Mikään orkesteri ei kestä solistia, joka ryntää aina eturiviin

Ensiksi, todistan nyt tässä tämän seurakunnan läsnäollessa, että Sepi on lahjakas, sivistynyt, sanavalmis ja älykäs kaveri. 

Toiseksi, vaikka nämä kaikki hyvät ominaisuudet yhdistyvät Sebastian Tynkkysessä ei se merkitse sitä, että hän olisi voinut temmata puolueen johtamisen itselleen.

Solistin pitää oppia ensin soittamaan myös ryhmässä.

**

Kaikki aatteelliset yhdistykset koostuvat ihmisistä, jotka haluavat vaikuttaa asioihin. Yhdessä se onnistuu parhaiten.

Tämä on demokratian perussanoma.

Siihen liittyy kuitenkin myös tiimityötä ja ajatus: minä en ole kaikki vaan me olemme me yhdessä. Henkilökohtaiset ambitiot on siivottava ja jalostettava sellaiseksi, että niiden lopullisena päämääränä on yhteinen onni.

Siksi irtiotot, puolueen uhkailut tai BB-talon "ajoittaiset liittoutumiset" ja kähminnät eivät käy. Keskustelua tarvitaan mutta ei "pistooli" kädessä.

Toivon, että Sepi tässä koettelemuksessa kasvaa ja oppii asioita. En myöskään usko, että puolueen ovi on häneltä lopullisesti suljettu. Uskon myös että tämä prosessi on kasvattava myös puolueen kannalta siksi, että erottamisen syy ei ole aivan kestävä.

Olisi ollut parempi ehkä antaa varoitus "puoluetta vahingoittavasta" toiminnasta. Ehkä. Toisaalta, Sepi ei ole kuten savolaiset sanovat: toennut l. ymmärtänyt sitä, että politiikka ei ole pelkkää solistin hurmaa vaan kovaa työntekoa ja toisten kanssa soittamista.

Media tietenkin riekkuu nyt valtoimenaan ja monet lähtevät puolueesta. On syyllistytty NKP – demokratiaan – muka.

Totuus on kuitenkin aivan toisenlainen: minusta tämä näyttää siltä, että meille on Suomeen kasvamassa iso puolue, jolla on nyt kasvukipuja. PS:n särö on kuitenkin aina paikallaan ja sitä tarvitaan: wanhojen ja wäsyneiden puolueiden vastapainona.

Uskon ja toivon, että Sepikin sinne tulee PS:ään takaisin – pienen omakohtaisen ajattelun ja nöyrtymisen kautta. Silloin läksy on opittu: politiikka ei ole minäteismiä. Se ei ole minä-minä-minä ja sitten muut vaan päinvastoin.

Kuten sanottu: nuori puolue kuohuu, kasvaa ja rehottaa. Sen kannattajat antavat sille palautetta ja väkeä tulee ja menee. Ovet ovat koko ajan auki ja sinne on helppo tulla sillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa – jos välittää Suomesta.

Tämä nykyinen pikkuinen skandalissimus on elämän normaalia kulkua ja olen melko vakuuttunut, että sen tuloksena seuraa järki keskustelu, rehti dialogi ja tolokun synteesi, jossa opitaan asioita. Myös kansalaisten palaute on tärkeä.

Ja sinulle Sepi sama neuvo, jonka Nalle Puh aina kertaa: mieti, mieti, mieti.

kunnioituksella

Arto Luukkanen

Järvenpää

ps. kun usva on laskeutunut niin kutsun sinut Sepi "Dosenttiin" haastatteluun))) kuhan tämä turha rutina loppuu

 

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu