Joulun peli: valitaan Suomen suurmoukka

Uusi joulupeli: valitaan valtakunnan suurmoukka!

Ihmiset kaipaavat nyt positiivisia uutisia.

Ennen kaikkea nyt kaivataan kaukonäköistä poliittista johtajuutta.  Sellaista rohkeaa otetta, jolla pystytään kurkottamaan omien eturyhmien kapeiden etujen ylitse. Ihmiset ovat valmiita myös tinkimään ja pystyttämään kansalliset talkoot – mikäli kaikki osallistuvat niihin.

Jollei näin tehdä, on meillä edessämme kansallinen hajaannus. Heimoontuminen ja kansallinen rapautuminen.

Pahimmassa mahdollisessa vaihtoehdossa jotkut tahot käyttävät tätä lamaa tekosyynään omien etujen ajamiseen. Se tapahtuu huumeidenvälittäjän moraalilla ts. ”eipä se mitään kunhan minä hyödyn tästä.”

Kansallisen yksimielisyyden nakertaminen näyttää olevan nyt muotia. Sosiaalisessa mediassa huudetaan toisten korviin eikä välitetä siitä mitä toinen vastaa. Tällainen toiminta riipii demokratiaa kuin nälkäinen rotta. Se johtaa Suomeen, jossa häikäilemättömät riistävät, kunnianhimoiset pyrkyröivät ja usko demokratiaan kuolee.

Edellisen laman opetus: yksimielisyys

Edellisessä lamassa poliittinen johtajuus tiivistyi kahden puolueen: SDP:n ja Kokoomuksen hyvään yhteispeliin. Oli johtajuutta ja kykyä nähdä asioiden ylitse. Nyt näyttää siltä, että meillä on johtaja – Juha Sipilä – mutta että hänen johtamassaan hallituksessa on yksi osapuoli, joka ei pelaa palloa eikä syöttele.

Monista kansalaisista näyttää siltä, että kokoomuspuolue pelaa enemmänkin EK:n joukkueessa. On syntynyt mielikuva siitä, että nykyisessä hallituksessa istuu äänetön yhtiökumppani, joka hamuaa kaikkea ja pyrkii kaikkeen, uhoaa voimansa tunnossa eikä kaihda mitään.

EK – sooloilijat kulisseissa

Lyhyesti: EK on vuokrannut itselleen Kokoomuksen, jonka nuori ja kokematon johto liehtaroi rahamaailmaa.

Tilanne on EK:lle mitä edullisin: se aikoo nyt hoidella ay-politiikan suuntaviivat ja musertaa ammattiyhdistysvallan.

Samaan aikaan nämä talousvaikuttajat (jotka ovat mämmäneet talouden asiat) aikovat myös nuijia kuoliaaksi valtion ”turhat rönsyt”: turhan koulutuksen, turhat tulonjaot ja turhan byrokratian. Autokauppias on nyt korkeimman koulutuksen paras neuvonantaja ja sivistystä haukutaan yhteisessä typeryyden sekakuorossa.

Valtakunnanmoukan valinta

Hämmästyttävintä tässä on ns. moukkamaisuuden nousu valtakunnan hallitsevaksi ideologiaksi. Nyt ylpeillään typeryydellä. Valtakunnan ensimmäiset ylvästelevät sillä, että ei ole luettu kirjoja, että ei arvosteta sivistystä eikä kunnioiteta koulutusta. Parhaimpina esimerkkeinä ovat tietysti niin pääministerin kuin valtiovarainministerin tokaisut ”kaiken maailman dosenteista”.

Asiaa voi havainnollistaa tutkimalla viimeisen puolen vuoden aikana annetut sivistyksen vastaiset lausunnot. Tässä kinkkua sulatellessa jokainen voi osallistua tähän peliin. Ei kun kynä käteen ja netti auki.

Tässä laskennassa valtakunnan suurmoukaksi nousee eittämättä maamme nykyinen opetusministeri, jonka puheet paljastavat hämmästyttävän sileän maailmankuvan. Hänen epäinformatiivisessa todellisuudessaan sivistys näyttää olevan taloutta haittaava ennakkoluulo.

Mielenkiintoista kyllä tämän kisan häviävät seuraavat puoluejohtajat: Antti Rinne ja Timo Soini. Epäonnistuminen näissä ”moukka-olympialaisissa” kertoo siitä, että duunarit ovat perinteisesti arvostaneet sivistystä.

Arto Luukkanen

Järvenpää

PS – Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni.

Ajattelin laittaa yllä olevan blogin tähän kaikille lukijoilleni tiivistelmäksi ja kiitokseksi tästä vuodesta. Älköön kukaan pahentuko näistä haja-ajatuksista.

Toivottavasti olen väärässä. Olen varma, että kokoomuksessa on vielä ihmisiä, jotka arvostavat sivistystä. Nyt heitä taitaa olla kuitenkin aika vähän ja he ovat ko. puolueessa sukupuuton partaalla – vähän kuin Serengetin sarvikuonot.

Haluan tässä samalla kiittää kaikkia lukijoitani ja jokaista kommentoijaa – riippumatta siitä mitä mieltä he olivat. Tilastojen mukaan teitä on ollut useita kymmeniä tuhansia ympäri valtakuntaa.

Lyhyesti: keskusteleminen on demokratian pohjavirta ja kun se tehdään kohteliaasti mutta reippaasti niin silloin kansanvalta kukoistaa.

Vielä kerran hyvät lukijani: kiitos tästä vuodesta ja hyvää tulevaa Uutta Vuotta!

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu