Suomi – parlamentarismin ikuinen slummi?

Suomi – parlamentarismin ikuinen slummi?

Eilen televisiossa puhuttiin poliittisesta korruptiosta.

Mukana oli henkilö, joka oli tässä kaikessa korviaan myöten mukana. Korhonen väitti että ”pimeiden” tilien jäljiltä kokoomuksella on edelleen ilmoittamatta 547 000 euron edestä vaalirahoitusta, jossa yksittäiset lahjoitukset ylittävät vaalirahoituslaissa säädetyn 3 400 euron ilmoitusrajan.

Tällaisia lahjoittajia on Jarmo Korhosen mukaan 50 kappaletta. Kokoomuksen edustaja väitti taas, että toiminta oli sen ajan lakien mukaista toimintaa.

Niin kuin olikin.

Kyse on moraalista – ei pelkästään laista

Asian ydin onkin ns. kotimaisen poliittisen kulttuurin moraalisesta slummiutumisesta.

Uusi poliittinen kulttuuri Suomessa vaatii pikaista muutosta. Sitä, että saisimme, rahoituksen kaikki tasot näkyviksi ja moraaliset kannat niin ehdottomiksi, että ketään kansanedustajaa ei voisi ”ostaa” – edes epäsuorasti.

Niin, että se, jota hyvästä syystä epäiltäisiin, eroaisi ja se, joka ottaa rahaa mistään epäsuoraltakaan taholta vastaan – jättäisi politiikan vapaaehtoisesti. Kyseinen ajatus on muualla parlamentarismin sydänajatus.

Iso-Britanniassa parlamentarismilla on vahvat juuret.  Nämä juuret ovat itse asiassa niin vahvat, että varsinaista perustuslakia ei ole varsinaisesti kodifioitu.  Ajatus luottamuksesta, parlamentin ja lain vallasta on ollut niin sitkeä, että sitä ei ole edes kirjattu erikseen ylös. 

Parlamentarismin eettiset periaatteet ovat myös niin väkevät, että skandaaleihin, valheisiin tai jujuttamiseen syyllistynyt hallitus tai ministeri on joutunut pyytämään eroa jo ns. vahvan epäilyksen perusteella. Median nostamat korruptöörit ja kepulimiehet ovat eronneet vapaaehtoisesti – yleisen mielipiteen pakottamana.  

Traditio on ollut niin vahva, että vasta maaliskuun 19 pnä vuonna 1997 Iso-Britannian parlamentti katsoi asialliseksi kirjata ylös ns. ministerin vastuunjulistuksen. Siinä todetaan yksiselitteisesti: ”…if Minister knowingly mislead the House, The House will expect them to offer their resignation to the Prime Minister”. 

Epäsuoran rahoituksen valta ja miksi sitä ei tutkita?

Näyttää siltä, että Kokoomus on nyt otettu tietoisesti median maalitauluksi. Se on nyt ajojahdin kohteena.

Itse tapahtuma on jo vanha mutta Korhosen haluaa kirjassaan itsepintaisesti asiaa vielä käsiteltävän. Hänen pääväitteensä on kuitenkin se, että kokoomus jäi vaalirahakskandaalissa himmailemaan välimaastoon eikä ottanut opiksi. Ei oppinut mitään moraalista tai parlamentarismista.

Korhosen mukaan Kokoomus harjoitti välitahojen kautta tapahtuvaa vaalirahoitusta surutta. Tämä pitänee paikkaansa – eräskin kansanedustajaehdokas oli niin onnekas, että eräs tärkeä työnmarkkinajärjestö organisoi hänelle seminaarin, jonka hulppean ”osanottaja-tuoton” – ehdokas sai käyttää omaa kampanjaansa. ​(”Talous kuntoon rohkeilla reformeilla -seminaari 30.1.2015”)

On kysyttävä, miten tämä eroaa Keskustan taulukaupoista, nuorisosäätiöistä tai ay-tuista? Voidaan hyvällä syyllä kysyä, oliko se vain arveluttava keino jatkaa Maan Tapaa? Toivottavasti ko. taho vastaa tähän kysymykseen.

Median rooli tärkeä

Medialla on tärkeä rooli siinä, että politiikan moraali ja parlamentarismin eettiset säännöt toimivat.

Valitettavasti suomalainen media on serviili vallanpitäjiä kohtaan eikä uskalla toimia. Näyttää siltä, että vallanpitäjillä ja medialla on jonkinlainen sado-masokistinen suhde, jossa media syö liehakkona koiranpentuna vallan kädestä. Kosteat rapu-illalliset kannattavat.

Viitteitä tähän on ollut ja toimittaja Harri Nykänen nosti asian esille uusimmassa kirjassaan. Reaktio Nykäsen viittauksiin siitä, että media söisi vallanpitäjien kaukalosta, on ollut myrkyllinen.  Kirjan kirjoittajasta on tehty oman pesän likaaja ja kummallisuus. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa ollut Harri Nykäsen kirja (30.9. 2015) kuitattiin sillä, että Nykänen oli populistinen ja herravihaan taipuvainen – ”hän tuntuu nauttivan rosvon ja poliisin leikkimisestä”. Tämä arvio jäänee moraalisen rohkeuden puutteen muistomerkiksi Helsingin Sanomien historiassa.

Sillä välin lukeva suomalainen kansa näyttää itse tehneen jo oman arvionsa median luotettavuudesta. Se on äänestänyt jaloillaan. Esimerkiksi Helsingin Sanomien levikki on romahtanut ja sen harventunut lukijakunta on entistä epäilevämpää. Lehteen ei yksinkertaisesti enää tunneta samanlaista luottamusta kuin vanhoina ja hyvinä aikoina.

Onneksi slummissa ei tarvitse aina elää.

Arto Luukkanen, Järvenpää

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu