Suomi hytkyllään Ruotsiin päin?

Suomi hytkyy nyt turvallisuuspoliittista poloneesia; ts. eliittimme pyörii nyt ympäri tanssisalia eikä oikein etene minnekkään. Epätietoisuuden syy on sama, joka nousee esille aina kun maailmanpolitiikan myrskyissä: mistä Suomi saisi turvaa tässä pahassa maailmassa?

Osa eliitistämme haikailee USA:n suoria turvatakeita ja Natoa, osa taas haaveili vielä äsken siitä, että Suomen yksipuolinen aseistariisuminen ja miinojen poistaminen toisi turvallisuutta. Onpa niitäkin hyväuskoisia, jotka uskottelevat lopullisen avun sijaitsevan Brysselissä.

Nyt sitten eilen paljastui, että eliitin neuvottomassa poloneesissa hytkyy mukana myös niitä, jotka uskovat Ruotsin haluavan vaarantaa omat kansalliset etunsa Suomen takia.

**

Puolustusliittoa Ruotsin kanssa pohdittiin vakavasti aikoinaan talvisodan jälkeen 1940-1941. Maailmanpolitiikan tuulien pelästyttämä Ruotsi (Tanskan ja Norjan miehitys) etsi turvaa Suomesta ja sen taistelukykyisestä armeijasta. Asiasta ei tullut mitään Neuvostoliiton vastustuksen takia.

Kylmän sodan aikana tilanne muuttui. Ruotsi oli Suomelle äärimmäisen tärkeä selkänoja. Syy oli yksinkertainen: läntinen naapuri oli varustautunut hampaisiin asti ja kykeni oman vahvan taloutensa ansiosta varustamaan itsensä.

Nyt tilanne on toinen. Ruotsi on liittolaisena arvoitus. Se on riisunut itsensä aseista niin, että sen maavoimat ovat käytännöllisesti katsottuna tyhjän arvoiset. Puolustusliitto olisi sille halpa tapa saada itselleen maavoimat. Suomen asevelvollinen armeija ja reservi seisoisi sen turvana kriisin varalta. Ilmavoimille ja merivoimille yhteistyö saattaisi olla hyödyllistä mutta ongelma on poliittinen.

On hyvinkin mahdollista, että Ruotsin pääesikunnan kannalta Suomea kannattaisi puolustaa vain Tukholman korkeudelta.

Ruotsi ei vaaranna omaa selkänahkaansa Suomen takia

Lopullinen dilemma on juuri poliittinen. Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö on nyt resoneerausvaiheessa ts. ns. tutkijat ovat sanoneet juuri sanansa ja armeijan upseerit maalailevat yhteistyön ruusuisia kuvia. Nyt ajatusta markkinoidaan niin poliitikoille kuin myös kansalle.

Tiistaina 17 pnä helmikuuta julkaistu raportti maiden puolustusyhteistyöstä oli kunnianhimoinen; siinä kaavailtiin yhteisiä joukko-osastoja ja laajaa rauhan ajan operointia.

Paperilla kaikki näyttää hyvältä mutta ongelma on siinä, että nyt Euroopassa on menossa sotatila, joka saattaa johtaa yleiseurooppalaiseen kriisiin. Näyttää siltä, että ajatus puolustusliitosta on vielä raakile eikä perustu tasapuoliseen panostukseen tai realismiin vaan toiveajatteluun.

Perustelut ovat selvät. Nyt aurinko ei paista ja meri myrskyää; tervahöyry HMS Suomi ei voi nyt realistisesti enää toivoa vetoapua Natosta tai Ruotsista. Ne päätökset, joita haikaillaan, olisi pitänyt tehdä jo 10 vuotta sitten. Nyt on liian myöhäistä.

Suomen kannalta suurin ongelma on siinä, että me olemme kaikissa mahdollisissa kombinaatioissa loppujen lopuksi yksin. Ennen talvisotaa Suomen ja Ruotsin armeijoilla oli hyvinkin seikkaperäisiä suunnitelmia sodan ajalle. Ne eivät vain realisoituneet koskaan sillä Ruotsi ei halunnut maksaa omalla selkänahallaan Suomen turvallisuutta. Päinvastoin, Ruotsin silloinen pääministeri tähdensi Suomen silloiselle ulkoministeri Erkolle, että mitään sotilaallista apua ei ollut tulossa.

Mikäli kriisi tulisi, ei Ruotsi tulisi nostamaan pikkusormeakaan Suomen puolesta. Se on riisunut itsensä aseista vielä perusteellisemmin kuin Suomi.

Näin yhteenvetona: Suomen on tarkoin harkittava niitä laskuja, joita Ruotsiin päin hytkyily merkitsisi. Keskustelua tarvitaan.

Me maksamme kaikki laskut

Tässä piilee suomalaisen turvallisuuspolitiikan iso ongelma: kukaan ei todella aio vaarantaa itseään Suomen puolesta. Olisimme hyvä etumaasto tai sopivan ärhäkäs pikkuarmeija taistelemaan jonkin toisen puolesta – kukaan maailmalla ei todella kuitenkaan aja meidän asiaamme. Se kunnia ja velvollisuus on ainoastaan meidän suomalaisten.

Tukholman kannalta olisi hyvä, että me ottaisimme riskit ja maksaisimme laskut samalla kun myös huolehtisimme sen turvallisuudesta. Mutta olisiko se hyvä asia meidän kannaltamme, ilman todellisia poliittisia turvatakuita ja sitoutumista?

Tilanne on nyt hyvin riskialtis. Aikaa omiin päätöksiin olisi vielä ollut 2000-luvulla mutta me hukkasimme mahdollisuudet. Maamme turvallisuuspoliittinen linja perustui taannoin ns. Halosen-Tuomiojan linjaan l. tosiasioihin perustumattomaan politiikkaan ja toiveajattelun pahimpaan muotoon – itsensäpettämiseen.

Pahinta tässä kaikessa on se, että turvallisuuspoliittisen neuvottomuuden lisäksi meillä on sylissämme nyt euro-pyramidin romahdus. Kreikka aio maksaa velkojaan. Se aikoo pyytää lisää rahaa ja samalla se uhkaa romahduttaa koko euroalueen. Sen ero eurosta merkitsee myös koko EU:n poliittista ja taloudellista kriisiä. Kuka lähtee seuraavaksi? Suomi? Onko euro riippakivi, joka vetää meidät meren pohjaan?

Toivioretken loppu häämöttää

Politiikassa toive-ajattelu toimii usein mitä hienoimmista vaikuttimista. Tällaisen politiikan lopputulos on usein päinvastainen; realismin puute johtaa katastrofiin. Höyhötys johtaa lopuksi tuhoon. Suurvalloilla voi olla varaa toiveajatteluun mutta pienillä valtioilla ei ole varaa henkiseen toivioretkeläisyyteen.

Arto Luukkanen

Järvenpää

Kirjoittaja on julkaissut tästä aihetta sivuavan kirjan: ”Vapaan pudotuksen Suomi – tyhjätaskuna karhun kainalossa” (Tammi).

Kirjoittaja vierailee Tikkurilan torilla lauantaina 21. 2. 2015 10-12 PS:n teltalla. Tule turisemaan näistä ja muista asioista. Sunnuntaina Klaukkalassa!

www.artoluukkanen.com

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu