Valtakamppailu Venäjällä?

Putin-kultin kriisi

(Julkaistu Savon Sanomissa 11.5.2015)

Lauantaina Moskovassa pidetty Voitonpäivän paraati symbolisoi nyky-Venäjän ja sen presidentin Vladimir Putinin asemaa ja arvovaltaa. Paraati muistutti myös muuta maailmaa Neuvostoliiton tärkeästä roolista natsismin murskaamisessa 70 vuotta sitten. Venäjä pullisteli samalla muskeleitaan. Kyse oli länteen päin suunnatusta voimannäytöstä: Ukrainan kriisi on vielä selvittämättä.

Paraati kuvasti myös nykyisen Venäjän presidentin aitoa kansansuosiota. Hän on nykyisessä kriisitilanteessa erittäin suosittu siitäkin huolimatta, että maan talouskasvu on laskussa ja vuotuinen inflaatio lähentelee 17 prosenttia. Venäjän kansalaiset luottavat johtajaansa samaan aikaan, kun maan tiedotusvälineissä korostetaan lännen pyrkivän horjuttamaan maan asemaa.

Kuten uusin iskulause sen ilmaisee: ”Venäjä – on Putin ja Putin – Venäjä.”

Mistä tämä luottamus ja palvontaa lähentelevä henkilökultti sitten kumpuaa? Venäläinen politologi Vjatseslav Kostikov analysoi tätä kansansuosiota Argumenty i Fakty -lehdessä ja etsii sille syitä historiasta.

Hänen mukaansa ilmiön syy on periaatteessa samaan aikaan tieteellisesti selittämätön ja kuitenkin perivenäläinen. Maan vanhan tsaristisen ja neuvostoperinteen mukaan ihmiset näkevät Putinissa ”kansakunnan isän”, jonka kaikkinäkevä katse tunkeutuu joka puolelle.

Putin on suosiossa

Ihmisten mielissä hän todella hallitsee ja pysyy suosiossa. Siitäkin huolimatta, että maassa rehottaa koko valtakunnan läpi ulottuva korruptio. Mielenkiintoisinta tässä on Kostikovin mukaan se, että tätä vanhakantaista käsitystä hellii myös maan eurooppalaistunut ja sivistynyt eliitti. Se suosii ja tukee tätä käsitystä parhaansa mukaan, vaikka sen oma habitus ja elämäntyyli on täysin länsimainen. Putin-kultti on kuitenkin tehokas tapa pitää rahvas kurissa.

Kostikovin mukaan tämä uusi länsimainen ”nomenklatuura” on anastanut itselleen kansakunnan rikkauden ja hyvinvoinnin samaan aikaan kun se on valmis noudattamaan vanhoja neuvostoaikaisia johtajan palvonnan muotoja, ”laulamaan johtajalle lauluja ja diratymbejä, kirjoittamaan kirjoja ja tekemään filmejä”.

Kostikov muistutti myös artikkelissaan siitä, että kysymys ei ole yksityisestä ihmisestä. 1930-luvun kommunistinen nomenklatuura ei pelkästään palvonut Stalinia, vaan oli valmis kulkemaan myös Nikita Hruštševin kanssa, tuomitsi hänen kanssaan henkilönpalvonnan ja tuhosi maatalouden.

Toisaalta nomenklatuura oli valmis johtajansa kanssa ampumaan Novotšerkasskin työläisiä ja kohtelemaan intelligentsijaa karkeasti. Tavalliselle kansalle isän nälkä johtuu taas siitä, että tavallinen kansa on omaksunut ”lasten tietoisuuden” – kansa tarvitsee kipeästi ”isää”.

Mielenkiintoisinta tässä nomenklatuuran ja johtajan välisessä suhteessa oli se, että Venäjän silloinen eliitti oli valmis – heti kun se oli edullista – tuomitsemaan ”lukutaidottoman Nikitan”.

Venäjän eliitin luottamus johtajaansa on aina täydellistä – siihen saakka, kunnes se ei enää sitä ole.

Valtataistelu Kremlissä? FSB vs. Kadyrov ja Putin

Armoton Kostikov vertaa mennyttä historiaa nykyiseen tilanteeseen. Tälläkin hetkellä venäläiset analyytikot toistelevat kuuliaisesti sitä, että ”kriisi ei vielä ole tullut Venäjälle” ja että johtaja tekee työtä täysillä sen estämiseksi. Johtajan vaihto on kuitenkin sitä lähempänä, mitä enemmän häntä palvotaan.

Todella mielenkiintoiseksi tämän analyysin tekee se tosiasia, että maan johdossa näyttää vallitsevan jonkinlainen epäselvä luottamuspula. Boris Nemtsovin murhan jälkeen Putin on nojannut yhä enemmän uskollisista uskollisimpaan – Tšetšenian johtajaan Ramzan Kadyroviin.

Kadyrovin kasvanut itseluottamus ja tokaisut siitä, että hänen alueellaan toimivat luvattomat sisäasianministeriön agentit tullaan ampumaan, voi johtua siitä, Putin ei tunne enää luottamusta omaa turvallisuuspalveluaan kohtaan.

Kysymys kuuluu: onko Putinista tullut uusi Iivana Julma, ja Kadyrovista uusi opritštnikkien johtaja? Onko Ukrainan kriisi todella inspiroinut Putinin pelkäämää epälojaalisuutta FSB:n keskuudessa, ja että presidentti luottaisi nyt enemmän uskolliseen Kadyroviin?

Mihin epäluulo vie?

FSB:lle tämä olisi myrkkyä. Lienee selvä, että maan eliitti yrittää hälventää johtajansa epäilyksiä kaikin keinoin.

Tästä asiasta on tietenkin vielä liian aikaista sanoa mitään ennen luotettavia tietoja. Kuten ennenkin, Kremlin valtataisteluja verhoaa nyt vahva ”jumalhämärä”. Toisaalta, Moskovassa tiedetään hyvin pian asioiden oikea laita.

Se, miten mahdollinen ”epäluottamuskriisi” päättyy, riippuu ennen kaikkea siitä, mitä kesällä tapahtuu Ukrainassa ja miten siellä odotettava sotilaallinen kamppailu etenee.

USA näyttää olevan valmis tukemaan Ukrainaa konkreettisella tavalla, mikäli Venäjä yrittää ratkaista tilannetta sotilaallisesti. Pahinta vaihtoehto lienee se, että kummankin osapuolen johtajat antaisivat vapaat kädet sotilaille. Venäjän puolella rohkeat toimenpiteet olisivat hyvä todiste lojaalisuudesta.

Arto Luukkanen

Järvenpää

ps. Ennen Voitonpäivää Putin ilmoitti erottavansa 20 huippukenraalia. I rest my case.

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu