Immonen – Ruokolahden leijona?

Kuka muistaa vielä Ruokolahden leijonan – tuon kuuluisan kesäjutun?

Uutinen Suomen metsissä vaeltavasta leijonasta täytti kesällä 1992 uutisista köyhän kesän vaatimukset.  Suomalainen media höperöityi hetkessä ja yleisö huusi kuin yhdestä suusta, että leijona oli säästettävä. Syntyi kummallisia teorioita siitä, että leijona oli jonkin venäläisen varuskunnan maskotti, joka oli hylätty. Sydämet särkyivät ja Ruokolahden kunta sai hetkensä julkisuudessa.

Tämän kesän sateisen nirvanan keskeytti uusi Ruokolahden leijona: tapaus Immonen ja hänen some-viestinsä.  

Käsittelen seuraavaksi tapaus Immosta ja annan käytännön ohjeita kesätoimittajien hoidossa.  Toivon myös,  että näistä fundeerauksista olisi medialle tulevaisuudessa jotain hyötyä. Ettei se aina joka kesä menettäisi järkeään.

Järjestelmällinen kyyläys ja apostolin moka

Poliitikkojen on hyvä muistaa, että sosiaalinen media on kuin kylän tori. Viestit eivät jää mätänemään vaan säilyvät aina. Immosen poliittisen viestin ryöpsähdys julkisuuteen johtuu siitä, että poliitikkoja kyylätään. Into tähän valvontaan johtuu siitä, että iltapäivälehtien on elettävä myös loma-aikana. Persujen puheet myyvät kuin Nykäsen aforismit.

Tyrmistyttävintä Immosen tapauksessa oli se, että viestin tulkittiin olevan jonkinlainen Breivik-manifesti.  Kun se oli niin lähellä. Ja sitten Immosen toiminta ”ilmenneerattiin” Ruotsiin – vanhan suomalaisen tavan mukaisesti – omaa pesää liaten.

Näin kylmällä arvioinnilla voi todeta, että Immosen someviesti oli pateettinen poliittinen mielenilmaus, jossa luvattiin ”taistella” monikulttuurisuutta vastaan. Kyse ei varmaan ole kuitenkaan konkreettisesta taistelusta. Jokainen kokenut toimittaja olisi sen ymmärtänyt mutta kesätoimittajalle se on aivan liian herkku aihe hukattavaksi.  

Lyhyesti: sanaa taistella käytetään politiikassa ja kirjallisuudessa varsin vapaasti.

Esimerkiksi apostoli Paavali kertoi ettei hän taistele ilmaan hosuen eikä varmaan tarkoittanut sitä, että hän olisi konkreettisesti harjoitellut pankration-uhreilua (muinainen kreikkalainen paini) tai riehunut amfiteatterissa gladiaattorina. Kyse oli vertauskuvasta.

Jos sana taistelu tulkitaan aina konkreettisesti, niin silloin meidän on silloin lopetettava vaalitaistelut, taistelut läskiä vastaan, pukkitaistelut, kokkitaistelut ym. Kommunistien on myös lopetettava ”taisteluterveiset” ja Aleksis Kiven oravaisen laulussa pitäisi olla tarkempi muoto ”taisteluja allans monta”.  Näitä pikku detaljeja varmaan opetetaan toimittaja-opistoissa mutta se ei tainnut tulla näille kesäskribenteille mieleen.

Ammattinärkästyjät ja imelät fariseukset

Kun skandaali on valmis, on aika testata sitä ns. ammattinärkästyjiltä. Valitettavasti nämä henkilöt eivät kesällä ongi mato-ongella tai grillaa makkaraa vaan roikkuvat aina netissä ja reagoivat nopeasti ja ajattelematta.

Tiedon persujen toiminnasta saatuaan ammattinärkästyjä alentuu valittamaan ja huutamaan netissä. Reaktiot ovat: kaksoishymiö, voi ei, kääk, ei, ei, ei…kaikki tämä tapahtuu alentuvasti ja ”suvaitsevaisesti”.  Ylhäältä suuntaa näyttäen.  

Sen jälkeen tulevat kansalaiset ja mahdolliset omat perussuomalaiset, jotka levittävät some-harakoiden närkästystä. Tässä vaiheessa alkaa julkinen lynkkaus ja voivotus.

Perussuomalaisia vaaditaan tässä vaiheessa pyytämään anteeksi, kumartamaan, katumaan tuhassa ja tomussa sekä katumaan tahi sitten erottamaan kaikki, jotka ovat olleet syyllisen kanssa jossain tekemisissä.  Vanhoille poliittisille puolueille tämä on hyvää kampanjointia. ”Äänestitte väärää puoluetta”

Näitä vastenmielisiä somenäytelmiä seuratessa katsoessa muistaa hyvin sen, että julkiset teloitukset olivat aikoinaan suuria mediatapahtumia. Mukana on muitakin vastenmielisiä ilmiöitä. Vanhojen poliittisten puolueiden kellokkaiden reaktiot ovat jonkinlainen sekoitus imelää farisealaisuutta, ”terve rabbi” mentaliteettia ja aitoa iloa siitä, että ”taas ne perussuomalaiset ovat tuomittavana”.   

Kaikella tällä on kuitenkin selvä poliittinen tarkoituksensa. Kuten hyvin tiedetään, syksyllä on perussuomalaisille tarkoitus näyttää todellinen kaapin paikka. Luvassa on lakkoja, mielenosoituksia ja sähinää – kansalle on myös opetettava, että se on äänestänyt väärin. Tapaus Immonen on siksi aivan liian hyvä juttu hukattavaksi.

Median epä-älyllinen rooli

Näin ulkopuolisen arvioitsijan on myös kysyttävä itseltään ja lukijoiltaan se ikuinen peruskysymys: miksi?
On huomattava, että useat näistä skandaaleista tapahtuvat kesäisin, jolloin vakituiset toimittajat ovat lomalla. Kesäsijaisten on siksi keksittävä ja kehitettävä jotakin räväkkää oman tulevaisuutensa takia. Kiire ja hosu estävät yleensä tarkemman pohdinnan. Esimerkiksi, Immosen tapauksessa olisi ollut hyvä kysyä: mitä hänen ”monikulttuurisuutensa” oikein tarkoittaa?

Luulen, että kaikki perussuomalaiset ovat sopeutuneet siihen, että tässä maassa on useita kulttuureja. Sehän on vain hyvä asia. Itse olen pitkin hampain sopeutunut siihen, että kaikki muut eivät ”viännä” savoa tai syö ”kualikiälyreitä”. Se on ollut minulle kova läksy mutta on vain hyväksyttävä se, että tässä maassa on hitaita hämäläisiä, vilkkaita karjalaisia ja häjyjä pohjaaaaalaaisia, ym.  

Kaiken tämän monikulttuurisuuden olen hyväksynyt: syön pitsaa, maistelen kiinalaista ruokaa ja luen kirjoja useilla kielillä, opetan englanniksi ja venäjäksi ja haluaisin vielä opiskella italiaa sekä oppia Kiinan historian kunnolla (etenkin ne dynastioiden nimet järjestyksessä).  Opetan myös mielelleni muille kansalaisille muikkukukon tekoa. ))))))

Vakavasti kuitenkin sanoen, Immosen tarkoittama monikulttuurisuus on itse asiassa monikulttuurittomuutta. Sitä, että tulevaisuudessa meitä odottaa dystopia, jossa ei ole enää olemassa suomalaista kulttuuria tai valtiota, jota voisi kutsua itsenäiseksi Suomeksi.  Tässä tulevaisuudessa ei olisi enää omaa kieltä tai armas maamme olisi jonkinlainen takapajulan jäänne. Kehityksen lopussa me olisimme EU-dominio, joka olisi Afrikan ja Aasian väestönsiirtojen ja ydinjätteiden loppusijoituspaikka.  Meille jäisi saunaveden kantajien osa. Pyyn osa.

Minä voin tunnustaa, että en ole tällaisesta tulevaisuudesta innoissani. En halua sitä. Historioitsijana voin todeta painokkaasti, että Suomi on kansojen ja ihmisten meressä mielenkiintoinen anomalia ts. kummallisuus, jolla on kuitenkin oma arvonsa.

Käännettynä sinne Punavuoren vihreään kuplaan: Suomi on ainutlaatuinen valkoselkätikka, jota kannattaa suojella!  Se on sen arvoinen. Perussuomalaiset haluavat varjella sitä ja näkevät, että sillä on oma merkityksensä.

Luulen, että enemmistölle vanhojen puolueiden jäsenistä tämä Suomi-niminen projekti on myös tärkeä.  Se ei vain tässä yhteisessä Immosvastaisessa-hurmiossa ole nyt kuitenkaan mielessä.

Älä hylkää kesätoimittajaa!

Lyhyesti: kun järjen käyttöä ei suosita, niin kansalaisille tarjoillaan höttöä. Yle on tullut nyt tähän riemuun mukaan ja huomenaamulla meitä radiossa hellitään jutustelulla siitä mitä kansanedustaja voi sanoa.
Minun mielestäni kansalaisen ja etenkin kansanedustajan sana on vapaa – etenkin kun ko. henkilö esittää poliittisen mielipiteen.  

Sananvapaus ei ole kuitenkaan muodissa. Muistatte varmaan, että edellisen eduskunnan hallitsijat: Tiitinen ja Heinäluoma totesivat, että sanavapaus ei ole eduskunnan ydintoimintaa: he eivät uskaltaneet ottaa ruotsalaista Lars Vilksiä vastaan. Pelotti.

Kun sananvapauden puolustamisen laita on näin huonosti, niin ehdotan siksi kunnioittavasti seuraavaa. Kun vanhemmat toimittajat tulevat lomalta – älkää hylätkö kesätoimittajaa vaan opettakaa heitä analyyttisyyteen ja terveen järjen käyttöön.  

Ja kansalaiset. Jos näette syyskuussa Pasilan tienoilla harhailevia kesätoimittajia, niin soittakaa 112 numeroon.  Virkavalta palauttaa hajakatsein kävelevät opiskelijat sitten takaisin toimittaja-opiston tai jonkin puolue-opiston penkille.

Arto Luukkanen
Järvenpää

 

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu