Karavaani kulkee…shakaalit ulvoo

Voi tätä riemun päivää! Voi edistyksellistä ja luokkatietoista iloa….voi tätä farisealaista turhan-aikaista riekuntaa! Ylen uutistoimitus herkutteli gallupeilla: "ps lässähti"tai "romahti". Kaikenlaiset kommentaattorit ja skribentit päättelivät lopun tulleen ja ovat hehkuttaneet kansanliikkeen tuholla. Yleläinen missio on nyt täytetty.

Näin ei taida kuitenkaan olla. Seuraaviin vaalehin on 4 vuotta. Hallitus istuu vahvasti paikallaan ja jatkaa työtään. Samoin myös ps puolue. Näitä ennustuksia ja kahvinporo-näkemyksiä on tullut ennen vaaleja ja niiden jälkeen. On hyvä, että näitä kyselyitä tehdään mutta niillä on ainoastaan viihde ja väliaikaisarvo. Kahvinporo-arvo. 

Protesti äänestäjiltä

Perussuomalainen puolue näyttää saaneen takkiinsa. Se näkyi heti kun ikäviä päätöksiä tuli. Minäkin sain osani – oli kuunneltava nöyrästi kritiikkiä.Tämä kaikki on luonnollista: kenttä elää ja protestoi. Se kuuluu kansanvaltaan. 

Mielenkiintoisinta tässä kaikessa on se, että kokoomushallituksissa näyttää käyvän niin, että hallituksen heikoin lenkki sanelee sen toimintaa. Näihän kävi Kataisen-Stubbin hallituksessa, jossa vihreät pääsivät sanelemaan omia ehtojaa. Suurin häviäjä oli SDP, jonka nähtiin vain peesaavan. Nyt sanelijana on nopeasti oppinut kokoomus ja kärsijänä ps.

Isänmaa pelastetaan työllä

Arvon ystävät ja tuttavat. Asia on kuitenkin niin, että tämä isänmaa pitää pelastaa. Se ei onnistu kamaririekunnalla kuten demarit ajattelevat. Se ei onnistu ostamalla kaikille suomalaisille sähköauto kuten vihreät ajattelevat. Se ei onnistu pelkästään leikkaamalla kuten jotkut ajattelevat – se onnistuu vain työllä.

Kyllä tämä tästä vielä tokenee – peräkamarin mylvintä vaikenee kun tästä vielä päästään eteen.

Sitä odotellessa)))

Arto Luukkanen

Järvenpää

ps. Muuten olen sitä mieltä, että ministeri Orvon pitäisi erota.

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu