Eduskunnan arvoton rasismijenkka

Eduskunnan arvoton rasistijenkka

Eilen näyteltiin Suomen eduskunnassa arvoton ja masentava ilveilynäytelmä: rasismikeskustelu.

Periaatteessa on tietysti aina hyvä ja tarpeen keskustella ihmiselon perusasioista: lähimmäisenrakkaudesta, välittämisestä ja empatiasta. Peruslähtökohtana lienee kuitenkin se, että jokainen, joka valitaan eduskuntaan, on lähtökohdallisesti sivistynyt ja järkevä ihminen.

Sitä ei tarvitse erikseen korostaa – jokaisen valitun pitäisi automaattisesti vastustaa ihonväriin, tai muuhun erilaisuuteen liittyvää syrjintää. Lähtökohdallisesti jokainen edustaja vastustaa rasismia. Nyt sitten puolueet allekirjoittivat julistuksen rasisminvastustamisesta.

Nasima ja hänen hevosensa

Tällainen ”rasisminvastaisuuden hevosella” ratsastelu on moraalisesti tekopyhää. Sillä on kuitenkin oma ihmeellinen poliittinen hyötynsä. Se tuo keskustelunaloittajan näkyvästi esille. Tämän henkilö saa erityistä glooriaa. Hän korottaa itsensä toisten yläpuolelle.

Nasima on nyt moraalisella kukkulalla, josta hän voi näkyvästi olla muita parempi ja ennen kaikkea sanoa kuka on kuka.  

Nasimasta tuli tässä keskustelussa ulos kaapista vähän niin kuin entinen pääministeri Paavo Lipponen, joka on omissa kirjoissaan valinnut suomalaisia intellektuelleja. Paavo Lipponen – aikamme sankari – kuurmitsoi aikoinaan todelliset älyköt muka-älyköistä (ja aikoo kuulemma jatkaa tätä harrastusta).

Näin tehdessään Paavosta tuli suomalaisen älyllisen elämän suurmufti – se todellinen Delfoin oraakkeli, joka tietää kuka on viisas ja kuka ei.

Nykyajan tauti: etsitään syyllisiä ja vihollisia!

Eduskunta voi tietysti aina keskustella mistä se haluaa. Vaikka siitä, että hevosvarkaus on väärin ja jokaisen puolueen pitäisi sanoutua irti siitä että himoitsee lähimmäisensä hevosta. Valitettavasti tämä vuohiin ja lampaisiin erottelu on meille suomalaisille ollut läheinen ja hyvä tapa tehdä sisäpolitiikkaa.

Suomettumisen aikana se merkitsi neuvostovastaisten ihmiset etsimistä ja löytämistä. Se oli jonkinlaista mccarthyismiä, jossa vihollisten tunnistaminen oli tärkeää.

Rasisti- tai fasisti-sanan käyttö on myös varsin ongelmallista. Kirjailija Matti Pulkkinen vihastutti aikoinaan romaanillaan oman aikansa hyväuskoiset kertomalla ikäviä tarinoita Afrikassa toimivasta kehitysyhteistyöväestä. Leímakirveet heiluivat.

Asiasta oli kuitenkin hyvä puhua – avoimesti ja myös kriittisesti. Ja ennen kaikkea moniarvoisesti.

Sitä tämä meidän aikamme tarvitsee! Moniarvoisuutta ja järjenkäyttöä, empatiaa ja välittämistä.  

Arto Luukkanen, Järvenpää

 

 

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu