimme paikallista väkeä uuden kirjani ”Vapaan pudotuksen Suomi” julkaisutilaisuuteen 6.2. 2015 klo 18.00. Paikka: ravintola Zapata. Mukana on yllätysvieras. Niin ja sitten…muita puolueita ei ollut paikalla torilla. Niillä oli ehkä joulukiireitä tai kevätkiireitä. Ehkä kotona oli mukavampaa kuin torilla.

katso lisää: www.artoluukkanen.com

 

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu