Venäjän vetäytyminen: kaksoisratkaisu?

Venäjän vetäytyminen : kaksoisratkaisu

Venäjän ilmoitus sen joukkojen vetäytymisestä ei yllättänyt asiantuntijoita. Kulissien takana on jo pitkään valmisteltu jonkinlaista kimpparatkaisua niin Syyrian kuin myös Ukrainan suhteen.

Näyttää siltä, että kyseinen ilmoitus oli osa suurta taktista kuviota, jossa USA ja Venäjä liikahtelevat kohti globaalia sovintoa. Nyt ratkaistaan kahta ongelmaa: niin Ukrainaa kuin myös Syyriaa sekä luonnostellaan pohjaa mahdollista yhteistä offensiivia terroristijärjestö ISIS:siä vastaan.

Poliittisesti Venäjä hyötyy eniten tästä zig-zag politiikasta: sotilaallisesti vetäytyminen on vielä muodollista eikä suuria voimia vielä vedetä pois. Kyse on siten pr-kampanjasta. Syyriaan jätetään joukkoja mutta ilmoitus oli ennen kaikkea merkki poliittisesta yhteistyötahdosta niin USA:n kuin myös Turkin kanssa.

Syyrian jako alkamassa?

USA:n ja Venäjän kaavailema Syyrian kysymyksen ratkaisu perustuu ilmeisesti siihen, että alueita tullaan jakamaan. Syyriasta tulisi tässä skenaariossa ilmeisesti jonkinlainen konfederaatio, jossa Assadille jäisi Damaskos ja alawiittien alueet. Assad ei voi kuitenkaan jatkaa tämän konfederaation presidenttinä.

Myös Turkki hyötyisi. Turkille Venäjän alueellinen läsnäolo on ollut kivistävä haava; Erdoaganille Venäjän muodollinen ilmoitus lähdöstä on siksi enemmän kuin hyvä poliittinen viesti. Sen jälkeen Turkin poliittinen intressi rajoittuisi lähinnä Aleppoon ja sen lähialueiseen (uskonnollisista syistä). Todellisuudessa Pohjois-Syyriasta tulisi sen protektoraatti.

Suuri sopu jättäisi "rannalle jääjiä". Kurdien itsehallinnon ongelma leijuu tässä kuviossa ilmassa vaikka siihen on etsitty jotain ratkaisua.

Ongelmana on Turkki. Periaatteiden tasolla yhtenäisen ja jakamattoman Turkin idea ei salli kurdeille minkäänlaista elintilaa.

Erdoaganin hallinto pyrki tosin jonkinlaiseen toimivaan yhteisymmärrykseen kurdien kanssa samalla kun se myös kannusti ja organisoi ISIS:in toimintaa. Nyt tilanne on nyt kuitenkin muuttunut: suurvallat ymmärtävät toisiaan.

Toisaalta erityisesti terrori-iskujen jälkeen tilanne on kiristynyt ja Turkki vannoo kostoa. Toisaalta Venäjä on koko ajan alleviivannut sitä, että kurdeille on annettava tunnustusta sen toiminnasta. Kurdit taistelevat – he eivät pakene ISIS:in edessä. USA:n aseistama Irakin armeija ei taistele. Se pakenee.

Ukrainalle sopu merkitsee alueellista jakoa

Ukrainalle suurvaltojen sopu merkitsee ilmeisesti sitä, että se joutuu myöntymään Itä-Ukrainan autonomiaan. Ukrainan ydinalueet pysyvät Kiovan hallussa mutta miehitetyt alueet saisivat ilmeisesti jonkinlaisen itsehallintostatuksen.

Kyseessä tulee olemaan kitkerä pilleri monille ukrainalaisille: länsi petti oikeudenmukaisuuden vaatimukset.

Jotain hyvää olisi kuitenkin tiedossa. Sodan loppumisen myötä se saisi alueelle muodollisen ylivallan. Tosin Ukraina ei hallinnoisi siellä suoraan mutta alueella pitäisi pitää todelliset ja aidot vaalit. Mikäli (siis sikäli mikäli  – hyvin epävarmaa) näin käy, Venäjän marionetit eivät näissä aidoissa vaaleissa menestyisi.

Tällöin voittajaksi tulisi epäilemättä paikallinen teollisuusmagnaatti Rinat Ahmetov ja Donbassista tulisi jonkinlaista geopoliittista ”ei-kenenkään-maata”. Venäjälle Itä-Ukrainan luovuttaminen on epäilemättä tappio ja maan media tekee parhaansa selittääkseen sen voitoksi. Se olisi kuitenkin presidentti Putinille kova isku ja herättäisi kovasti arvostelua "slaavien pettämisestä".

Sovun pieni mahdollisuus ja suuret epäonnistumisen ansat

Suurin ongelma on tietnekin Krimin tilanteen ratkaisu.

USA ja länsi eivät koskaan hyväksy alueliitosta mutta tässä asiassa olisi ehkä mahdollista päästä jonkinlaiseen ”tilapäiseen mätään kompromissiin”. Miten se järjestetään jää vielä nähtäväksi.

Parhaimmillaan tilanne voisi johtaa siihen, että pakotteet olisi mahdollista purkaa jo syksyllä. Venäjän tilanne voisi siten normalisoitua piankin – näin Suomikin pääsisi takaisin Venäjän-vientiin.

Edessä on kuitenkin suuria ongelmia: Krimin kysymyksessä Venäjän on se, jonka on pakko liikahtaa. Sisäpoliittisesti se on kuitenkin mahdotonta ennen syyskuun duuman vaaleja. Turkin ja kurdien väliset suhteet voivat myös kärjistyä.

Pitkällä aikavälillä vetäytyminen Syyriasta on Venäjälle kuitenkin ainoa mahdollisuus päästä irti tästä kaukaisesta sodasta, jolla ei todellisuudessa ole ollut suurtakaan kannatusta väestön keskuudessa. Masinoidut mielipide-tutkimukset tietenkin todistavat mitä tahansa.

Eli – kuten kiinalainen sananlasku sanoo: elämme tulevaisuudessa kiinnostavia aikoja. Toivottavasti pieni rauhan ja ”business as usual” mahdollisuus ei kuole.

Arto Luukkanen

Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori

Helsingin yliopisto

Ps. Venäjän Strategisen Tutkimuksen Instituutti julkaisi kiinnostavan nettiartikkelin (http://riss.ru/analitycs/27082/). Ko. Instituutin nuorempi tutkija, Ivan Monkov kirjoitti varsin asiallisen ja vakuuttavan artikkelin Ruotsin ja Suomen tulevasta Nato-valinnasta. Siinä oli lopussa kuitenkin niin tarkkoja vuosilukutietoja, että pitää kysyä: onko niissä perää vain onko kysymyksessä ”nuoremman tutkijan” huti. Mistä ihmeen vuoden 2023 suunnitelmista tai vuoden 2020 Ruotsin ja Suomen armeijoiden yhteistoiminnasta puhutaan? Entä ovatko Eesti, Ruotsi ja Suomi allekirjoittaneet sopimuksen keskinäisestä sotilasavusta? Minä veikkaan, että kyseessä on ankka ja koepallo, jolla testataan a) luetaanko meillä tätä artikkelia ja b) mitä meillä päättäjät sanovat. Siinä mielessä – osui ja upposi))

Pps. tämä viimeinen vaihtoehto näyttää kaikkein todennäköisemmältä. Provokaatio ja vähäinen response. So long folks!

artoluukkanen

Varakansanedustaja. Dosentti Arto Luukkanen. Vaalisivut: <a href="http://www.artoluukkanen.net" title="www.artoluukkanen.net">www.artoluukkanen.net</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu