Avoin kirje Juha Sipilälle – miksi kepu pakoilee?

Arvoisa Juha Sipilä,

H.V.

Käännyn kunnioittavasti puoleesi ja kysyn näin avoimesti ja suoraan seuraavan kysymyksen: miksi Sinä ja teidän puolueenne pakoilee ja pelkää vaalikeskusteluja?

Jotain on vinossa, jos ennen vaaleja Te ette halua osallistua vaalikeskusteluihin (Helsingin yliopistossa viime viikolla). En ole vakuuttunut selityksistä. Pelkään pahoin, että kysymys ei ollut yksittäisestä "pakoilusta" tai rintamakarkuruudesta vaan ilmiöstä.

Kepu ei nyt halua jutella kansan kanssa.  Se vaikenee.

Esimerkkejä on monia. Teidän paikallinen ehdokkaanne ei halunnut osallistua vaaliväittelyyn Järvenpäässä (kaikki muut tulevat).

**

Samoin – minua pyydettiin väittelemään Iltasanomien organisoimassa tilaisuudessa Paula Lehtomäen kanssa.

Kyseessä olisi ollut Venäjä-aiheinen väittely (ei olisi siis puhuttu jätevesilaista tai Talvivaarasta). Agendalla olisi ollut mielipiteidenvaihtoa siitä miten kansallinen etu ja suhteet Venäjään pitäisi järjestää. Kaikki tarpeellisia asioita.

Kaikki oli ok mutta tänä aamuna lehden toimittaja otti kuitenkin minuun yhteyttä ja ilmoitti, että Paula Lehtomäki ei halua väitelllä – hän ei halua keskustella Venäjästä vaikka on SVS:n puheenjohtaja. Paula mielummin pakoilee eikä keskustele.

En ymmärrä tällaista pakokauhua. Kansalaiset ansaitsevat tietoa ja asiallista mielipiteiden vaihtoa. Nyt näyttää siltä, että kepu haluaisi sujahta vaaleihin salamyhkäisenä ja pimein lyhdyin.

Ja sinulle Paula – älä pelkää. Ei väittely ole pahasta – edes silloin, jos puhutaan Venäjästä. Keskustelu kuuluu länsimaiseen kulttuuriin.

**

Hyvä Juha. Minusta näyttää siltä, että Te ette nyt luota kansaan. Te ilmeisesti vähän pelkäätte sitä.

Mielestäni sitä ei pidä pelätä. Hyvässä hengessä ja tasapuolisessa väittelyssä ei ole mitään pahaa. Tällaiset väistelyt tuovat väistämättä mieleen sen tosiasian, että Te varmistelette nyt median hehkuttamaa vaalivoittoa ja ajattelette että mitä vähemmän esiinnytte – sen vähemmän te voitte tehdä virheitä.

Kansa näkee kuitenkin kaiken taakse. Pakokauhu ei kuitenkaan sovi suomalaiselle puolueelle.

Siksi hyvä Juha – toivon, että luotat kansaan ja tuot omat kantasi reippaasti esille. Pahimmillaan kansa voi todeta teidät vastuunlaistajiksi tai "bambeiksi", joita ei voi ottaa vakavasti. Ja sitähän me Juha hyvä emme halua.

Kohtuullista vaalimenestystä toivoen!

Arto Luukkanen

Järvenpää

www.artoluukkanen.com

Ps. Paulan mukaan tämä juttu on "höpöhöpöä".

Paulan taktiikka on samantyyppinen kuin presidentti Putinilla. Hänkään ei osallistunut mihinkään vaaliväittelyyn.

Vielä kerran Paula: älä pelkää kansaa, keskustelua, tutkimusta tai avointa mielipiteenvaihtoa. Se vaalivoitto ei tule kököttämällä.

 

https://

 

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu