Vallankumousta ei tulekkaan?

Edellinen otsikon mukainen artikkeli ilmestyi Novoe Vremja nimisessä lehdessä 8 pnä helmikuuta 2016.

Tämä Vjatseslav Inozemtsevin, ns ”Jälkiteollistuneen yhteiskunnan tutkimuskeskuksen johtajan”  kirjoitus summasi hyvin yhteen maassa vallitsevan apaattisen mielialan. Näyttää siltä, että edes tyytymättömän eliitin ei ole mahdollista nousta presidentti Putinia ja hänen lähipiiriään vastaan.

Toisaalta vaihtoehdot ovat vähissä myös maan johdon kannalta. Ukrainan sodan jatkaminen tuntuu turhalta ja syyskuussa pidettävien vaalien äänestäjät eivät enää innostu Mariupolin valloituksesta tai ”venäläisen maailman” (Russkij Mir) saavutuksista. Samoin sota Syyriassa näyttää kaukaiselta päämäärältä samalla kun taistelu ISIS-järjestöä tai Islamilaista valtiota ei tuota tuloksia.  Viholliskuvien kirkastaminenkin toimii itseään vastaan. Venäjän johdon on vaikea enää myös kiihottaa EU:n tai USA:n vastaista retoriikkaa, sillä äänestäjiä kiinnostaa enemmän oman henkilökohtaisen talouden tilanne.

Venäjä – hylkiövaltio?

Tilanne on Inozemtsevin mukaan mielenkiintoisella tavalla umpikujassa; ylin valta ei aio kumartaa kansalle tai yrittäjille vaan jatkaa härkäpäisesti omaa linjaansa. Ulkopolitiikassa se merkitsee sitä, että Venäjä jatkaa ”hylkiö-valtiona”.  Tilanne muistuttaa kirjoittajan mukaan tässä mielessä tilannetta ennen vuoden 1917 vallankumousta. Silloin kaukonäköisimmät ihmiset lähtivät maanpakoon tai pyrkivät turhaan asiantuntijoina vaikuttamaan valtionjohdon valitsemaan tuhoisaan linjaan.

Inozemtsevin prognoosi on synkkä: mikään ei näytä auttavan ja yritykset vaikuttaa maan johdon valitsemaan politiikkaan tuntuvat miltei mahdottomilta, sillä neuvoja ei kuunnella.  Muutoksen mahdollisuudet näyttävät myös heikoilta ”alhaalta” tulevan muutoksen suhteen; kansa on voimatonta samalla kun poliittiset vaihtoehtoiset puolueet eivät ole ”reaalisia sosiaalisen muutoksen subjekteja”.

Venezuelan mahdollisuus?

Inozemtsevin johtopäätösten mukaan tulevien vuosien taloudelliset vaikeudet tulevat vahvistamaan yhä enemmän maan poliittista eliittiä. Kyseessä on mielenkiintoinen paradoksi. Näyttää siltä, että venäläisten elintaso tulee laskemaan mutta että maan poliittisen johdon tie vie ns. Kiinan malliin, jossa demokratian mahdollisuudet muutokseen on täysin hylätty.  Kirjoittaja viittaa samassa kuitenkin verhotusti ”Venezuelan” vaihtoehtoon, jossa poliittinen muutos oli mahdollinen vain johtajan vaihtuessa ts. kuollessa. 

Kylmän sodan tanssiinkutsu 

Tätä samaa kaavaa toisteltiin myös Ivan Davidovin artikkelissa (Novoe Vremja – 1 helmikuuta 2016), jossa pohdittiin kylmän sodan problematiikkaa ja sitä miten lännestä käsin on viime aikoina esitetty suoria syytöksiä presidentti Putinia vastaan.

Davidov kertaa BBC:n tekemää ohjelmaa Putinin korruptoituneisuudesta tai Iso-Britannian syytöksiä Litvinenkon murhasta. Virallinen Venäjä on sivuuttanut nämä puheet herjauksena samalla kun on vaadittu suoria todisteita tällaisten syytösten todistamiseksi.

Davidovin mukaan lännen syytökset ovat toimineet itse asiassa päinvastaisesti. Valtiojohdon on ollut sopivaa vakuuttaa, että kyseessä on lännen salajuoni Venäjän hajottamiseksi. Venäläisen mielipiteen muuttaminen ulkoapäin ei Davidovin mukaan yleensä onnistu vaan sikäläinen ajatuskulku on ollut seuraavanlainen: ”Putin on meidän ongelmamme – hoitakaa te omat ongelmanne tai tervetuloa uusi Kylmä Sota.”

Näköalojen sumuisuus ja alistuneisuus vallitsevat

Edelliset artikkelit ovat hyviä esimerkkejä poliittisesta alistuneisuudesta ja näköalattomuudesta, joka vallitsee maassa. Vaikka syyskuiset duuman vaalit lähestyvät, ei todellisia vaihtoehtoja nähdä mahdolliseksi.

Esimerkiksi Vladimir Žirinovski ennustaa happamasti valtapuolue Edinnaja Rossijan (ER) sekä yleensä kansanrintaman puolueiden (ONF) saavan ylivoimaisen enemmistön seuraavassa duumassa (Nezavisimaja Gazeta 4 helmikuuta 2016). Tässä Ivan Rodinin artikkelissa eivät muutokset tuulet puhalla. Entinen meno jatkuu.

Kaiken taustalla on kuitenkin hitaasti kurjistuva yksityisten ihmisten talous. Ensi kesän lomamatkoja perutaan, venäläiset kuluttajat opettelevat uudelleen pulatalouden aakkosia ja datsojen perunamaat alkavat houkutella nyt uudella tavalla. Artikkelien mukaan myös venäläisten lihansyöntitottumuksia pitää muuttaa.

Kysymysten kysymys on juuri tässä: minne yli 15 vuoden kulutuksen kasvuun tottuneet venäläiset kääntyvät? Miten asioita tulkitaan syyskuussa duumanvaaleissa ja miten valta ”ohjailee” tulevia vaaleja? Ja miten ihmiset reagoivat siihen?

 Dosentti Arto Luukkanen
Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori

ps. Sain mahdollisuuden selailla Oula Silvennoisen & konsortion tekelöimää kohuteosta ”Suomalaiset fasistit”.  (Oula Silvennoinen, Marko Tikka & Aapo Roselius: Suomalaiset fasistit. Mustan sarastuksen airuet. WSOY. 504 s.). Teos näyttää tihkuvan subjektisuuden sulaa hunajaa.  Olihan sitä hauska lukea mutta ongelmana oli se, että näiden kiihkeiden tovereiden pamfletti ei oikein nojaa lähteisiin vaan sukeltaa heti retvakkaan ylitulkintaan. Historian opetukset tietenkin antavat aihetta hutkia kaikkia, jotka eivät ajattele kuin tekijät. Ymmärrän tietysti, että äärivasemmisto ja esimerkiksi Kimmo Rentola pitivät kirjasta mutta kait nyt pamfletissakin pitäisi olla jotain minkä perusteella voi väittää jotakin. Ei vain kärkkäitä mielipiteitä.

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu